Arsenal Mestarien liigan finaaliin!
Arsenal pääsee tavoittelemaan historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa.
Asia varmistui, kun Atlético Madrid kaatui Emiratesilla välierän toisessa osaottelussa 1–0 tiistai-iltana. Yhteismaalit olivat siis 2–1.
Arsenal oli UCL-finaalissa vuonna 2006, mutta Barcelona oli tuolloin vahvempi ja nosti himoittua europokaalia.
Arsenal pelasi ehjän pelin Atléticoa vastaan. Pelitempo oli melko verkkainen ja se sopi hieman enemmän palloa hallinneelle Mikel Artetan ryhmälle.
Saka sankarina
Emiratesin yleisö repesi riemuun ensimmäisen puoliajan lopulla. Mainiosti esiintynyt Bukayo Saka pääsi iskemään irtopallon sisään maalin edustalta 44. minuutilla.
Osuma jäi voittomaaliksi, vaikka Atléticokin sai erityisesti yhden hyvän maalipaikan. Giuliano Simeone oli jo ohittanut David Rayan, muttei saanut viimeisteltyä palloa maaliin asti.
Madridilaiset eivät onnistuneet lopun vesisateessa saamaan tasoitusta aikaan, ja näin ollen lontoolaisyleisö pääsi juhlimaan finaalipaikkaa.
Arsenal kohtaa Mestarien liigan finaalissa joko PSG:n tai Bayern Münchenin Budapestissa 30. toukokuuta. PSG ja Bayern lähtevät toiseen osaotteluunsa keskiviikkona pariisilaisten 5–4-johtoasemasta.
LUE MYÖS:
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- Wayne Rooney puhui tulevaisuudestaan valmentajana
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”