Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
Manchester Cityssä päättyi sunnuntaina merkittävä aikakausi, kun Valioliigan päätöskierros pelattiin loppuun.
Cityn mestarivalmentaja Pep Guardiola oli nimittäin viimeistä kertaa manchesteriläisten penkin päässä. Espanjalaisluotsi ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että hän jättää seuran kauden päätyttyä, vaikka hänen sopimustaan olisi vielä vuosi jäljellä.
Guardiola, 55, siirtyi Cityyn kesällä 2016 ja teki manchesteriläisseurasta dynastian Englannin kentillä. Manchester City voitti hänen alaisuudessaan kuudesti Valioliigan, kolmesti FA Cupin ja viidesti liigacupin. Sen lisäksi Guardiola vei kaudella 2022-23 Cityn sen seurahistorian ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan Mestarien liigaan voittoon.
City oli tälläkin kaudella merkittävä mestariehdokas jokaisessa kilpailussa, johon se osallistui. Manchesteriläiset voittivat Guardiolan jäähyväiskaudella FA Cupin ja liigacupin, mutta jäivät Valioliigassa toiseksi Arsenalin taakse. Mestarien liigassa tie katkesi neljännesvälieriin.
Sunnuntaina City kärsi Valioliigan päätöskierroksella 1-2-kotitappion Aston Villalle. Lopputulos oli kummankin kannalta merkityksetön, sillä City oli varmuudella sarjassa toinen ja Villakin oli jo varmistanut paikkansa ensi kauden Mestarien liigassa.
Guardiolan puhe
Ottelun päätyttyä Etihad Stadiumin väki jäi kuuntelemaan Guardiolan terveisiä Cityn kannattajille.
– Olen niin hermostunut juuri nyt. Miksi te rakastatte minua niin paljon? Miksi te teette sen minulle? sanoi Guardiola BBC:n mukaan.
– En ikinä osannut kuvitella näin suurta rakkautta. On ollut uskomattoman hieno kunnia olla teidän managerinne kymmenen vuoden ajan. Uskomattomia tunteita.
Manchester City ilmoitti viikonlopun alla, että Etihad Stadiumin pohjoiskatsomo tullaan nimeämään Guardiolan mukaan.
– Isäni on täällä tänään katsomossa, 95-vuotiaana. Vau! Hän ei ehkä ymmärrä sitä, mutta olen varma, että tämä katsomo näyttää monen vuoden päästä todella kauniilta, kun perheeni nimi on siellä. Se on suurin kunnia, sanoi Guardiola.
– Se on suuri kunnia perheelleni koko loppuelämäni ajan. Pelaajat eivät tiedä sitä, mutta tulen olemaan siellä (katsomossa) kontrolloimassa heitä! Pelaajilla on valtava vastuu jatkaa tällä vaatimustasolla. Toivottavasti he taistelevat ja taistelevat ja taistelevat. Tämä on minun kotini.
– Seuraavina vuosina, missä ikinä olenkaan maailmassa, jos näette minut kaduilla tai täällä stadionilla ja olette Cityn kannattajia, tulkaa puhumaan kanssani. On ollut valtava kunnia edustaa tätä seuraa. Olen tehnyt jokaisen päätökseni tämän seuran parasta ajatellen. Rakastan teitä niin paljon. Tämä on ollut hauskaa.
LUE MYÖS
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”

- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”