Cole Palmer kertoi mielipiteensä Thomas Tuchelin päätöksestä
Monet yllättyivät, kun Chelsea-tähti Cole Palmer, 24, ei mahtunut Englannin MM-kisajoukkueeseen.
Thomas Tuchel ei valinnut rikkonaisen kauden pelannutta Palmeria joukkueeseensa.
Palmer on pelannut muun muassa loukkaantumisten vuoksi vain kolme maaottelua Tuchelin alaisuudessa, eikä saksalaisluotsi lopulta ottanut pelaajaa kisoihin.
Palmer pelasi päättyneellä kaudella 26 sarjaottelua ja viimeisteli kymmenen maalia Valioliigassa. Palmer oli koko kevätkauden pelikunnossa, mutta teki maaliskuun alun jälkeen vain yhden sarjamaalin.
Palmer kertoi englantilaismedialle, ettei ole suoranaisesti menettänyt yöuniaan Tuchelin päätöksen vuoksi.
– Kauteni ei ollut paras mahdollinen, mutta tällaista tämä joskus on. En itke tuosta päätöksestä, koska en voi muuttaa sitä. Toivon Englannin menevän päätyyn asti, Palmer totesi i-D:n haastattelussa.
Palmerilta tiedusteltiin, aikooko hän silti katsoa Englannin MM-kisaotteluita.
– Jos en tee mitään, niin sitten katson pelit.
LUE MYÖS
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!
- Cole Palmeria ei valittu maajoukkueeseen – näin Xabi Alonso kommentoi
- Roberto De Zerbiltä näkökulma sosiaalisesta mediasta: ”Nuorten pelaajien pitäisi …”
- James Trafford kertoi tavoitteestaan: ”Olen aina unelmoinut siitä”
- Mikel Arteta torppasi Declan Ricea koskevat huolet
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun