Wayne Rooney: Vain yksi valmentaja voisi korvata Thomas Tuchelin
Englannin entinen maalitykki Wayne Rooney sanoo, että maajoukkueen kannattaa pitää Thomas Tuchel päävalmentajana, ellei Pep Guardiola ole saatavilla.
Tuchel vei Englannin tämän kesän MM-kisoissa välierävaiheeseen, jossa joukkue hävisi Argentiinalle 1-2. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä vuorossa on vielä pronssiottelu Ranskaa vastaan.
Saksalaisluotsi on saanut runsaasti kritiikkiä siitä, kuinka puolustusvoittoisesti Englanti pelasi avausmaalinsa jälkeen. Argentiina iski kummatkin osumansa aivan ottelun lopussa oltuaan 55. minuutilta lähtien tappiolla – ja niskan päällä.
Rooneyn mukaan Englannin ei kannata hätäillä päävalmentajan kanssa, ellei Manchester Cityn ex-manageri Guardiola ole kiinnostunut paikasta.
– En näe tällä hetkellä ketään muuta vaihtoehtoa, ellei sitten lähdetä hakemaan Pep Guardiolaa. Jos Pep on saatavilla, silloin ehkä kannattaa yrittää hankkia hänet, sanoi Rooney BBC:n mukaan.
– Mielestäni hän (Tuchel) on huippuluokan valmentaja, ja huippuvalmentajat tekevät niin, että he oppivat virheistään, kehittyvät ja tulevat entistä paremmiksi.
– Jos annamme hänelle potkut, kenet sitten palkkaamme valmentajaksi? En usko, että tällä hetkellä on ketään, joka olisi yhtä hyvä kuin Thomas Tuchel – paitsi ehkä Guardiola.
– Mutta suurin asia minulle on se, ettei hänellä ollut kokemusta MM-kisoista. Meillä oli täsmälleen sama tilanne myös Fabio Capellon kanssa. MM-kisat ovat erilainen ympäristö, ja se täytyy kokea itse. Nyt hän on saanut kokea sen.
LUE MYÖS
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”