Valioliigalegenda raivostui – latasi suorat sanat argentiinalaisten käytöksestä: ”Vastenmielistä”
Englannin entinen maajoukkuemaalivahti Joe Hart arvosteli voimakkaasti Argentiinan pelaajien käytöstä Espanjalle hävityn MM-finaalin jälkeen.
Hallitseva maailmanmestari Argentiina taipui New Jerseyssä pelatussa loppuottelussa Espanjalle 0–1 jatkoajan jälkeen. Ferran Torres ratkaisi mestaruuden 106. minuutilla.
Argentiina joutui pelaamaan jatkoajan vajaalla, sillä keskikenttäpelaaja Enzo Fernandez sai toisen keltaisen korttinsa juuri ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
Ottelun jälkeen argentiinalaispelaajien tunteet kuumeniva. Argentiinan Leandro Paredes ja Nahuel Molina kävivät molemmat käsiksi espanjalaispelaajiin. BBC:n asiantuntijana finaalia seurannut Hart ei hyväksynyt argentiinalaispelaajien toimintaa.
– Kentällä oli yksi pelaaja, joka osoitti arvokkuutta, ja se oli Lionel Messi. Hän kätteli jokaista Espanjan pelaajaa, Hart sanoi.
– Ottelu oli ohi. Argentiinalla ei ollut mitään aihetta valittaa siitä, mitä tapahtui. Käytös oli vastenmielistä.
Hartin mukaan Espanja ansaitsi maailmanmestaruutensa. Joukkue hallitsi finaalia ja kruunasi vahvan turnauksensa voittoon.
– Espanja ansaitsi tämän täysin. Joukkue oli erinomainen koko turnauksen ajan.
– Se hallitsi ottelua kurinalaista ja fyysistä Argentiinaa vastaan. Turnauksen paras joukkue voitti maailmanmestaruuden, Hart arvioi.
Lähde: ESPN
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle