Lähde: Huippulupauksen sopimuksessa kestää – nyt on Valioliigaseurojen aika iskeä
Norsunluurannikon MM-tähti Yan Diomanden ja PSG:n väliset siirtoneuvottelut eivät ole edenneet toivotulla tavalla. Vaikka Diomande on itse kertonut olevansa kiinnostunut siirtymään ranskalaisseuraan, osapuolet eivät ole päässeet konkreettisesti etenemään neuvotteluissa.
Hänen nykyinen seuransa RB Leipzig haluaa saada kaupan maaliin vielä tämän kesän aikana. Diomanden hintalappu on kuitenkin kova, sillä saksalaisseuran kerrotaan vaativan noin 120 miljoonaa euroa. Vaikka Diomande itse haluaa PSG:seen, on Leipzigin vaikea kieltäytyä moisesta summasta, jos jokin muu seura suostuu sen maksamaan.
Avaisiko tämä ikkunan Valioliigaseuroille? Ainakin Liverpoolin, Arsenalin ja Manchester Cityn on kerrottu olevan kiinnostuneita 19-vuotiaasta laitahyökkääjästä. Liverpooliin hän sopisi varmasti erinomaisesti Mohamed Salahin lähdön myötä.
Diomande on erityisen vahva yksi vastaan yksi -tilanteissa. Vaikka hänen parhaat ominaisuutensa eivät MM-kisoissa aina päässeet täyteen loistoonsa, hän on poikkeuksellisen nopea ja tekninen laituri, joka pystyy pelaamaan kummallakin laidalla.
Linkki twiittiin.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan

