Chelsea virittelee jälleen odottamatonta siirtoa!
Aiemmin maanantaina uutisoitiin, että Chelsea on nyt Brightonin 35-vuotiaan hyökkääjän Danny Welbeckin kintereillä.
Nyt The Athletic kertoo, että tekeillä on toinenkin konkaripelaajan hankinta: Jordan Henderson nimittäin voi olla siirtymässä lontoolaisseuraan.
Uusi päävalmentaja Xabi Alonso on tekemässä melkoista veivausta Chelsean hankintapolitiikkaan. Baskivalmentaja haluaa joukkueeseensa kokemusta ja johtajuutta, kun Chelsea on keskittynyt viime vuosina ostamaan nuoria pelaajia.
The Athleticin mukaan Chelsea on ykkössuosikki Brentfordin 36-vuotiaan keskikenttämiehen uudeksi osoitteeksi.
Samalla kuitenkin Hendersonia kohtaan on paljon kiinnostusta. Useat Valioliigan seurat tavoittelevat Englannin maajoukkueen mukana MM-kisoissa ollutta konkaria.
Tietojen mukaan Brentford on valmis päästämään Hendersonin pois ilmaiseksi, vaikka pelaajalla on sopimusta jäljellä vielä yksi vuosi.
Puolustava keskikenttäpelaaja koki MM-turnauksessa erikoisen loukkaantumisen, vaikka hän pelasi kisoissa vain kuusi minuuttia.
Hendersonin käsi murtui kaatuessa, kun hän kiipesi mainosaidan yli Englannin voitettua Meksikon pudotuspeleissä.
Englannin paidassa 90 ottelua pelannut Henderson on pelannut Valioliigassa 463 ottelua, joten hän toisi Alonson Chelseaan tämän kaipaamaa kokemusta.
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta