Tämä tuli aivan puskista – Barcelonan tähtitoppari lainalle Liverpooliin
Liverpoolin topparitilanne on puhuttanut siirtoikkunan aikana paljon. Moni on ihmetellyt, eikö kapealle osastolle ole todella tulossa lisää vahvistuksia. Nyt tuli kuitenkin sellainen yllätyssiirto, jota kukaan ei osannut odottaa. Fabrizio Romanon mukaan Barcelonan tähtitoppari Ronald Araújo siirtyy Liverpooliin lainalle tulevaksi kaudeksi.
Barcelonan urheilutoimenjohtaja Deco teki päätöksen ja hyväksyi siirron. 27-vuotias uruguaylainen tuo Liverpoolille kaivattua syvyyttä toppariosastolle.
Liverpool hankki aiemmin kesällä Jeremy Jacquetin, joka on erittäin lupaava, mutta tarvitsee vielä kokemusta. Virgil van Dijk on edelleen yksi maailman parhaista toppareista ja hän tulee olemaan edelleen kulmakivi Liverpoolin tekemisessä. Joe Gomez on puolestaan ailahteleva, ja häneen on vaikea luottaa läpi kauden.
Parhaimmillaan Ronald Araújo on erinomainen puolustaja. Hän on vahva 1v1-puolustaja, pystyy puolustamaan korkealla linjalla ja tuo peliin runsaasti fyysisyyttä. Heikompina päivinään hänelle sattuu kuitenkin turhia virheitä, jotka voivat maksaa joukkueelle kalliisti. Myös hänen syöttöpelinsä on osa-alue, josta Liverpoolin kannattajien ei kannata odottaa ihmeitä.
- 1/10 – Manchester Unitedin pelaaja sai murska-arviot
- 90+6 – Manchester Unitedilta älytön nousu Old Traffordilla!
- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
