Arne Slot on vahvistanut neuvotelleensa Hollannin maajoukkueen päävalmentajan tehtävästä. Entinen Liverpool-luotsi päätti kuitenkin vetäytyä keskusteluista, sillä hän haluaa jatkaa uraansa seurajoukkuevalmennuksessa.

Slot kiisti samalla väitteet, joiden mukaan neuvottelut olisivat kariutuneet palkkaan tai sopimuksen pituuteen liittyviin erimielisyyksiin.

– Viime viikkoina ja etenkin viime päivinä on väitetty, että vetäydyin pitkien neuvottelujen jälkeen muun muassa palkan ja sopimuksen keston vuoksi. Nämä tiedot eivät pidä paikkaansa. Emme koskaan päässeet keskusteluissa siihen vaiheeseen, Slot kertoi Voetbal Internationalille.

Hollannin päävalmentajan paikka vapautui Ronald Koemanin jätettyä tehtävänsä MM-kisojen jälkeen. Hollanti putosi turnauksesta ensimmäisellä pudotuspelikierroksella hävittyään Marokolle rangaistuspotkukilpailussa.

Slotin mukaan päätös perustui siihen, että hän haluaa tässä vaiheessa uraansa työskennellä pelaajien kanssa päivittäin.

– Näen itseni tällä hetkellä mieluummin harjoituskentällä pelaajieni kanssa joka päivä. Maajoukkueessa se ei ole samalla tavalla mahdollista.

– Siksi päätin olla jatkamatta keskusteluja. Emme myöskään aloittaneet neuvotteluja mahdollisen sopimuksen ehdoista.

Slot ei kuitenkaan sulkenut pois mahdollisuutta valmentaa Hollannin maajoukkuetta myöhemmin urallaan.

– Arvostan maajoukkuetta ja Hollannin jalkapalloliittoa suuresti. Keskustelut käytiin erittäin ammattimaisesti, mutta tällä hetkellä uskon, että seurajalkapallolla on minulle vielä paljon annettavaa.

– Olisi suuri kunnia edustaa jonain päivänä maatani päävalmentajana. Nyt ei vain ollut minulle oikea aika.

Slot johdatti Liverpoolin Valioliigan mestariksi kaudella 2024–25. Hän sai kuitenkin lähtöpassit tänä kesänä joukkueen jäätyä viime kaudella viidenneksi.

LUE MYÖS: