Valioliigan TOP 5 -puolustajat: Spursin takalinjoilta löytyy tähti, josta puhutaan vähän
Englannin Valioliiga starttaa tänä viikonloppuna.
Avausviikonlopun kunniaksi Valioliiga.com listaa pelipaikkojensa parhaat.
5. Marcos Senesi – Tottenham
Senesi, 29, siirtyi Tottenhamiin isolla siirrolla, mikä ei ollut ihme. Neljän vuoden aikana argentiinalainen kasvoi Bournemouthin puolustuksen kulmakiveksi. Senesi ei ole kerännyt isoja otsikoita, mutta on kasvanut erinomaiseksi puolustajaksi tähtipelaajien takana.
Tottenhamissa rooli tulee olemaan erilainen pelitavankin takia, mutta Roberto De Zerbin tyyli pitäisi sopia pallollisesti erinomaiselle Senesille. Odotukset Argentiinan maajoukkuemiestä kohtaan ovat suuret Spursin takalinjoilla.
4. Nico O’Reilly – Manchester City
Man Cityn superlupaus lunasti viime kaudella odotukset, joita hänelle oli annettu.
Vaikka puolustussuuntaan ominaisuudet eivät ole vielä aivan sarjan eliittiä, O’Reilly on hyökkäyssuuntaan ehkä jopa sarjan paras puolustaja. Viime kaudella viisi maalia ja neljä syöttöä toimivat todisteena tästä.
Lisäksi O’Reilly osallistuu pelinrakenteluun tukemalla keskikenttää, mikä tuo Citylle lisää avaimia vastustajien linjojen murtamiseen.
3. Marc Guehi – Manchester City
Guehi säilytti tasonsa siirryttyään tammikuussa Crystal Palacesta Manchester Cityyn.
Guehi puolustaa aggressiivisesti eteenpäin ja pystyy murtamaan linjoja syötöillään. Englantilaisen monipuolisuus onkin yksi hänen parhaista ominaisuuksistaan. Toppariksi lyhyt Guehi korvaa fysiikallaan sen, minkä häviää pituudessa kolossimaisille toppareille.
2. William Saliba – Arsenal
Saliba ohitettiin kuljettamalla koko viime kauden aikana vain seitsemän kertaa, ja hänen syöttöprosenttinsa oli huimat 92,9 prosenttia. Arsenal piti 15 nollapeliä 26 ottelussa, jotka Saliba ja Gabriel aloittivat yhdessä. Rauhallisuus ja itsevarmuus kuvastavat Saliban pelaamista parhaiten Arsenalin takalinjoilla.
1. Gabriel Magalhaes – Arsenal
Gabriel oli Valioliigan mestaruuden voittaneen Arsenalin puolustuksen johtohahmo. Gabrielin vahtivuorolla Arsenal piti 17 nollapeliä, ja joukkue päästi brasilialaisen ollessa kentällä vain 20 maalia.
Lisäksi Gabrielin aggressiivinen puolustustyyli ja vaarallisuus hyökkäyspäässä ovat uniikkeja ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä sarjan parhaan puolustajan.
LUE MYÖS:
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Uusi ennätys rikki – Max Dowman, 16, teki kaksi maalia liigacupissa
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi