Riita kulisseissa – kaatuiko tähtihyökkääjän siirto nyt lopullisesti?
Crystal Palacen hyökkääjä Jean-Philippe Mateta joutuu lähes kuukaudeksi sivuun loukkaantumisen takia, The Athletic kertoo.
Ranskalaispelaaja kärsii takareisivammasta ja on arviolta neljä viikkoa poissa pelikentiltä. Samalla voi kariutua hyökkääjän mahdollinen siirto.
Matetaa on viety huhuissa muun muassa Aston Villaan, joka myy Ollie Watkinsin Saudi-Arabiaan. Villa on kuitenkin hankkimassa Chelseasta Nicolas Jacksonin ja PSG:stä Ibrahim Mbayen.
Muutkin seurat ovat tehneet Matetasta aiemmin tarjouksia. Hän oli jo viime kaudella lähtökuopissa AC Milaniin, muttei läpäissyt lääkärintarkastusta.
Tuolloin tammikuussa Nottingham Forest oli niin ikään hyökkääjän kintereillä, mutta Palace hyväksyi Milanin tarjouksen. Lopulta siirtoa ei siis tullut ollenkaan.
Riitelyä
The Athletic on kertonut, että kulisseissa Crystal Palacella ja Matetalla on ollut sopimusriitoja. Matetan mielestä Palacen käyttämä optiovuosi ei ollut sopimuksen mukainen, mutta puolueeton lautakunta katsoi lontoolaisseuran toimineen hyväksytysti.
Ranskan maajoukkueen mukana kesän MM-kisoissa ollut Mateta, 29, iski viime kaudella Palacelle 12 maalia Valioliigassa. Hän haluaisi lähteä muihin maisemiin, mutta uusi vamma voi kaataa loputkin toiveet kesäikkunan siirrosta.
Crystal Palace kohtaa tänään perjantaina Manchester Cityn ilman Matetaa.
LUE MYÖS:
- Espanjassa noustiin Bobby Charltonin historiallisiin lukemiin
- Man Unitedille raju uutinen – iso menetys uhkaa
- Romano: tässä on Yves Bissouman uusi seura
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Lehti: Liverpool kiikaroi jo seuraavaa vahvistusta Barcelonasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-pelaaja jäänyt täysin olemattomalle vastuulle – näin Andoni Iraola kommentoi
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Peter Schmeichel: VAR pitää ottaa pois Valioliigasta
- Suru-uutinen: entinen Valioliiga-vahti on kuollut