Tottenham-kärki julkaisi tiedotteen tilanteestaan: ”Älkää vain päättäkö asioita puolestani”
Richarlisonin, 29, on määrä palata Tottenhamista Evertoniin.
Englantilaismedian mukaan seurat ovat pääsemässä yhteisymmärrykseen siirrosta. Richarlison edusti Evertonia vuodet 2018-22.
Brasilialaishyökkääjä julkaisi sosiaalisessa mediassa tiedotteen, jossa hän kertoi kantansa potentiaalisesta Everton-siirrosta. Richarlison haluaa palata vanhaan seuraansa.
– Jos Tottenham ja Everton pääsevät sopuun siirrostani, palaan sydämeni seuraan. Tavoitteeni oli alusta saakka palata sinne, missä olin todella onnellinen. Tein alusta saakka selväksi, että minkä tahansa siirron on oltava myös hyvä ratkaisu Tottenhamille. Jos niin ei olisi, en koskaan hyväksyisi sitä [siirtoa].
– Paineet, uhkailut tai vastatoimet… Mikään tuollainen ei pelota minua. Olen jo käynyt läpi vaikeampia asioita. Uskokaa minua! Pysyin täällä ja annoin koko elämäni [Tottenhamille]. Toivon seuran kunnioittavan tilannettani samalla tavalla kuin minä olen aina kunnioittanut Tottenhamia.
– Kaikesta huolimatta minulla on sopimus Tottenhamin kanssa ja olen seuran käytettävissä. Älkää vain päättäkö asioita puolestani, Richarlison totesi.
Richarlison on viimeistellyt vuosien saatossa 32 maalia Tottenhamin paidassa.
LUE MYÖS
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin

- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen