Liverpoolin sarjakausi on lähtenyt käyntiin kaksijakoisesti.

Kahdesta ottelusta tuloksena on kaksi tasapelipistettä ja Valioliigan 13. sija.

Andoni Iraolan Liverpool metsästää kauden avausvoittoaan perjantai-iltana kohdatessaan Ipswich Townin.

Norjan A-maajoukkueen päävalmentaja ja Liverpoolin kannattajaksi tunnustautuva Ståle Solbakken ei ole järin mielissään Liverpoolin puolustuksen laadusta.

Solbakken kokee, ettei Liverpoolilla ole muun muassa tarpeeksi hyviä laitapuolustajia.

– Laitapuolustajat ovat puolustussuuntaan käveleviä painajaisia. Milos Kerkez ei näytä onnistuvan, eikä hän onnistunut edes edellisen valmentajan alaisuudessa. Jeremie Frimpong on mielestäni positionaalisesti heikko, ja hän on parempi hyökkäämään kuin puolustamaan.

– Laulaako Virgil van Dijk uransa viimeistä säettä? En ole varma siitä. Hän ei ole todellakaan yhtä nopea kuin aiemmin.

– En usko Liverpoolin nostavan pokaalia ilmaan kauden lopussa. Materiaali on varsin kapea, eikä sitä ole testattu. Mielestäni heidän olisi pitänyt hankkia keskikenttäpelaaja, joka olisi mennyt suoraan avauskokoonpanoon. En ole myöskään varma laitahyökkääjistä, Solbakken totesi Viaplaylle.

LUE MYÖS