Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
Sunnuntai-illan herkkuottelu Arsenalin ja Chelsean välillä oli erityisen viihdyttävä. Ottelu oli täynnä draamaa ja vauhtia, ja maalejakin nähtiin. Lontoon paikallinen päättyi lopulta kotijoukkue Arsenalin voittoon lukemin 2–1.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin lähes heti ottelun lähtökuopissa. Chelsea pääsi antamaan erikoistilanteen, jonka myötä pallo pomppi Arsenalin boksissa Jorrel Haton päähän. Hollantilaispuolustaja pudotti pallon kesän superhankinta Morgan Rogersille, joka yllätti Emirates Stadiumin jo toisella peliminuutilla.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Arsenal iski heti takaisin 12. minuutilla Ricardo Calafiorin toimesta, mutta maali hylättiin paitsion takia. Lopulta Arsenal sai tasoituksensa 25. minuutilla, kun Chelsean entinen tähtihyökkääjä Kai Havertz leikkasi oikealta laidalta sisään ja sijoitti vasemmalla jalallaan pallon alakulmaan.
Toiselle puoliajalle mentiin tasalukemissa. 50. minuutilla Arsenal otti kuitenkin johtoaseman, kun Christos Tzolis syötti pallon kohti boksia ja Kai Havertz antoi pallon mennä hänen ohitseen aikamoisena hämynä. Pallo päätyi Martin Ødegaardille, joka vei kotijoukkueen johtoon.
Loppupelissä mentiin myös lujaa, ja molemmat joukkueet pääsivät maalipaikoille. Tunteet kuumenivat vielä ottelun loppupuolella, kun maajoukkuekaverit Declan Rice ja Morgan Rogers ottivat yhteen. Rice kamppasi pallottoman Rogersin vastahyökkäyksessä, mistä Rogers räjähti maajoukkuekaverilleen.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen.
Chelsea ei pystynyt enää nousemaan tasoihin Arsenalin kanssa. Chelsean brasilialaislaituri Estêvão sai vielä yhden huippupaikan, mutta David Raya otti todella kovan torjunnan.
Arsenal istuu kirjoitushetkellä Valioliigan sarjataulukon ensimmäisellä sijalla.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Everton on nyt karussa jamassa siirtofiaskon jälkeen: ”Olen pettynyt”
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Manchester City voitti sarjanousijan täpärästi – loppukesän hankinnat tekivät debyyttinsä
