Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
Arsenal lähti uuteen Valioliiga-kauteen mestarisuosikkina, ja muun muassa Sky Sportsin asiantuntija Gary Neville piti joukkuetta kauden alussa käytännössä ainoana varteenotettavana mestariehdokkaana.
Ääni on kuitenkin muuttunut Man United -legendan kellossa sunnuntaisen Manchesterin derbyn jälkeen.
Nevillen mukaan Manchester Cityn siirtoikkunan viime hetken hankinnat ovat tuoneet Enzo Marescan ryhmään uutta potkua.
– Oli vaihe, ehkä kaksi tai kolme viikkoa ennen siirtoikkunan sulkeutumista, jolloin Cityllä ei vielä ollut Ayyoub Bouaddia, Enzo Fernándezia tai Iliman Ndiayeta. Silloin he näyttivät mielestäni selvästi vajaalta, erityisesti keskikentällä. Kun he hankkivat nuo kolme pelaajaa siirtoikkunan loppumetreillä, kyse oli todella suuresta investoinnista. Se muutti täysin sen, miltä joukkue näyttää.
– Jos City pystyy pitämään puolustuslinjan kunnossa eikä joukkue kärsi loukkaantumisista, niin se voi antaa Arsenalille todellisen haasteen. Olen edelleen sitä mieltä, että Arsenal on parempi, mutta City on parantunut valtavasti tekemillään hankinnoilla, Neville kommentoi.
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää