BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
BBC:n tietojen mukaan Arsenalin päävalmentajana Mikel Arteta, 44, on solminut uuden sopimuksen seuran kanssa.
Artetan uuden sopimuksen pituudesta ei olla vielä tietoisia, mutta palkankorotus tulee olemaan merkittävä hänen nykyisen 10 miljoonan punnan vuosipalkasta.
Arteta on ollut Arsenalin luotsina vuodesta 2019 ja monen lähteen mukaan uusi jatkosopimus takaisi sen, että espanjalaisella tulisi ainakin kymmenen vuotta täyteen joukkueen peräsimessä. Toisin sanoen Arteta tullaan näkemään näillä näkymin Arsenalin puikoissa ainakin vuoteen 2029 asti.
Mikel Arteta jatkaa projektiaan, jonka aikana suurin menestys on tähän mennessä ollut Valioliigan mestaruus kaudella 2025-26 sekä Mestarien liigan finaaliin yltäminen samalla kaudella. Lisää saavutuksia on odotettavissa, jos Arsenal jatkaa samaan tahtiin, miten he nyt pelaavat.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
