Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
Arsenal suunnittelee 60 työpaikan vähentämistä, kertoo The Athletic. Seura on ilmoittanut henkilöstölleen tavoittelevansa merkittäviä säästöjä leikkauksilla, jotka kohdistuisivat useisiin osastoihin.
Ajoitus on karu. Arsenal voitti viime kaudella ensimmäisen Valioliigan mestaruutensa 22 vuoteen. Tilikaudella 2024–25 seura kirjasi ennätyksellisen 691 miljoonan punnan liikevaihdon ja jäi vain 1,4 miljoonaa puntaa tappiolle.
Samaan aikaan päävalmentaja Mikel Arteta sai viime viikolla jatkosopimuksen vuoteen 2030. Sen uskotaan tehneen hänestä Valioliigan parhaiten palkatun valmentajan.
Valmennus ja joukkueiden suorituskyvystä vastaava taustahenkilöstö säästyisivät leikkauksilta. Myös naisten joukkueelle erikseen työskentelevät, turvallisuushenkilöstö sekä yhteisö- ja säätiötoiminta jäisivät niiden ulkopuolelle.
Arsenal ilmoitti 55 työntekijän irtisanomisesta myös koronakesänä 2020. Potkut suututtivat kannattajia, sillä pelaajat olivat hyväksyneet palkanalennukset auttaakseen seuraa. Arteta puolusti tuolloin ratkaisua.
– Pelaajat auttoivat mielellään seuraa tässä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, Arteta sanoi elokuussa 2020.
– Se ei tarkoita, että sen jälkeen heillä olisi sananvaltaa jokaiseen seuran tekemään päätökseen. Se ei voi toimia niin. Loppujen lopuksi se ei ollut velvollisuus, vaan jokainen sai itse päättää, halusiko tehdä niin vai ei.
LUE MYÖS:
- Athletic: Man Unitedin tähtipelaajalle napsahtamassa sakot
- Arsenalilta raju ilmoitus – joukkopotkut!
- Teamtalk: Bournemouth tarjosi tähdelleen jättisopimusta – sai kieltävän vastauksen
- Ex-pelaaja: Michael Carrick kertoi ettei valmentaminen ole häntä varten
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen
- Avainpelaaja jäi West Hamin kanssa Mestaruussarjaan – solmi jatkosopimuksen
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Aston Villan kesähankinta loukkaantui – viikkoja sivussa pelikentiltä
- Atlético iski jo 47 sekunnissa – Manchester United koki karun tappion Madridissa
- Wayne Rooney kummasteli Man Unitedin pelaajan ulostuloa: ”Pitäisi pysyä seuran sisällä”
- Arsenal tyrmäsi Lillen seitsemässä minuutissa – kova putki jatkuu
- BBC: Bournemouth kuuntelee tarjouksia keskikenttätähdestä – hintapyyntö on hurja
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Manchester Unitedin pelaajalta suorat sanat seurajohdolle
- Olivier Giroud sai kutsun Arsenalin pukukoppiin: ”Upea fiilis”
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- IFR: Englannin jalkapalloseurojen taloustilanne herättää huolta
- SER: Tottenhamin avainpelaaja haluaa siirtyä La Ligaan – herättänyt Barcelonan ja Real Madridin kiinnostuksen