Näkökulma: Brighton porskuttaa menemään – Mestarien liigaan ensi kaudeksi?
Brighton nappasi jälleen voiton Valioliigassa sunnuntaina ja nousi sarjataulukossa ainakin hetkellisesti toiseksi. Joukkue on voittanut Valioliigassa viisi ottelua, pelannut yhden tasan ja hävinnyt yhden.
Brighton on kaatanut alkukauden aikana jo kovia joukkueita, kuten Arsenalin kotikentällään, Aston Villan vieraissa ja Sunderlandin vieraissa. Tänään kaatui Crystal Palace, ja sekin tapahtui aikamoisella tyylillä: tuloksena olivat viiden maalin murskajaiset.
Kaikissa neljässä ottelussa Brighton on pitänyt maalinsa puhtaana ja suorastaan murskannut vastustajansa. Crystal Palace kaatui 5–0, Aston Villa 4–0, Arsenal 3–0 ja Sunderland 2–0.
Vaikka on hieman aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, kun kierroksia on pelattu vasta seitsemän, yksi asia on silti todettava: Brighton pelaa dominoivaa ja kaunista jalkapalloa. Tällä menolla joukkue voidaan hyvinkin nähdä kauden päätteeksi viiden parhaan joukossa.
Mikä Brightonista tekee niin loistavan?
Brighton on siitä loistava joukkue, että vaikka vuodet vierivät ja pelisysteemit, pelaajat sekä valmentajat vaihtuvat, se onnistuu silti olemaan vastustajilleen äärimmäisen hankala joukkue. Vaikka pelaajamateriaali ei ainakaan nimien perusteella yllä lähellekään sarjan parasta, Brighton pystyy kentällä haastamaan ja voittamaan kenet tahansa.
Brighton tekee niin onnistuneita täsmähankintoja, että muiden joukkueiden pitäisi ottaa siitä mallia. Seuran strategia perustuu potentiaalin tunnistamiseen: pelaajia hankitaan suhteellisen edullisesti, heitä kehitetään osana joukkuetta ja parhaassa tapauksessa myydään myöhemmin huomattavasti kalliimmalla.
Jos pelaaja puolestaan nousee joukkueen avainrooliin, hänet voidaan pitää seurassa, sillä hän tuntee jo pelisysteemin ja toimintatavat.
Tämä on kaukana siitä, miten esimerkiksi Manchester United ja Tottenham ovat hoitaneet toimintaansa viime vuosina. Suurseuroissa pelaajiin käytetään satoja miljoonia euroja, mutta menestystä ei voida ostaa pelkillä kalliilla hankinnoilla.
Jos seuran pelillinen identiteetti, rekrytointi ja pitkän aikavälin suunnitelmat eivät ole kunnossa, uudet pelaajat eivät välttämättä ratkaise ongelmia, jotka ovat paljon syvemmällä seuran toimintakulttuurissa.
Brighton osoittaa, ettei menestykseen tarvita suurinta siirtobudjettia. Kun pelaajat tunnistetaan oikein, heitä kehitetään suunnitelmallisesti ja heidän tilalleen löydetään tarvittaessa uusia sopivia hankintoja, seura voi pysyä kilpailukykyisenä vuodesta toiseen.
Sopeutuu tilanteisiin erinomaisesti
Yksi asia, joka Brightonin toiminnassa nousee esille, on joukkueen kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Tällä kaudella joukkueen kaksi tärkeää vasemman laidan pelaajaa, Yankuba Minteh ja Kaoru Mitoma, ovat olleet lasaretissa.
Sen sijaan, että Brighton olisi lähtenyt etsimään uutta hankintaa, päävalmentaja Fabian Hürzeler nosti vasemmalle laidalle joukkueen vasemman laitapuolustajan Maxim De Cuyperin. Belgialaispuolustaja ei ole juuri roolinsa vaihtoa vierastanut, sillä seitsemään otteluun hän on viimeistellyt jo kaksi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.
On myös hieman huvittavaa, miten aliarvostettu pelaaja Pascal Groß on. Jos saksalainen olisi pelannut huippuvuosinaan suuremmassa seurassa, kuten Manchester Cityssä tai Liverpoolissa, hänestä puhuttaisiin todennäköisesti aivan eri sävyyn. Ehkä Großille kuitenkin riittää se, että hänet muistetaan Brightonissa kulttihahmona, kun 35-vuotias keskikenttäpelaaja aikanaan päättää uransa.
Brighton on löytänyt myös tämän vuoden siirtoikkunassa hiomattoman timantin. Real Madridin fanien keskuudessa lempinimellä ”Baby Rodri” tunnettu Chema Andrés on espanjalainen puolustava keskikenttäpelaaja, joka vietti nuoruusvuotensa Real Madridin La Fábrica -akatemiassa.
Andrésissa yhdistyvät monet hyvän puolustavan keskikenttäpelaajan ominaisuudet. 21-vuotias on rauhallinen pelaaja, joka pystyy avaamaan peliä laadukkaasti ja katkaisemaan vastustajan hyökkäyksiä. Lisäksi hän on erinomainen ilmassa. Andrésin hankinnan lisäksi tällaisia tarinoita olisi vaikka muille jakaa Brightonin toiminnasta.
Kaikki mahdollisuudet Top 5 -sijoitukseen
Joukkueiden, kuten Manchester Unitedin ja Tottenhamin, ollessa ennakoitua heikompia, Brighton voi hyvinkin napata Mestarien liiga -paikan itselleen kauden päätteeksi.
Joukkue on osoittanut alkukaudesta, että se pystyy haastamaan sarjan suurimmat seurat ja ottamaan pisteitä myös vaikeista otteluista. Jos sama vire jatkuu läpi kauden, paikka viiden parhaan joukossa voi olla todellisuus.
Luonnollisesti suurimmat mestarisuosikit ovat edelleen Manchester City ja Arsenal. Brighton on jo kaatanut Arsenalin vakuuttavasti, joten joukkue on ehdottomasti otettava tosissaan. Entä jos myös Manchester City kaatuu joukkueiden kohdatessa? Aletaanko silloin puhua jopa mahdollisesta mestarista?
Mestaruutta on vielä tässä vaiheessa kautta turhan aikaista ennustaa, mutta Brightonin peliesitykset antavat aihetta keskusteluun. Pitkässä sarjassa ratkaisevat kuitenkin tasaisuus, loukkaantumisten sietäminen ja kyky voittaa myös ne ottelut, joissa oma peli ei kulje parhaalla mahdollisella tavalla.
Yksi asia on kuitenkin varma: jos Brighton pystyy jatkamaan samalla pelillisellä tasolla ja pitämään avainpelaajansa kunnossa, sitä ei voida enää pitää pelkkänä yllätysjoukkueena. Viiden parhaan joukkoon sijoittuminen olisi täysin realistinen tavoite, ja parhaassa tapauksessa joukkue voi sotkea jopa mestaruustaistelua.
Brighton on jo osoittanut, ettei se pelkää sarjan suurimpia nimiä. Nyt kysymys kuuluukin, kuinka pitkälle tämä joukkue voi oikeasti päästä.
Eetu Hellsten
LUE MYÖS:
- Arsenal nappasi voiton, jota ei muista kohta kukaan
- Näkökulma: Brighton porskuttaa menemään – Mestarien liigaan ensi kaudeksi?
- Manchester United pelasi jälleen tasan – Leeds jatkaa tappiotonta putkea kotona
- Tottenham-hyökkääjä vaatii presidenttiehdokkaalta miljoonakorvauksia
- Bradley Barcola vertaili Ligue 1:stä ja Valioliigaa: ”Vähemmän taktista”
- Kovan iskun päähänsä saanut Emiliano Martínez leikattiin
- Hurja väite: Kai Havertz tekee 30 maalia kauteen
- Erling Haaland nilkutti pois – Enzo Marescalta päivitys
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Chelsean Emiliano Martínez loukkaantui vakavasti – kannettiin paareilla pois
- Erling Haaland nilkutti pois – Enzo Marescalta päivitys
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista
- Mikel Arteta joutui vastailemaan kysymyksiin Arsenalin joukkopotkuista
- Hurja väite: Kai Havertz tekee 30 maalia kauteen
- Harvinainen ulostulo: Manchester Unitedin vastustaja asettui Michael Carrickin tueksi
- Jamie Vardyn huimalle putkelle jatkoa
- Roy Keane latasi suorat sanat Harry Maguiresta ja Bruno Fernandesista