James Trafford avautui ajastaan Man Cityssä: ”Se oli karmea fiilis”
James Trafford, 24, siirtyi reilu vuosi sitten yli 30 miljoonalla eurolla Manchester Cityn tolppien väliin.
Traffordista kaavailtiin Manchester Cityn ykkösvahtia, mutta toisin kävi.
Manchester City päätyi lopulta hankkimaan Gianluigi Donnarumman siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Donnarumma pelasi koko kauden Manchester Cityn maalilla, ja Trafford pääsi kentälle vain yksittäisissä otteluissa.
Trafford lähti Manchester Citystä viime kauden jälkeen. Trafford siirtyi Leedsin ykkösmaalivahdiksi ja on pelannut alkukaudella täydet minuutit kaikissa sarjaotteluissa.
Trafford kertoi BBC:n haastattelussa vaikeasta viime kaudestaan.
— Se, ettet pelaa, on karmea, karmea tunne. Soitat monille ihmisille purkaaksesi tunteitasi. Kun töissä on huono päivä, soitat jollekin. Soitan isälleni, äidilleni, vaimolleni ja ystävilleni. Tykkään soittaa kavereilleni ja puhua asioista. Se on oikeastaan aika hauskaa.
— Minun oli pelattava tällä kaudella säännöllisesti henkisen hyvinvointini vuoksi. Ikään kuin menetät itsesi, kun et pääse pelaamaan.
— Ehkä olen erilainen. En tiedä, mutta se oli karmea fiilis, kun et päässyt pelaamaan viikottain. Minun piti vain päästä pelaamaan viikottain tällä kaudella, jotta tuntisin henkisesti oloni hyväksi ja pääsisin eteenpäin urallani.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchel kritisoi taas Cole Palmeria: ”Sanoin jo viimeksi”
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!
- Cole Palmeria ei valittu maajoukkueeseen – näin Xabi Alonso kommentoi
- Roberto De Zerbiltä näkökulma sosiaalisesta mediasta: ”Nuorten pelaajien pitäisi …”
- James Trafford kertoi tavoitteestaan: ”Olen aina unelmoinut siitä”
- Mikel Arteta torppasi Declan Ricea koskevat huolet
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Voiko Man United yltää takavuosien kaltaiseen menestykseen, Michael Carrick?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun