Chelseassa vähälle peliajalle tällä kaudella jäänyt keskuspuolustaja Antonio Rüdiger on tyytymätön asemaansa lontoolaisseurassa. Saksalaispuolustaja on pelannut ainoastaan yhdessä valioliigakamppailussa kuluvalla sesongilla.

Puolustaja siirtyi Chelseaan kesällä 2017 AS Romasta. Saksan maajoukkueessakin useaan kertaan esiintynyt Rüdiger on pelannut lontoolaisseuran väreissä yhteensä 120 kamppailua.

– En voi olla tyytyväinen tilanteeseeni. Mutta minun on taisteltava. Siihen, mitä tapahtuu tammikuussa, on vielä aikaa. Olen totaalisen rauhallinen sen suhteen, saksalainen totesi ZDF:lle.

Saksalaisen sopimus päättyy kesällä 2022. Chelsean ykkösvaihtoehdot keskuspuolustajan tontille ovat olleet Kurt Zouma ja Thiago Silva tällä kaudella.

Lähde: Goal