Arsenalissa sopan ainekset – osa pelaajista ei hyväksynytkään palkkaleikkuria

Kuva: Getty Images
Arsenal tiedotti eilen illalla, että pelaajat ja valmennusjohto olisivat hyväksyneet 12,5 prosentin palkanalennuksen seuraavan 12 kuukauden ajaksi.
Palkkaleikkuri perutaan, mikäli Arsenal selviytyy ensi kaudeksi Mestarien liigaan, ja leikkuri putoaa 7,5 prosenttiin, jos Arsenal pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigaa.
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että kaikki Arsenalin pelaajat eivät vapaaehtoisuuteen perustuvaa sopimusta hyväksy. The Times ja The Guardian kertovat, että osa ykkösjoukkueen pelaajista on halunnut tähän asti keskustella vain palkanmaksun lykkäämisestä. Lehdet eivät kerro, ketkä pelaajista ovat kieltäytyneet palkkaleikkurista. Guardianin mukaan näiden pelaajien lukumäärä on alle viisi.
Arsenalin palkkamenot ovat Timesin mukaan noin 16 miljoonaa puntaa kuukaudessa. Guardianin mukaan vastaava luku on 19 miljoonaa puntaa. Guardianin mukaan palkkaleikkurin ansiosta Arsenal tekee vuoden kuluessa noin 25 miljoonan punnan suuruiset kustannussäästöt.
Seuran kallispalkkaisin pelaaja on Mesut Özil, joka tienaa 350 000 puntaa viikossa. Pierre-Emerick Aubameyangin tienestit ovat 190 000 puntaa viikossa, ja Alexandre Lacazette sekä Nicolas Pépé ansaitsevat 150 000 puntaa viikossa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Aston Villa jatkoi putkeaan Tottenhamin kustannuksella
- Rúben Amorim: Bruno Fernandes laukoo jatkossakin Manchester Unitedin rangaistuspotkut
- Uudet potkut tulossa? Kriisiseuralle rökäletappio
- Erling Haaland vastaa yksinään Manchester Cityn maaleista – Pep Guardiola vaatii maaleja muiltakin pelaajilta