Arsenalille niukka tappio – Pierre-Emerick Aubameyang hassasi kolme hyvää maalipaikkaa
Kuva: Getty Images
Arsenal kärsi niukan 0-1-kotitappion Olympiakosille Eurooppa-liigan neljännesvälierin toisessa osaottelussa, mutta eteni siitä huolimatta jatkoon yhteismaalein 3-2.
Olympiakos loi avausjaksolla paljon hyviä maalipaikkoja. Viimeistely oli kuitenkin heikkoa. Pierre-Emerick Aubameyangilla oli sen sijaan sauma päättää vieraiden pyristelyt kokonaan, mutta hänen laukauksensa Dani Ceballosin pystysyötöstä meni yli maalin.
Youssef El Arabi avasi kreikkalaisten maalihanat toisen puoliajan alussa. Hän käänsi pallon oikealle jalalleen rangaistusalueen sisällä ja latasi sen Bernd Lenon selän taakse.
Enempää täysosumia ei ottelussa nähty. Arsenal piti Olympiakosin kurissa, mutta hukkasi peräti neljä hyvää maalipaikkaa toisella jaksolla.
Nicolas Pépén voimakas laukaus suuntautui ensi suoraan päin tiellä seissyttä Emile Smith-Rowea, jonka jälkeen Martin Ødegaard nosti pelivälineen hyvästä paikasta yli. Aubameyang vapautettiin sen sijaan täysin yksin läpiajoon, mutta hänen onneton chippinsä meni ohi maalin.
[readmore from=Arsenal]
Kahdeksan minuuttia ennen päätösvihellystä Olympiakosin haaveet viime vuoden kaltaisesta comebackista kuitenkin kaatuivat, kun toppari Ousseynou Ba ajettiin ulos hänen protestoitua keltaista korttiaan lyömällä pallon kohti erotuomaria.
Olympiakos ei saanut vajaalla pelatessaan enempää maalipaikkoja. Aubameyng hukkasi sen sijaan jo pelin kolmannen huipputonttinsa, kun hän ohjasi Gabriel Martinellin matalan keskityksen päin maalivahtia ja laukoi reboundin yli verkon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista