Manchester United solmi pitkän jatkosopimuksen huippulupauksensa kanssa

Manchester United on solminut kesään 2024 asti kestävän jatkosopimuksen Brandon Williamsin, 19, kanssa. Puolustajan paikalla operoiva nuorukainen on seuran oma kasvatti. Sopimus sisältää vielä option yhdestä lisävuodesta.
Following a fine debut season, Brandon Williams has been rewarded with a new deal
#MUFC
Williams pelasi tällä kaudella jo 17 valioliigakamppailua Unitedin paidassa. Englannin nuorten maajoukkueissakin esiintynyt laitapuolustaja on pelannut yhteensä 33 ottelua Unitedin edustusjoukkueessa.
– Voin olla perheeni kanssa ylpeä tästä sopimuksesta. Olen ollut Manchester Unitedissa siitä lähtien, kun olin 7-vuotias. Edustusjoukkueessa pelaaminen on unelmien täyttymys. Opin viime kauden aikana paljon. Haluan kiittää luottamuksesta, Williams totesi seuran verkkosivuilla.
– Brandonilla oli loistava ensimmäinen kausi edustusjoukkueessa. Olemme innoissamme tästä jatkosopimuksesta. Hän ymmärtää, mitä merkitsee pelata Manchester Unitedissa. Hänellä on kaikki tarvittavat ominaisuudet ollakseen tämän joukkueen jäsen. Jäämme odottamaan hänen kehitystään vielä tulevina vuosina, manageri Ole Gunnar Solskjær puolestaan totesi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Arsenal aloitti neuvottelut Real Madridin havitteleman tähden jatkosta
- Pep Guardiolta suuri uutinen Manchester Citylle: ”Hän on valmis”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Trent Alexander-Arnoldin tilanteesta: ”Kaikki tiedämme sen…”
- Tottenham pelin päässä pokaalista – Postecoglou: ”Ihmiset yrittävät vähätellä ja aliarvioida saavutustamme”
- Cope: Liverpool ei ole päästämässä Trent Alexander-Arnoldia seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Rúben Amorim: Näin Manchester United kaataa Tottenhamin Eurooppa-liigan finaalissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun

- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”