Burnleyn kuuden kauden taival Valioliigassa päättyi – näin kommentoivat valmentaja ja luottopelaaja
Kuva: Getty Images
Burnleyn kuusi kautta kestänyt taival Valioliigassa tuli päätökseen sunnuntaina sarjan viimeisellä kierroksella.
Clarets lähti viikonloppuun 17. sijalta, mutta se valahti putoamisviivan alle, koska se hävisi Newcastlelle 1-2 ja Leeds voitti omassa ottelussaan Brentfordin samoin lukemin.
Burnley antoi huhtikuun puolivälissä kenkää pitkäaikaiselle managerilleen Sean Dychelle, joka luotsasi joukkuetta yhdeksän ja puolen vuoden ajan. Clarets oli tuolloin putoamisviivan alapuolella neljän pisteen erolla, kun kahdeksan kierrosta oli jäljellä.
Dychen paikan otti väliaikaisvalmentaja Mike Jackson, joka nostettiin tehtävään seuran alle 23-vuotiaiden joukkueesta. Jackson johdatti Burnleyn kolmeen voittoon, kahteen tasapeliin ja kolmeen tappioon.
Jackson oli putoamisen varmistuttua kuin maansa myynyt.
– Tämä on raakaa, pelaajamme ovat musertuneita. En usko, että tätä voi kuvata millään muulla sanalla. He ovat yrittäneet mahdottoman paljon sen jälkeen, kun me tulimme tähän joukkueeseen. Tänään me päädyimme ajojahdin vääräksi osapuoleksi. Meillä oli joitain todella hyviä paikkoja, mutta emme kyenneet hyödyntämään niitä, kommentoi Jackson BBC:lle.
– Olen musertunut kaikkien puolesta, mutta olen myös ylpeä, koska en olisi voinut pyytää heiltä enempää.
Omaa tulevaisuuttaan Jackson ei ole vielä miettinyt.
– En ole ajatellut sitä. Olen liian musertunut äskeisestä, ja tästä menee kauan päästä yli.
Myös Burnleyn monivuotinen luottotoppari James Tarkowski oli erittäin pettynyt.
– Olemme järkyttyneitä, mutta emme ole olleet kauden mittaan tarpeeksi hyviä. Meidän on oltava parempia. Tämän me saimme palkkioksi, kun emme tehneet tarpeeksi.
– Meille on sattunut liikaa huolimattomia hetkiä, emmekä ole voittaneet tarpeeksi pelejä. Olemme taistelleet uskomattomasti tässä sarjassa näitä joukkueita ja niiden budjetteja vastaan. Se on ollut mahtava saavutus, mutta se ei tarkoita sitä, että olisimme halunneet sen päättyvän näin.
– Joukkueestamme ei ole ikinä puuttunut yritystä ja intohimoa, mutta meiltä puuttui henkilökohtaista taitoa maalin edessä. Annoimme kaikkemme. Pukukopissa on mahtava joukko jätkiä, jotka eivät luovuttaneet missään vaiheessa, mutta valitettavasti se ei riittänyt. Siinä tiivistys meidän kaudestamme.
Tarkowskin ja Burnleyn sopimus päättyy ensi kuussa. Hän on edustanut seuraa vuodesta 2016 lähtien pelaten yli 200 ottelussa.
Burnleyn lisäksi Valioliigasta putoavat Norwich ja Watford.
LUE MYÖS:
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
