Chelsean leirissä voidaan olla erittäin tyytyväisiä Frank Lampardin ensimmäiseen valmentajakauteen Stamford Bridgellä. Lontoolaisseura menetti kauden 2019-20 alla parhaimman pelaajansa, vaihtoi manageria ja kärsi siirtokiellosta, minkä takia joukkue oli useissa kausiennakoissa kaukana neljän parhaan joukosta.

Keltanokaksi ja raakileeksi kokemattomuutensa takia leimattu Lampard onnistui kuitenkin pitämään Chelsean Mestarien liigassa, johdattaen joukkueensa myös FA Cupin finaaliin. Useat akatemiakasvatit pääsivät loistamaan ensimmäistä kertaa Chelsean ykkösmiehistössä, mutta myös kokeneemmat pelaajat pysyivät Lampardin suosiossa kauden alusta loppuun saakka.

Valioliiga.com arvioi lontoolaisten esitykset pelaaja kerrallaan. Joukkueen suurimmat onnistujat löytyivät keskikentältä ja hyökkäyksestä, kun suurimmat pettymykset jäivät syvälle miehistön alakertaan.

Maalivahdit

Kepa Arrizabalaga – 33 ottelua – ykkösvahti
Arvosana: 4

Kepa Arrizabalaga oli kiistatta Chelsean suurin pettymys, sillä hänen hyvät peliesityksensä tältä kaudelta voi laskea yhden käden sormilla.

Monien mielestä Lampard kohteli espanjalaisvahtia kehnosti tämän kauden aikana, mutta tilastojen valossa Kepa oli faktoja kaunistelematta surkea. Itseluottamuksen puutteesta kärsivä Kepa osoitti olevansa kaukana siitä huippuvahdista, jonka Chelsea luuli hankkineensa 80 miljoonalla eurolla kesällä 2018, eikä hänen tulevaisuutensa seurassa näytä kovinkaan valoisalta.

Siirryttyään Stamford Bridgelle, Kepa on päästänyt yhteensä 86 maalia Valioliigassa. Vain kahden kauden aikana hän on siis päästänyt peräti 8,14 prosenttia Chelsean kaikista Valioliigassa päästetyistä maaleista (1056). Kepan torjuntaprosentti tällä valioliigakaudella oli vain 54,5 prosenttia, mikä on hyvin kaukana tarpeeksi hyvästä.

Some Kepa stats this season:

- He has the worst save percentage in Premier League history (to play 10+ games), with 54.5%. 730th place.

- He has conceded 8% of Chelsea’s Premier League goals since 1992 in 2 years.

- For 14/47 goals conceded this season, he didn’t move (30%).

Vaikka syyttävää sormea on osoitettava Kepan lisäksi koko Chelsean puolustuslinjan suuntaan, eivät hänen löysät ja haluttomat näyttönsä palkitse häntä nelosta paremmalla arvosanalla. Kun jono dominoita alkaa kaatua, kyse ei ole siitä kuka kaatui ensimmäisenä, vaan kuka on tarpeeksi vahva pitämään muut pystyssä.

Willy Caballero – 5 ottelua – kakkosvahti
Arvosana: 6.5

Willy Caballero teki hyvää työtä paikatessaan Kepaa Chelsean maalilla, mutta ei häntäkään voi numeroiden valossa sateentekijäksi kutsua. Caballero päästi viiteen sarjapeliin seitsemän maalia, pitäen nollat vain kauden päätösottelussa Wolvesia vastaan.

Caballero osoitti kuitenkin olevansa itsevarmempi ja dominoivampi hahmo kuin 25-vuotias espanjalaisvahti. Toisin kuin Kepa, Caballero sentään yritti hypätä jokaisen laukauksen tielle. 38-vuotias argentiinalaiskonkari on iästään huolimatta yhä luotettava kakkosvahti mille tahansa valioliigaseuralle.

Puolustajat

Antonio Rüdiger – 20 ottelua – toppari
Arvosana: 5

Antonio Rüdiger ei ole ollut sama pelaaja hänen vakavan polvivammansa jälkeen, josta hän kuntoutui kauden 2019-20 alussa ennen toista pitkäaikaista loukkaantumista syyskuun puolivälissä.

Tällä kaudella saksalaistoppari pelasi loukkaantumisistaan huolimatta 20 sarjapeliä, joiden perusteella hänen peliesityksensä eivät yksinkertaisesti olleet tarpeeksi hyviä. Hän näytti epävarmalta taklauksissa, kömpelöltä pallon kanssa sekä hauraalta ilmatiloissa.

Toistaiseksi Lampard on luottanut Rüdigerin tekemiseen Chelsean alakerrassa. Ensi kaudella tilanne voi kuitenkin olla toinen.

Kurt Zouma – 28 ottelua – toppari
Arvosana: 6

Kurt Zouma oli kiistatta Chelsean paras keskuspuolustaja tällä kaudella. Saavutus ei kuitenkaan ole kummoinen, kun ottaa puolustuksen kollektiivisen tason huomioon.

Lampard katsoi ranskalaistopparin ylitse useaan otteeseen kauden puolivälissä, mutta erityisesti ottelutauon jälkeen hänen vahvat esityksensä keräsivät ansaittua arvostusta sekä valmennustiimiltä että faneilta.

Zoumalla on potentiaalia nousta Chelsean tärkeimmäksi toppariksi ensi kaudella, mutta myös häneltä vaaditaan enemmän säännöllisyyttä hyvien suoritusten valossa. Tähän kauteen mahtui kuitenkin enemmän hyviä kuin huonoja suorituksia, mikä on jo varteenotettava saavutus Chelsean 54 päästetyn maalin sarjakaudella.

Andreas Christensen – 21 ottelua – toppari
Arvosana: 6

Jotkut odottavat Andreas Christensenistä yhä Chelsean seuraavaa John Terryä. Tanskalaistoppari ei kuitenkaan ole vielä onnistunut vastaamaan näihin odotuksiin. Hänen peliesityksensä olivat tälläkin kaudella hyvin kaksijakoisia.

Christensen saattoi pelata yhtenä viikonloppuna täydellisen ottelun Manchester Cityä vastaan, ja olla vain joitain päiviä myöhemmin yksi joukkueensa heikoimpia pelaajia West Hamia vastaan. Mitä enemmän häneltä odotti, sitä heikommin hän suoriutui.

Christensen jää fyysisten ominaisuuksiensa valossa kakkoseksi useille Valioliigan huippuhyökkääjille, mutta on nopea jaloistaan, hyvä ajoittamaan taklauksensa oikein ja taitava pallon kanssa. Ikää topparilla on vasta 24 vuotta, joten toivoa ei ole vielä syytä menettää.

Reece James – 24 ottelua – oikea laitapakki
Arvosana: 7

Reece James lukeutuu niihin Chelsean akatemiakasvatteihin, jotka löivät tällä kaudella toden teolla läpi. 20-vuotias laitapuolustaja osoitti olevansa ikäistään kypsempi pelaaja, jolla on potentiaalia haastaa Aaron Wan-Bissakan ja Trent Alexander-Arnoldin kaltaiset tähdet tulevaisuudessa A-maajoukkueen oikean pakin tontilla.

Reece James kuuluu Chelsean lupaavimpiin pelaajiin. Kuva: Getty Images

James osaa keskittää palloa äärimmäisen vaarallisesti, laukoa tulisesti ja pelata myös keskikentällä. Tällä kaudella pelaaminen nousi nopeasti jo erittäin korkealle tasolle. Ensi kaudella vastuuta ja kehitystä on luvassa varmasti vielä enemmän.

Fikayo Tomori – 15 ottelua – toppari
Arvosana: 6

Fikayo Tomorin kausi alkoi myös räjähdysmäisesti, kun hän anasti itselleen avauksen paikan Lampardin alakerrasta. Muutamat kohtalokkaat virheet ja jakso heikompia otteluita pudottivat hänet kuitenkin penkille. 22-vuotiaalla keskuspuolustajalla on kuitenkin valoisa tulevaisuus edessään.

Marcos Alonso – 18 ottelua – vasen laitapakki
Arvosana: 6

Marcos Alonsolta nähtiin taas hyvin tyypillinen, alonsomainen kausi. Hän oli ailahteleva ja epävarma vasempana laitapuolustajana, suoriutuen todella paljon paremmin wing-backin roolissa.

Tuttuun tapaan Alonso keräsi vyöllensä arvostettavan määrän maaleja ja maalisyöttöjä (3+4). Hänen heikot suorituksensa alaspäin eivät kuitenkaan osoittaneet hänen kuuluvan seuran parhaimpiin puolustajiin, minkä takia Lampard on hanakasti uuden vasemman laitapakin perässä tänä kesänä.

César Azpilicueta – 36 ottelua – oikea laitapakki
Arvosana: 7

César Azpilicueta oli jälleen varma ja vastuuntuntoinen suorittaja, pelasi hän sitten oikeana laitapuolustajana, topparina tai vasempana laitapuolustajana.

Seuran kapteenina hän antoi muille pelaajille reilusti taistelutahtoa, päättäväisyyttä, ja ansaitsee kunniansa johdatettuaan Chelsean TOP4:n joukkoon. Azpilicueta oli periksiantamattoman puolustustekemisensä lisäksi vahva hyökkäyssuuntaan, takoen nimiinsä neljä maalia ja seitsemän maalisyöttöä kaikki kilpailut mukaan lukien.

Emerson Palmieri – 15 ottelua – vasen laitapakki
Arvosana: 5

Emerson kuuluu niihin pelaajiin, jotka todennäköisesti lähtevät seurasta tämän kesän jälkeen. Se myös kertoo hyvin paljolti kaiken hänen suorituksistaan tällä kaudella.

Kun italialaispuolustaja ensiksi siirtyi Chelseaan, hän antoi runsaasti lupaavia näyttöjä taidoistaan. Tällä kaudella hänen suorituksistaan on kuitenkin huokunut epävarmuutta. Näytöt ovat olleet kokonaisuudessaan huonoja.

Keskikenttäpelaajat

Jorginho – 31 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: 6

Jorginho putosi ajoittain Lampardin suosiosta, kun englantilaisvalmentaja suosi N’Golo Kantéa ja Billy Gilmouria keskikentän pohjalla. Atleettisuuden ja nopeuden puute ovat aiheuttaneet italialaispelaajalle ongelmia aina hänen Chelsea-debyytistään lähtien, minkä takia hänen uskotaan siirtyvän ennemmin tai myöhemmin takaisin Serie A:han.

Hänen kautensa ei kuitenkaan ollut huono, eikä Lampard häntä turhaan nimennyt joukkueensa varakapteeniksi.

Ross Barkley – 21 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: 6

Ross Barkley on varmasti yksi Chelsean historian raivostuttavimmista pelaajista. Yhtenä päivänä häntä voi hyvällä omatunnolla kutsua Merseysiden Kakáksi, kunnes hän haparoi seuraavassa pelissä kuin bambi heikoilla jäillä.

Jos Barkley saisi huippusuorituksiinsa jonkinlaista säännöllisyyttä ja parantaisi pelisilmäänsä sekä ensimmäistä kosketustaan, voisi englantilaispelaaja saavuttaa saman huipputason kuin hänen valmentajansa aikoinaan.

Tässä iässä 26-vuotiaalta Barkleylta ei kuitenkaan voi realistisesti odottaa näin dramaattista muutosta, minkä takia hänen päivänsä Chelsean paidassa saattavat hyvinkin olla luetut. Tähän kauteen mahtui silti paljon hyvää, kuten hänen neljä maaliaan ja yksi maalisyöttönsä.

N’Golo Kanté – 22 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: 7

N’Golo Kantén kausi jäi valitettavan rikkonaiseksi. Leveästi hymyilevän keskikenttämiehen hymy hyytyi varmasti useampaan otteeseen, kun loukkaantumiset kiusasivat häntä säännöllisin väliajoin.

Kanté ei loukkaantumistensa takia saanut aikaa rakentaa momentumia hänen suorituksilleen yksinäisenä, puolustavana keskikenttäpelaajana. Pelipaikalle, johon Lampard on yrittänyt häntä asettaa Maurizio Sarrin mielipiteitä jakaneen roolituksen jälkeen.

Silloin kun Kanté oli kuitenkin kentällä, olivat hänen suorituksensa tyypillisen loistavia ja johdonmukaisia. Toivotaan, että hän ensi kaudella säilyisi ehjänä ja pääsisi riistämään palloja tehokkaammin kuin koskaan.

Mateo Kovacic – 31 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: 9

Mateo Kovacic oli Chelsean paras pelaaja tällä kaudella, kun otetaan huomioon johdonmukainen suorittaminen omalla parhaalla tasolla.

Mateo Kovacic pelasi huikean kauden Chelsean paidassa. Kuva: Getty Images

Pallovarma kroaatti tuo taattua laatua Chelsean pelaamiseen, ja erityisesti Lampardin alaisuudessa hän on saanut toteuttaa vapaasti itseään. Vaikkei hänestä ole ikinä mahtavaksi maalintekijäksi tai luovaksi pelintekijäksi, ei hänen rooliaan Chelsean miehistössä tulisi aliarvioida.

Kovacic on rauhallinen pallon kanssa, kun hänen joukkueensa on pidettävä palloa ja vastajoukkue prässää korkealta. Hän pystyy kuljettamaan vauhdilla ohi vastustajien keskikentän ja käynnistämään hyökkäyksiä lähes tyhjästä.

Ruben Loftus-Cheek – 7 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: –

Ruben Loftus-Cheekin kohdalla koronaviruspandemian aiheuttama ottelutauko tuli hyvään paikkaan. Akillesjänteen repeämisestä lähes koko kauden kuntoutunut keskikenttämies pelasi ensimmäisen valioliigaottelunsa vasta kesäkuun lopulla, ja sai noin 200 peliminuuttia aikaa löytää pelikuntonsa ennen sesongin päätöstä.

Ensi kausi osoittanee sen, onko Loftus-Cheekin tulevaisuus Chelsean miehistössä vai olisiko siirto muualle järkevämpi vaihtoehto.

Billy Gilmour – 6 ottelua – keskikentän keskus
Arvosana: –

Billy Gilmour pelasi hieman liian vähän otteluita ansaitakseen itselleen tarkkaa arvosanaa tästä kaudesta. Vasta 19-vuotias skottilupaus avasi kaksi peliä Valioliigassa ja suoriutui ikäänsä ja kokemukseensa nähden todella hyvin. Gilmourilla on äärimmäisen valoisa tulevaisuus, kunhan loppukaudesta kärsitty polvivamma ei osoittaudu jatkon kannalta ongelmalliseksi.

Laitahyökkääjät / kymppipelaajat

Christian Pulisic – 25 ottelua – vasen laitahyökkääjä
Arvosana: 8

Christian Pulisicin debyyttikausi Valioliigassa sujui loppujen lopuksi melko fantastisesti. Vaikka nuori amerikkalainen aloittikin sesongin vaisusti Lampardin peluuttaessa häntä hyvin maltillisesti, nousi Pulisic viimeistään ottelutauon jälkeen Chelsean kirkkaimpien tähtien joukkoon.

Ottaen huomioon hänen rauhallisen alkunsa, yhdeksän maalia ja neljä maalisyöttöä 25 sarjapeliin oli erittäin hyvä saavutus 21-vuotiaalta laitahyökkääjältä. Ensi kaudella Pulisicilta voi odottaa entistä kovempia numeroita Timo Wernerin ja Hakim Ziyechin vierellä, kunhan hän kuntoutuu ensiksi FA Cupin finaalissa kärsimästään takareisivammasta kunnolla.

Mason Mount – 37 ottelua – vasen laitahyökkääjä, kymppipaikka
Arvosana: 8

Mason Mount joutui merkillisen kritiikin kohteeksi kauden puolivälissä, kun hän ei enää tuottanut maaleja yhtä tehokkaasti kuin sesongin alkuvaiheessa. Laitahyökkääjänä, kymppipaikalla ja keskikentällä pelannut Mount kuului kuitenkin Chelsean parhaimpien suoriutujien joukkoon, pelattuaan yhtä vaille jokaisen valioliigaottelun tällä kaudella.

Mountista tuli Chelsean historian ensimmäinen akatemiakasvatti, joka on esiintynyt ensimmäisellä kaudellaan seuran ykkösmiehistössä yli 50 ottelussa. 52 pelatussa kamppailussa syntyi kahdeksan maalia ja kuusi maalisyöttöä. 21-vuotias englantilaislupaus taistelee Kovacicin kanssa kauden parhaimman pelaajan tittelistä.

Squawka

@Squawka
Mason Mount is the first Chelsea academy graduate to earn his first-team debut and play 50+ games in the same season.

It's not because he's LaMPaRd'S sOn... he's a Chelsea Player of the Year contender.

Willian – 36 ottelua – oikea laitahyökkääjä
Arvosana: 8

Willian oli Mountin tavoin Lampardin tärkeimpiä pelaajia tällä kaudella, vastaten kutsuun erinomaisella johdonmukaisuudella ja taistelutahdolla. Juoksuvoimainen brassilaituri pelasi kiistatta uransa parhaimman kauden Valioliigassa, vaikka se jääneekin hänen viimeisekseen Chelsean paidassa.

Willian päätti kauden yhdeksän maalin ja seitsemän maalisyötön voimin, mikä on erittäin hyvä saldo ottaen huomioon hänen aiemmat, ailahtelevammat kautensa Stamford Bridgellä. Eden Hazardin kymppipaidan perinyt Willian ansaitsee suuren kunnian Chelsean TOP4-sijoituksen saavuttamisesta.

LUE MYÖS: Siirtoikkuna-analyysi: Neuvottelupöydät käyvät kuumana Lontoossa – Chelsea on Valioliigan viihdyttävimpiä joukkueita tulevalla kaudella

Callum Hudson-Odoi – 22 ottelua – oikea laitahyökkääjä
Arvosana: 6

Kun kausi potkaistiin käyntiin, Callum Hudson-Odoi kuntoutui vielä pitkään piinanneesta akillesvammastaan. Se luonnollisesti vei veronsa suoritusten laadusta ja määrästä, eikä Lampard uskaltanut nimetä 19-vuotiasta huippulupausta kuin seitsemän kertaa avaukseen.

Esiintymiset penkiltä olivat lähtökohtaisesti vakuuttavia, ja tilille kertyi viisi maalisyöttöä yhden täysosuman lisäksi. Hudson-Odoi haluaa kuitenkin aloittaa ensi kauden puhtaalta pöydältä ja aiheuttaa Lampardille mahdollisimman paljon päänvaivaa kokoonpanovalintojen parissa.

Hudson-Odoi allekirjoitti vuosi sitten pitkän jatkosopimuksen Chelsean kanssa eikä hänen uskota lähtevän seurasta tänä kesänä, vaikka vastuuta olisikin voinut tulla tällä kaudella enemmän.

Pedro – 11 ottelua – vasen laitahyökkääjä
Arvosana: 5

Pedron näytöt jäivät tämän kauden osalta vaisuiksi, ja päätös sille oli kivulias, kun hän joutui olkapääleikkaukseen FA Cupin finaalin jälkeen. 33-vuotiaan espanjalaiskonkarin viimeinen kausi Chelseassa jäi kauas parhaasta, mutta hänet tullaan aina muistamaan ikonisena hahmona lontoolaisseuran sisällä.

Keskushyökkääjät

Olivier Giroud – 18 ottelua – keskushyökkääjä
Arvosana: 8

Olivier Giroud on kuin mies uudelleensyntynyt. Isokokoinen ranskalaishyökkääjä oli lähellä jättää seuran tammikuussa, mutta sinipaitojen onneksi Lampard sai hänet jäämään. Siitä lähtien hän on tehnyt maaleja uskomattomalla tahdilla ja pelannut äärimmäisen ratkaisevaa roolia Chelsean onnistuneessa TOP4-taistelussa.

Olivier Giroud ja Christian Pulisic nousivat Chelsean tärkeimmiksi hyökkääjiksi kauden loppuvaiheessa. Kuva: Getty Images

Tammy Abrahamin loukkaannuttua ja kärsittyä vaisummasta vireestä, oli Giroud’n maaleille todellinen tarve. Hän onnistui maalinteossa yhteensä kahdeksan kertaa, vaikka hän avasi vain 12 sarjapeliä. Ensi kaudella taistelu peliajasta on kuitenkin taas entistä rankempaa, kun kuvioihin astuu isolla rahalla hankittu Werner.

Tammy Abraham – 34 ottelua – keskushyökkääjä
Arvosana: 7.5

Tammy Abraham ylitti monien odotukset tällä kaudella, nousten ensimmäisellä täydellä kaudellaan Chelsean ykkösmiehistössä joukkueen parhaimmaksi maalintekijäksi 15 sarjaosuman voimin.

22-vuotiaan englantilaiskärjen alkukausi oli huikea, mutta loppua kohden tahti laantui. Giroud lukitsi avauksen paikkansa ja jätti Abrahamin penkille, mutta hänen aikaansaantinsa koko kauden mittapuulla palkitsevat hänet arvosanalla 7.5.

Ensi kaudella hänen on suoriuduttava parhaimmalla mahdollisella tavalla heti alusta lähtien päästäkseen nokkimisjärjestyksessä Wernerin ja Giroud’n edelle.

Michy Batshuayi – 16 ottelua – keskushyökkääjä
Arvosana: 4

Michy Batshuayi epäonnistui tälläkin kaudella vakuuttamaan olevansa Chelsean tasoinen pelaaja, eikä Lampardia voi syyttää siitä, etteikö hän olisi antanut belgialaiskärjelle mahdollisuutta osoittaa arvoaan.

Monet ovat jo saattaneet unohtaa, että Batshuayi sai alkukauden aikana enemmän vastuuta kuin Giroud, keräten vyöllensä peräti 16 ottelua Valioliigassa.

Belgialaiskärjen heikot esitykset pudottivat hänet kuitenkin nopeasti penkille ja lopulta vain lisämieheksi Chelsean harjoituksiin. Vuonna 2016 lähes 40 miljoonalla eurolla hankittu Batshuayi on varmasti matkalla ulos seurasta tänä kesänä.