Chelsean myynnistä sopimus – lähes viiden miljardin summasta valtaosa oligarkin hyväntekeväisyyteen
Kuva: Getty Images
Chelsea tiedotti perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa, että seuran myynnistä on tehty sopimus.
Uuden omistajatahon muodostavat muiden muassa osan baseballseura LA Dodgersin osakenannasta omistava connecticutilaismiljardööri Todd Boehly, Clearlake Capital, myös Dodgersin omistajiin kuuluva Mark Walter, sekä lääketieteen alalla vaurastunut sveitsiläispohatta Hansjörg Wyss.
Kauppasumman Chelsea kertoo olevan kaksi ja puoli miljardia puntaa, eli hieman yli 2,9 miljardia euroa. Varat sijoitetaan jäädytetylle pankkitilille, josta ne ohjataan seuran toistaiseksi yhä omistavan Roman Abramovitsin valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.
Aiemmin mainitun kauppasumman lisäksi uudet omistajat sitoutuvat sijoittamaan seuraan yli kahden miljardin euron suuruisen potin, jonka kerrotaan käytettävän Stamford Bridgeen, seuran akatemiaan, naisten joukkueeseen, Kingsmeadown stadioniin, ja Chelsean säätiön rahoittamiseen.
Nyt sovittu kauppa on määrä saattaa lopulliseen maaliinsa vielä toukokuun aikana.
LUE MYÖS:
Thomas Tuchelin sanat Romelu Lukakusta yllättävät – väistynyt Chelsea-kasvatti takoo mieletöntä tulosta
Fabrizio Romano paljasti jälleen yhden pelaajan, joka haluaa jättää Chelsean – lähtijöitä jo puolustuslinjan verran!
Roman Abramovitš pyörsi ison päätöksensä – Chelsea vaarassa lentää ulos Valioliigasta!
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin