Marca: Christian Eriksen haluaa lähteä Tottenhamista tammikuussa
Kuva: Getty Images
Espanjalaislehti Marcan mukaan Tottenhamin keskikenttäpelaaja Christian Eriksen haluaa lähteä lontoolaisseurasta jo tammikuussa. Myös Tottenham on halukas myymään tanskalaisen, jotta he saavat hänestä siirtokorvauksen. Eriksenin sopimus päättyy ensi kesänä.
Tottenham on yrittänyt jo kolme kertaa tarjota Eriksenille jatkosopimusta, mutta tanskalainen ei ole ollut halukas tätä allekirjoittamaan. Marcan mukaan siirtoa Real Madridiin yritettiin saada maaliin jo viime kesänä. Siirto jäi kuitenkin silloin toteutumatta, koska Real Madrid oli Paul Pogban perässä.
Spurs haluaa keskikenttäpelaajastaan 20-25 miljoonaa euroa. Real Madrid olisi kiinnostunut ostamaan Eriksenin tuohon hintaan, Marca kirjoittaa.
Eriksen siirtyi Tottenhamiin elokuussa 2013 Ajaxista. Tanskalainen on pelannut lontoolaisten paidassa 288 ottelua. Näissä otteluissa hän on onnistunut tekemään 67 maalia ja antamaan 87 maaliin johtanutta syöttöä.
LUE MYÖS:
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”