Sky: Turkin suurseura kaappaamassa pelaajan Tottenhamista ja Newcastlesta
Turkkilaisseura Galatasaray on lähellä hankkia kaksi Valioliiga-pelaajaa ennen tammikuun siirtoikkunan sulkeutumista.
Sky Sportsin mukaan Newcastlen laitapuolustaja DeAndre Yedlin on siirtymässä Istanbuliin pysyvällä siirrolla.
Sen lisäksi Galatasaray yrittää tuoda Tottenhamin keskikenttäpelaaja Gedson Fernandesin seuraan loppukauden kattavalla lainasopimuksella.
Yedlinin sopimus St James’ Parkilla olisi umpeutunut ensi kesänä. Yhdysvaltojen maajoukkuepelaaja on kuitenkin päättänyt vaihtaa maisemaansa ennenaikaisesti.
27-vuotias Yedlin siirtyi Newcastleen vuonna 2016 ja edusti seuraa yhteensä 125 ottelun verran. Tällä kaudella hän pelasi 10 ottelua Steve Brucen miehistössä.
[readmore from=Tottenham]
Fernandes, 22, ei sen sijaan ole saanut José Mourinhon alaisuudessa peliaikaa kuin kahdessa cup-ottelussa tällä kaudella.
Lupaava portugalilainen siirtyi Benficasta Tottenhamiin 18-kuukautisella lainadiilillä tammikuussa 2020. Fernandesin aika Pohjois-Lontoossa on kuitenkin tulossa näiltä näkymin päätökseen puoli vuotta suunniteltua aiemmin.
Galatasaray on tällä hetkellä kolmantena Turkin Superliigassa, jossa edellä ovat sen suurimmat veriviholliset Besiktas ja Fenerbahce.
LUE MYÖS:
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- L’Équipe: Crystal Palacen maalitykki herättänyt Napolin kiinnostuksen – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Leicesterin päävalmentaja sai tarjouksen La Ligasta
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Glen Kamaran Leeds on enää voiton päässä Valioliigasta
- Man City joutuu kauden ratkaisupeleihin ilman ykkösvahtiaan
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”
- Gary Neville: Tästä syystä Manchester Unitedin pitäisi luottaa Erik ten Hagiin
- Graeme Souness latasi suorat sanat Manchester Unitedin pelaajista: ”En voisi nousta sängystäni, jos minua syytettäisiin tuollaisesta”
- Chelsea saa bonusmaksun Real Madridin finaalipaikasta – kiitos Eden Hazardin
- Valioliiga-seurat äänestävät VAR:n poistamisesta ensi kuussa
- Mikel Arteta uskoo edelleen Valioliigan mestaruuteen: ”Jalkapallo on opettanut minulle sen”
- Liverpoolin apuvalmentaja sai uuden pestin huippuseurasta
- Manchester Unitedin huippulupaukset ratkaisijoina – Chelsea nousi kuudenneksi