EM-välierässä kaikki keinot käytössä: Tanskan Kasper Schmeichel uhmasi yleisöstä ammuttua laserasädettä
Kuva: Getty Images
Englanti eteni historiansa ensimmäiseen EM-loppuotteluun kaatamalla Tanskan keskiviikkona lukemin 2-1. Ottelu ei ratkennut helpolla; voittomaali syntyi vasta 104. minuutilla, siis jatko-ottelun puolella.
Ratkaisu syntyi rangaistuspotkun seurauksena. Läpi ottelun syöksyjä Tanskan boksiin tehnyt Raheem Sterling kaatui maalin edustalla, ja erotuomari Danny Makkelie näytti välittömästi pilkkua. VAR-tarkastelut osoittivat, ettei kontakti tanskalaispakkeihin ollut suuri, mutta mahdollisti tuomion pitämisen voimassa.
Pariin otteeseen tätä tilannetta huomattavasti kömpelömmin etua joukkueeleen kaatumisillaan turhaan hakenut Harry Kane asteli rankkaripisteelle sen jälkeen, kun futistoimitukset ympäri maailmaa olivat toitottaneet, miten tämä on tehnyt eniten maaleja yksittäisistä torjujista juuri Kasper Schmeichelin taakse. Nyt oli kuitenkin käydä toisin.
Schmeichel, joka torjui ottelussa lopulta kahdeksan vetoa, Jordan Pickfordin kahta vastaan, aavisti oikein ja ehti Kanen alakulmavedon tielle. Kisojen maalikuninkuutta jahtaava 27-vuotias ehti kuitenkin irtopallolle ensimmäisenä, ja sai nimensä historian kirjoihin.
– Veto lähti alemmas kuin olin tarkoittanut, mutta bonuksensa pomppasi takaisin, Kane sanoi ITV:lle.
Kuvissa tilanteesta näkyy selkeästi, miten Schmeichelin kasvoille heijastetaan yleisöstä häirintätarkoituksessa lasersädettä, jollaisia nähtiin taka-vuosikymmeninä peleissä useamminkin.
Erikoista oli lisäksi se, että rankkariin johtaneessa tilanteessa kentän puolella oli varsinaisen pelivälineen lisäksi myös toinen pallo, mikä ei kuitenkaan aiheuttanut reaktioita oikeudenjakajissa.
There appeared to be a second ball on the pitch during the play that Raheem Sterling won a penalty for England in extra-time.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
