Moni piti Southamptonin voittoa varman oloisena, kun joukkue johti tammikuun 5. päivänä pelattua FA Cupin otteluaan Derby Countya vastaan 48 minuutin kohdalla jo lukemin 2-0. Nathan Redmond oli iskenyt pelin toisen maalinsa jälkimmäisen puoliajan alkuhetkillä ja synkentänyt kotijoukkueen tilannetta.

Mestaruussarjan seura Derby ei kuitenkaan lannistunut vaan teki hienon urotyön nousemalla tasoihin lyhyessä ajassa. Jack Marriott kavensi lukemat 58. minuutilla ja vain kolme minuuttia myöhemmin oli Tom Lawrancen vuoro heiluttaa verkkoa.

Tasapelin myötä otteluparin uusinta nähdään keskiviikkona. Tällä kertaa isäntäjoukkueena toimii vastavuoroisesti valioliigaseura Southampton, jolla on voitto alla viikonlopun sarjapelistään. Potkut saaneen Mark Hughesin tilalle tulleen Ralph Hasenhüttlin luotsaama joukkue otti vajaamiehisenäkin 2-1-vierasvoiton Leicesteristä lauantaina.

– Se oli minusta aika kova esitys Southamptonilta. Derby hävisi puolestaan perjantaina Leedsille vieraissa 0-2. Näin sen pelin, ja Derby oli vähän hakusessa, Viasatin selostaja Mikko Innanen kertoo Valioliiga.comille.

Innanen pitää Southamptonia pienoisena suosikkina, mutta muistuttaa tapansa mukaan cupissa kaiken olevan mahdollista.

Derby on jo pudottanut pääsarjatason joukkueen cupista tällä kaudella. Syyskuussa suurseura Manchester United kukistui liigacupissa rangaistuspotkukisan jälkeen.

Siitä ei ole kauaa, kun Innanen näki Derbyn viimeksi pelaavan paikan päällä. Joulukuussa hän oli paikalla Derbyn ja Nottinghamin välisessä paikallisottelussa A52-derbyssä.

– Se oli mieletön kokemus, ja senkin takia on kiva päästä hommiin Derbyn pelissä. Vaikka peli päättyi 0-0, tunnelma siellä oli jotain aivan käsittämätöntä, Innanen tunnelmoi.
Myös entinen englantilainen huippupelaaja, nykyisin Derbya valmentava Frank Lampard teki Innaseen vaikutuksen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa karismallaan.

– Hän oli todella hyvällä tuulella ja paikallismedian kanssa todella helposti lähestyttävän oloinen. Kun ei ole kauaa hänen uransa päättymisestä, niin hänen etunaan on varmasti uskottavuus ja se, että hän saa pelaajat tsemppaamaan.

– Derby on todella tärkeä asia kaupunkilaisille. Seuralla on valtavat perinteet, ja Lampardkin tietää sen. Hänet jätetään hyvällä tavalla rauhaan kaupungilla, mutta kun on aikaa, niin hän juttelee mielellään muille kahviloissa, Innanen sanoo.

Keskiviikon ottelun kannalta Derby lienee saanut itseluottamusta viime kohtaamisen venymisestä. Innasen mukaan varsinkin Leeds-kamppailun toisen jakson esityksestä on kuitenkin pakko parantaa paljon, jos ”Pässit” aikoo haaveilla jatkopaikasta.

– Kaikki on mahdollista, sen osoitti tuo 2-2-tuloskin. Mitä pidemmälle peli menee tasatilanteessa, Derbyn saumat sen kun paranevat.

Otteluparin voittaja kohtaa FA Cupin neljännesvälierässä Ykkösliigassa pelaavan Accrington Stanleyn. Ottelu pelataan tammikuun 26. päivä Accringtonin kotikentällä Wham Stadiumilla.

FA Cupin ottelu Southampton-Derby County näkyy keskiviikkona 16.1. klo 21.35 alkaen suorana lähetyksenä Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa Mikko Innasen selostamana.