Kahdeksannen tason seura kohtaa FA Cupissa Tottenhamin – maalivahti voiton jälkeen kaljakauppaan
Kuva: Getty Images
Englannin kahdeksannella sarjatasolla pelaavan Marine AFC:n piirissä koettiin sunnuntaina hämmentäviä tunnelmia, kun joukkue selvisi FA Cupin kolmannelle kierrokselle voitettuaan Havant & W:n jatkoajan jälkeen 1-0.
Marinen yhteistyökumppani palkitsee joukkueen kuukauden pelaajan normaalisti pakkauksella olutta, mutta maalivahti Bayleigh Passant ei jäänyt tällä kertaa sponsorijuomia odottelemaan. Veskari paineli lähikauppaan janonsamuttajien noutoon pelitamineissaan.
Olipa maanantaina sitten ryhmässä krapulaa tai ei, jatkui tunnelma varmasti yhtä epätodellisena. Cupin viimeisenkin toisen kierroksen ottelun ratkettua suoritettiin arvonta, jonka tuloksena Marinen hieman yli 3000 katsojaa vetävälle Rossett Parkille saapuu tällä hetkellä Valioliigan piikkipaikkaa pitävä Tottenham Hotspur.
Kyseessä on historiallinen tapaus maailman vanhimmassa cup-kisassa; koskaan aiemmin tässä vaiheessa ei olla nähty kohtaamista näin kaukana toisistaan sarjaportailla olevien joukkueiden välillä.
Merseysidella majaansa vuodesta 1894 pitäneen Marinen ottelu Tottenhamia vastaan tulee olemaan jo sen kahdeksas tämän kauden FA Cupissa. Stadionin ulkopuolella Havant & W -peliä jännittäneille kannattajille saavutus maistui.
Marinen lisäksi myös kuudennen sarjatason Chorley FC teki melkoisen tempun. Seurahistorian ensimmäinen paikka FA Cupin kolmoskierroksella irtosi, kun lancashirelaiset kaatoivat lauantaina Ykkösliigan Peterboroughin. Laskelman mukaan voitto irtosi 89 sijaa Chorleyn yläpuolelta löytyvästä ryhmästä.
The #EmiratesFACup? It's magic. 
@chorleyfc have reached the famous third round for the first time in their 𝟏𝟑𝟕-year history, beating a club 89 places above them
@chorleyfc have reached the famous third round for the first time in their 𝟏𝟑𝟕-year history, beating a club 89 places above them
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele