Gary Neville lannistui Manchester Unitedin tappiosta – seuralegenda ihmetteli Solskjærin valintoja
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin puolustajalegenda Gary Neville pettyi pahoin, kun joukkue putosi sunnuntaina FA Cupista hävittyään puolivälierässä Leicesterille 1-3.
Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær käskytti kentälle hyvin erilaisen joukkueen kuin torstaina, jolloin manchesterilaiset päihittivät AC Milanin Eurooppa-liigassa. Avauskokoonpano muuttui sunnuntaiksi viidellä pelaajalla, mutta tappioasemassa Solskjær heitti kentälle muun mussa luottopelaajansa Bruno Fernandesin ja Luke Shaw’n, jotka ovat pelanneet isoja minuutteja tällä kaudella.
Sunnuntain ottelun jälkeen Solskjær sanoi, että hän valitsisi saman joukkueen uudestaan tappiosta huolimatta. Norjalaismanageri perusteli valintojaan juurikin sillä, että United halusi lepuuttaa tiettyjä pelaajia ja antaa esimerkiksi loukkaantumisista kärsineille Paul Pogballe ja Donny van de Beekille peliaikaa.
Neville kertoi Sky Sportsin nimikkopodcastissaan, että hän yllättyi siitä, kuinka monta vaihtoa Solskjær teki avauskentälliseensä, kun ottaa huomioon, että FA Cupissa olisi ollut kaivattu pokaali tarjolla.
– Tiedän, että Ole Gunnar Solskjær on tehny sitä (kierrättänyt pelaajia), mutta tämä oli kunnon mahdollisuus. Välieräarvonta suoritettiin tauolla, ja ottelun voittajalle arvottiin vastaan Southampton.
– Minä en vähättele yhtään Southamptonin mahdollisuuksia välierässä, mutta olisihan se ollut huima tilaisuus [päästä finaaliin]. Ja minä uskon, että tuon pelaajaryhmän on voitettava pokaali Solskjærin alaisuudessa.
Nevillen mukaan Unitedin olisi ollut hyvä tavoitella menestystä FA Cupissa, koska Valioliigassa paikallisvastustaja Manchester City on karkaamassa selvään mestaruuteen. Eurooppa-liigassa United on edennyt puolivälierävaiheeseen, mutta liigacupissa tie tyssäsi välierissä Cityyn.
– Olen hieman lannistunut, koska minusta tuntuu Unitedin kannattajana, että tämä olisi ollut hyvä pokaali tavoiteltavaksi tällä kaudella.
LUE MYÖS:
- Leicester laittoi Manchester Unitedin laulukuoroon FA Cupissa – välieräjoukkueet selvillä
- Tässä FA Cupin välieräparit – Chelsea kohtaa Manchester Cityn
- Ole Gunnar Solskjær kommentoi Man Unitedin putoamista FA Cupista: ”Meillä ei vain ollut kipinää”
- Manchester Unitedin Frediä solvattu rasistisesti sosiaalisessa mediassa sunnuntain pelin jälkeen
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa