Liverpoolin ex-luottopelaaja kommentoi avoimesti lähtöään: ”Seura ei antanut minulle sellaista tunnetta, että he haluaisivat pitää minut”
Kuva: Getty Images
Hollannin maajoukkueen keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldum on perustellut L’Équipen haastattelussa, miksi hän jätti Liverpoolin viime kauden jälkeen ja siirtyi Paris Saint-Germainiin.
Wijnaldum, 30, edusti Liverpoolia kesästä 2016 lähtien 237 ottelussa ja voitti seuran kanssa neljä pokaalia.
Hän lukeutui Liverpoolin ehdottomiin luottopelaajiin, muttei päässyt seuran kanssa yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Wijnaldumin mukaan hän ei olisi halunnut lähteä Liverpoolista.
– On seurattava tunteitaan. Minä ilmaisin kuukausia sitten, että haluan jatkaa Liverpoolissa, mutta – yksityiskohtiin menemättä – Liverpool ei antanut minulle sellaista tunnetta, että he haluaisivat pitää minut.
– Tällaisissa tapauksissa on siirryttävä eteenpäin.
Pitkään näytti, että Wijnaldum siirtyy kesällä Barcelonaan, mutta lopulta hän valitsi PSG:n. Lehtitietojen mukaan pariisilaisjätti tarjosi hänelle huomattavasti parempaa palkkaa kuin Barça.
– Barcelona tuli. Olin todella onnellinen, sillä se on ollut lapsuudestani asti unelmieni seura, kuten monilla muillakin hollantilaispelaajilla, joskin minun on myönnettävä, että idolini oli Zinédine Zidane.
– Olin jo päässäni sitoutunut Barçaan, mutta neuvottelut kestivät todella pitkään ja PSG tuli väliin. Toisin kuin kuusi vuotta aiemmin, PSG osoitti halunsa hankkia minut. Minun oli aika tehdä jotain muuta.
LUE MYÖS:
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Eddie Howe: Newcastle tulee olemaan aktiivinen tammikuun siirtoikkunassa
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Pep Guardiola epätietoinen avainpelaajansa pelikunnosta
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät