Rangersin ja Suomen A-maajoukkueen keskikenttäpelaaja Glen Kamara on pyörinyt jo pitkään siirtohuhuissa. Huhut ovat olleet enempi vähempi viemässä keskikenttäpelaajaa Valioliigaan. Huhut ovat huhuja, mutta selvää on, että Kamaran kaltaiselle pelaajalle olisi käyttöä monessa seurassa. Siirron kannalta oleellista on ymmärtää se, ettei Kamara ole enää nuori pelaaja.

Viimeisimpänä TeamTalk-sivusto uutisoi omiin lähteisiinsä vedoten, että Marcelo Bielsan Leeds olisi kiinnostunut suomalaisesta keskikenttäpelaajasta. Lista joukkueista, jotka on yhdistetty Kamaraan, on pitkä. Lille, Borussia Dortmund, Everton, Southampton, Monaco, Moskovan Dynamo, Kiovan Dynamo, Burnley, Brighton, Newcastle, Sheffield United ja Brentford.

Siirtohuhuja on monenlaisia. Osassa kerrotaan seuran tarkkailevan pelaajaa, osassa kerrotaan seuran olevan kiinnostunut pelaajasta. On vahvoja siirtohuhuja, jotka tulevat yleensä jostain sisäpiirilähteestä läheltä seuraa. Sitten on huhuja, jotka perustuvat tutun tutun tuttuun tai agenttien puheisiin. Agenttien puheet ovat usein tietynlaista peliä. Niissä on osa totuutta, mutta vain osa.

Jalkapallon siirtomarkkinat toimivat tietyllä tavalla. Yksi vahva signaali siitä, että jotain saattaa olla tapahtumassa, on se, kun seura haluaa neuvotella jatkosopimuksesta. Aina se ei tietenkään tarkoita sitä, että pelaajalla olisi jo toinen jalka jossain toisessa seurassa. Jatkosopimusneuvottelut ovat kuitenkin merkki siitä, että seura haluaa pitää kiinni pelaajasta.

Miten tämä liittyy sitten Kamaraan? Rangersin manageri Steven Gerrard on moneen kertaan ylistänyt Kamaran merkitystä joukkueelleen. Viime aikoina Kamara on ollut suorastaan loistava pelaamissaan otteluissa, niin Huuhkajissa kuin Rangersissa. Gerrard tietää, miten jalkapallomaailma toimii.

Tällä hetkellä Gerrard on Rangersin manageri, ja siksi hänen ensisijainen tehtävänsä on pitää Kamarasta kiinni niin pitkään kuin Kamarasta on iloa Rangersille. Kiinnostus Kamaran ympärillä on eittämättä kasvanut hyvien suoritusten myötä. Gerrard tiedostaa tämän ja toivoo, että seura pyrkisi pikaisesti kiinnittämään suomalaisen pitkäksi aikaa.

– Me haluamme pitää Glenin täällä mahdollisimman pitkään, ja kaikki tietävät, mitä minä ajattelen tästä tilanteesta, Gerrard sanoi.

Kamaran nykyinen sopimus Rangersin kanssa on voimassa kesään 2023 saakka. Eli Kamara on käytännössä Rangersin pelaaja nykyisen sopimuksensa mukaisesti vielä käynnissä olevan kauden lisäksi kaksi kautta. Sopimukset jalkapallossa eivät kuitenkaan toimi ihan tällä tavalla. Käytännössä Kamara voi hyvinkin pelata sopimuksensa loppuun ja siirtyä sitten toiseen seuraan tai tehdä vaikka jatkosopimuksen.

Sopimuksen kuluessa ja vuosien vähentyessä pelaajan arvo kuitenkin laskee. Tällä hetkellä Kamaran arvo on korkeampi kuin mitä se on ikinä hänen uransa aikana ollut. Rangers tekisi siis Kamaralla sievoisen summan rahaa, jos se myisi pelaajan. Huomionarvoista on se, että Rangers maksoi Kamarasta Dundee Unitedille naurettavat 55 000 euroa. Nyt Kamaran hintalappu pyörii jossain kymmenen miljoonan euron tienoilla. Rangers tekisi Kamaran siirtosumman osalta voittoa yli 180-kertaisesti.

Rangersin kannalta tilanne on melko yksinkertainen. Kamaran arvo ei enää nouse kovinkaan paljoa, vaikka hän pelaisi kuinka hyvin. Kamaran arvo saattaa olla huipussaan ensi kesänä, mikäli keskikenttäpelaaja on kunnossa ja pelaa EM-kisoissa Suomen paidassa. Viimeistään sen jälkeen Kamaran arvo lähtee laskuun, mikäli seura ei saa tehtyä uutta jatkosopimusta.

Ja vaikka Rangers tekisi Kamaran kanssa jatkosopimuksen, se ei poista sitä tosiasiaa, että tänään 25 vuotta täyttävä Kamara on ensi vuonna 26-vuotias. Valioliigan vinkkelistä 26-vuotias pelaaja ei todellakaan ole mikään nuori pelaaja enää. Hän on itse asiassa melko kokeneen pelaajan iässä, mutta Kamaralta ei löydy peliäkään kokemusta Valioliigasta, vaikka hän Arsenalin akatemian kasvatti onkin.

Kamara on oppinut Englannissa vietettyjen vuosien aikana, miten medialle vastataan kysymyksiin siirtohuhuista. Kamara on antanut saman litanian kerta toisensa perään: ”Olen Rangersin pelaaja ja keskityn vain Rangersiin”. Kamara ei siis todellakaan ole niitä pelaajia, jotka nostaisivat omilla kommenteillaan siirtohuhuja. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Kamara on tiettävästi halukas pelaamaan vielä jonain päivänä Valioliigassa.

– Glen on huippupelaaja ja uskoisin, että hän pärjäisi siellä hyvin. Voisin veikata, että jossain vaiheessa uraansa hän tulee siellä myös pelaamaan, Norwichin hyökkääjä Teemu Pukki sanoi lokakuussa Kamarasta ennen Irlanti-ottelua.

Lopputulema

Selvää on se, että Kamara herättää kiinnostusta Valioliigassa. Kiinnostuksen konkretisoituminen tarjoukseksi on kuitenkin vielä ollut hyvin kaukana. Kamaran siirtyminen Valioliigaan jonain päivänä on täysin mahdollista ja jopa realistista. Se voi tapahtua myös Englannin Mestaruussarjan kautta, mikä voisi olla looginen urapolku, kuten tapahtui Pukin kohdalla.

On kuitenkin huomioitava, ettei Kamara ole enää nuori pelaaja. Hän on eittämättä erinomaisessa iässä juuri nyt. Fakta on kuitenkin se, että Kamara ei näyttäydy valioliigaseuroille enää minään sijoituksena tulevaisuuteen.

Kamara on siinä iässä, että jos hän siirtyy Valioliigaan, on hänen nopeasti noustava joukkueessaan sille tasolle, että hän pystyy pelaamaan viikosta toiseen isossa roolissa. 25-vuotiaalle, tai vuoden päästä Kamaran kohdalla 26-vuotiaalle, ei anneta yhtä paljon mahdollisuuksia kuin alle kaksikymppiselle nuorukaiselle, ja niitä nuorukaisia Englanti on pullollaan.

Ensi kesän EM-kisat saattavat olla kuitenkin Kamaran sauma loistaa. Silloin on taottava kovat näytöt pöytään, jos hän mielii urallaan pelata vielä Valioliigassa. Silloin siirtohuhut muuttuvat konkreettisiksi. Jos taas Kamara tekee jatkosopimuksen ja pelaa sopimuksensa loppuun Rangersin paidassa, ei häntä tulla välttämättä koskaan näkemään Valioliigassa.