Glen Kamara tarpeeksi hyvä Valioliigaan, sanoo entinen valmentaja: ”Voisi pelata Arsenalissa vaikka päällään seisten”

Huuhkajien ja Rangersin keskikenttäpelaaja Glen Kamara voisi nykyään pelata Arsenalissa ”vaikka päällään seisten”, sanoo suomalaistähteä Dundee FC:ssä valmentanut Neil McCann.
Kamara, 25, pelasi uransa alkuvaiheessa lähes 50 ottelua Arsenalin juniorijoukkueissa. Hän esiintyi kuitenkin vain kerran Tykkimiesten ykkösmiehistössä ja jätti lontoolaisseuran pysyvästi vuonna 2017.
McCann huomasi Kamaran potentiaalin ja kaappasi hänet Dundeen riveihin, josta nykyisen Huuhkajat-tähden tie vei kaksi vuotta sitten Rangersiin vain 50 000 punnan siirtokorvausta vastaan.
Kamara on sittemmin jatkanut loistavia esityksiään Steven Gerrardin ja Markku Kanervan alaisuudessa ja on nyt lähellä Skotlannin mestaruuden voittamista Rangersin kanssa.
McCann, joka edusti pelaajaurallaan myös Rangersia, uskoisi Kamaran pärjäävän nykyään myös Arsenalin tasoisessa Valioliiga-seurassa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

– On ironista, että Kamara lähti Arsenalista, koska häntä ei pidetty siellä tarpeeksi hyvänä. Uskon, että hän voisi nyt pelata Arsenalissa vaikka päällään seisten – niin hyvä hän on, McCann kertoi Scotsmanin mukaan Rangers TV:lle.
– Tällä pojalla on kyky pelata erittäin korkealla tasolla. Hän on osoittanut sen sekä Suomen että Rangersin kanssa. Toivon kuitenkin, ettei hän siirry muualle [talven siirtoikkunassa], koska hän on todella lähellä mestaruuden voittamista ja haluan nähdä hänen menestyvän.
McCann paljasti myös, miten helppo hänen oli tehdä päätös Kamaran hankkimisesta, ja miten nöyrästi suomalaistähti saamastaan tilaisuudestaan lopulta kiitti.
– Arsenalin paidassa näyttöjä ei ehtinyt paljon kertyä, mutta etsin pelaajaa, joka olisi rohkea, voisi vastaanottaa pallon toppareilta ja rakentaa peliä alhaalta myös paineen alla. Katsottuani Gleniä viiden minuutin ajan, tiesin hänen olevan etsimämme pelaaja, McCann jatkoi.
[readmore from=Glen-Kamara]
– Voin kertoa myös kivan tarinan: sen jälkeen kun hän oli tehnyt debyyttinsä maajoukkueessa, hän antoi pelipaitansa minulle kiitokseksi. Minä puolestaan olin antanut vain pelaajalle, johon uskoin, tilaisuuden näyttää, kuinka hyvä hän on.
– Kamaralla on vielä niin paljon enemmänkin annettavaa. Hänellä on mahtava moottori, hän voi nousta boksiin koska tahansa ja hän on todella nopea – sitä ihmiset eivät aina tunnu käsittävän.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”