Lehti: Glen Kamara on Valioliigan nousijajoukkueen hankintalistalla
Kuva: Getty Images
Valioliigaan ensi kaudeksi nouseva Watford on kiinnostunut Huuhkajien ja Rangersin keskikenttäpelaajasta Glen Kamarasta, kertoo Daily Mail.
Kamara, 25, kuului tällä kaudella johtaviin pelaajiin, kun Rangers palasi Skotlannin mestariksi kymmenen vuoden tauon jälkeen, ja hän on esiintynyt edukseen myös meneillään olevissa EM-kisoissa.
Rangersin päävalmentaja Steven Gerrard on usein toistellut, kuinka paljon hän arvostaa Kamaraa, mutta skottijätti ei ole onnistunut neuvottelemaan suomalaisen kanssa uutta sopimusta. Hänen nykyinen diilinsä päättyy kahden vuoden päästä, jolloin Kamara voi lähteä ilman siirtokorvausta, ellei uutta sopimusta synny.
Watford etsii tänä kesänä uutta pelaajaa keskikentän pohjalle, ja Daily Mailin mukaan seurassa on käyty paljon keskustelua Kamarasta. Watford ei ole vielä tehnyt tarjousta Kamarasta, ja se tietää, että Rangers ei halua luopua hänestä halvalla.
Rangers maksoi itse Kamarasta vain 55 000 euroa, kun se hankki hänet Dundee FC:stä tammikuussa 2019. Kamaran oli määrä siirtyä Rangersiin vasta seuraavana kesänä, mutta rahaa kaivannut Dundee FC suostui luopumaan hänestä kesken kauden nimellistä korvausta vastaan.
Kamara on pelannut Rangersissa tähän mennessä 106 ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia ja syöttäen viisi. Suomen A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 33 kertaa.
Daily Mailin mukaan Watford on iskenyt silmänsä myös Arsenalin hyökkääjään Eddie Nketiahiin ja hänen joukkuekaveriinsa Ainsley Maitland-Nilesiin. Nketiahille, 22, on tarjottu uutta sopimusta, mutta hän ei ole vielä tarttunut tarjoukseen. Keskikentän ja puolustuksen eri rooleissa viihtyvä Maitland-Niles, 23, vihjasi hiljattain, että hän saattaa olla lähtökuopissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa