Jürgen Klopp perusteli Liverpoolin epätavallista puolustajahankintaa: ”Emme normaalisti etsisi pelaajia Prestonista”
Kuva: Getty Images
Liverpool vahvisti hankkineensa keskuspuolustaja Ben Daviesin Mestaruussarja-seura Prestonista siirtoikkunan viimeisten tuntien aikana (lue lisää).
25-vuotiaalla Daviesilla ei ole lainkaan aiempaa kokemusta pääsarjatasolta, minkä vuoksi hankintaa pidetään hyvin epätavallisena, kun puhutaan Valioliigan hallitsevasta mestarista.
Davies saapuu Anfieldille kuitenkin hädän hetkellä, sillä Jürgen Klopp on kamppaillut poikkeuksellisen loukkaantumiskriisin kanssa jo syksyn ensimmäisistä takaiskuista lähtien.
Saksalaisluotsin ykköstopparit Virgil van Dijk ja Joe Gomez ovat olleet jo useamman kuukauden sivussa polvivammojen takia. Joël Matip on puolestaan kärsinyt jatkuvista vaivoista, eikä Fabinhokaan ollut viime viikolla pelikuntoinen.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Klopp myöntää, ettei Liverpool tavallisesti etsisi pelaajia alemmalta sarjatasolta. Koronaviruspandemian taloudellisten vaikutusten ja joukkueen loukkaantumisongelmien vuoksi hankinta vaikutti kuitenkin kannattavalta kaikille osapuolille.
– Mistä pidän Benissä on se, miten siirto osoittaa jokaisen tilanteen luovan mahdollisuuksia. On mielestäni selvää, ettemme normaalissa siirtoikkunassa, ilman minkäänlaisia ongelmia, etsisi pelaajia Prestonista.
– Mutta siitä lähtien kun näimme hänet ja oma tilanteemme selveni entisestään, innostuimme hänestä todella kovasti ja ajattelimme vain: ”Wow.”
[readmore from=Liverpool]
– Hän on poika, joka on pelannut koko uransa Prestonissa. Me todella näemme hänen potentiaalinsa ja laadukkuutensa. Hän on vasta 25-vuotias, joten hänellä on vielä paljon annettavaa.
– Pidän hänen pelistään paljon. Hän on todella hyvä pelaaja ja vaikutti todelliselta johtajalta tuossa Preston-joukkueessa. Hän on vahva haastoissa, fiksu ja voi pelata eri pelipaikoilla ja eri puolustusmuodostelmissa.
Älä missaa hetkeäkään siirtomarkkinoilla, vaan hyppää LIVE-seurantaamme TÄSTÄ!
LUE MYÖS:
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista
- Peter Schmeichel esitti kuuden kohdan toimenpideohjelman
- Manchester Cityn ympärillä kuohuu – Britannian pääministeri nyt myrskyn silmässä
- Man Cityä haukuttiin huijareiksi – Enzo Marescalta kylmä vastaus
- Gary Neville maalasi synkän kuvan: ”Valioliigan ylle lankeaa valtava varjo”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Florian Wirtzistä
- ESPN: Arne Slot löysi uuden työpaikan
- Liverpool-fanit eivät säästelleet sanojaan – raju viesti Manchester Citylle
- Wayne Rooney kummasteli Liverpool-pelaajan ratkaisua: ”Naiivia ja tyhmää”
- Arsenal-legenda kertoi mielipiteensä Bukayo Sakasta: ”Ei ole enää sellainen pelaaja”
