Norwich – kausiennakko 2019-20: Teemu Pukki elämänsä estradilla – suomalaisten yli kymmenen vuoden piina katkeamassa

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Aivan kuten toista suoraa nousijaa Sheffield Unitedia, ei Norwichiakaan povattu kauden alla Mestaruussarjan nousutaisteluun. Eikä siihen alkukausi viitannutkaan. Kuusi ensimmäistä ottelua kartuttivat pistepussia vain viidellä pisteellä, ja koko kauden kuudesta tappiosta puolet kertyi jo ensimmäisten viiden kierroksen aikana.

Pian alkoi kuitenkin tapahtua. Syyskuu päättyi neljän pelin voittoputkeen, ja se oli vasta alkusignaali siitä, mitä tuleman piti. Loka-marraskuussa voittoputki kasvoi jo kuuden pelin mittaiseksi ja keväällä nähtiin peräti kahdeksan voiton suora. Viimeisestä 14 ottelustaan Norwich ei hävinnyt ainuttakaan, ja koko kevätkauden aikana se koki vain yhden tappion.

Kuten hyvin tiedetään, oli yksi Kanarialintujen menestyksen tärkeimmistä arkkitehdeistä Suomen ja Huuhkajien Teemu Pukki, joka valittiin kauden päätteeksi koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Pukin erikoisosaamista olivat ratkaisevat maalit pelien viimeisellä varttitunnilla, ja Norwich voittikin kauden 27 voitostaan 17 vain yhden maalin erolla. Monessa näistä juuri Pukki oli pelaaja, joka toi pisteet Norwichille.

Norwich keikkui sarjakärjessä 21 kierroksen ajan, eli lähes puolet koko kaudesta. Tekeminen oli sitä vakuuttavampaa, mitä pidemmälle kausi eteni, ja ote alkoi lipsua vain aivan loppukaudesta, kun sarjanousun varmistamista tarjottiin hopealautasella. Tällöinkin voitot vaihtuivat onneksi vain tasapeleiksi, ja lopulta juhlat käynnistyivät toiseksi viimeisellä kierroksella Blackburnin nujerruttua 2-1.

Suomalaisten mielenkiinnon Teemu Pukin dominointi ja satumainen kausi luonnollisesti herätti. Seuraamisesta teki entistäkin miellyttävämpää se, että Norwich pelasi niin rohkeaa ja iloista jalkapalloa, ettei kovin moni seura Englannin korkeimmilla sarjatasoilla pysty paremmaksi panemaan. Pelaajiston henkinen tila oli huippuunsa viritetty, uskallusta kentällä ei puuttunut ja maalit olivatkin siksi usein myös kauniita.

Vaikeuksia Norwichilla oli lähinnä erikoistilanteiden puolustamisessa, sillä vastustajat rankaisivat kulma- ja vapaapotkuista usein. Helppoa eivät olleet omatkaan erikoistilanteet, sillä Norwich muun muassa missasi viisi kauden kuudesta rankkaristaan.

Mestaruussarjassa oli peräti seitsemän joukkuetta, jotka päästivät Norwichia vähemmän maaleja, mutta mitäpä tuosta murehtimaan, kun Norwich itse oli 93 maalillaan koko sarjan selvästi tehokkain joukkue. Hyökkäys oli paras puolustus, mutta jotta menestystä myös Valioliigassa tulisi, olisi puolustuksen syytä pitää aiempaa paremmin. Vaikeuksia on ollut etenkin keskiakselilla, eikä osasto ole merkittävästi kesän aikana vahvistunut.

FA Cupissa Norwichin matka katkesi heti ensimmäisessä ottelussa Portsmouthia vastaan. Liigacupissa Norwich voitti kolme peliä – yhtenä vastustajanaan Valioliigan Cardiffin – mutta neljännellä kierroksella Bournemouth oli liikaa.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Nelson Oliveira. Kuva: Getty Images.

Nelson Oliveira (27, kh, AEK Ateena)

Oliveiralle ei löytynyt roolia Teemu Pukin takana, ja Norwich lainasi Portugalin entisen maajoukkuehyökkääjän tammikuussa Readingiin. Readingissa Oliveira pelasi kymmenen ottelua, joissa syntyi kolme maalia. Näytöt eivät kuitenkaan Norwich-johdolle riittäneet, ja Oliveira kaupattiin Kreikkaan, AEK Ateenaan. Kahdella edellisellä kaudella Oliveira oli vielä tehtaillut Norwichille yhteensä 19 liigamaalia, mutta viime kaudella minuutteja ei heltinyt enää ainuttakaan.

Marcel Franke (26, kp, Hannover)

Franke pelasi viime kaudella jo lainalla 2. Bundesliigassa Darmstadtin riveissä. Kauden jälkeen Hannover osti Franken pelaajaoikeudet 1,5 miljoonalla eurolla. Norwich hankki Franken kesällä 2017 noin 3 miljoonalla eurolla, mutta pelejä kertyi lopulta Norwichin paidassa vain kahdeksan.

Ivo Pinto (29, lp, Dinamo Zagreb)

Pinto siirtyi takaisin Zagrebiin ilmaisella siirrolla kauden päätteeksi. Pinto hankittiin Norwichiin nimenomaan Zagrebista 3,7 miljoonalla eurolla tammikuussa 2016. Pinto jäi viime kaudella vähemmälle peliajalle, kun lupaava Max Aarons uurasti isoja minuutteja oikeana laitapuolustajana. Pinto kuului kuitenkin useamman vuoden ajan Norwichin luottopelaajiin.

Steven Naismith. Kuva: Getty Images.

Steven Naismith (32, h, Hearts)

Naismith saapui Norwichiin noin 11 miljoonalla eurolla tammikuussa 2016, mutta hän vietti viimeiset kaksi kautta lainalla Skotlannin pääsarjassa, Heartsin riveissä, jonne hän lopulta siirtyi ilmaisella siirrolla. Naismithin sopimus päättyi viime kauteen, eikä Norwich tarjonnut hänelle jatkosopimusta.

Felix Passlack (21, lp, Borussia Dortmund)

Vähälle vastuulle lainapestillään jäänyt Passlack palasi takaisin Borussia Dortmundiin, josta tie vei nopeasti lainalle Fortuna Sittardiin. Tilille kertyi viime kaudella vain kuusi minuuttia Mestaruussarjassa.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Ralf Fährmann. Kuva: Getty Images.

Ralf Fährmann (30, mv, Schalke)

Norwich hankki kilpailua maalivahtiosastolleen kolmella miljoonalla eurolla. Fährmann saapuu kirittämään vahvan viime kauden pelannutta Tim Krulia vuoden mittaisella lainasopimuksella. Fährmann on kokenut maalivahti, joka on pelannut Saksan Bundesliigassa peräti 196 ottelua. Viimeiset yhteensä noin viisi kautta hän oli ollut Schalken suvereeni ykkösvahti, kunnes menetti kesken viime kauden paikkansa nuorelle Alexander Nübelille. Fährmann on edustanut pääasiassa Schalkea, jonne hän siirtyi Eintracht Frankfurtista vuonna 2011. Näin ollen Fährmann ehti olla myös Teemu Pukin joukkuetoverina Schalkessa noin kahden vuoden ajan.

Sam Byram (25, op, West Ham)

Norwich haki siirtomarkkinoilta leveyttä oikealla laitapuolustajan tontille, kun Ivo Pinto ja Felix Passlack jättivät joukkueen kauden päätteeksi. Byram vietti viime kauden lainalla Nottingham Forestissa. Byramilta löytyy kokemusta Valioliigasta 27 ottelun verran.

Josip Drmic. Kuva: Getty Images.

Josip Drmic (26, kh, Borussia Mönchengladbach)

Norwich hankki kilpailijan Teemu Pukille ilmaisella siirrolla, kun Sveitsin maajoukkuettakin kahdessa MM-turnauksessa edustanut hyökkääjä Drmic saapui Carrow Roadille. Loukkaantumisista (myös) vime kaudella kärsinyt Drmic pelasi vain viidessä Bundesliigan ottelussa, joissa syntyi aivan kauden loppusuoralla kaksi tärkeää maalia. Kaikkiaan hän on pelannut Bundesliigaa 107 ottelua, joissa on syntynyt kelvolliset 31 osumaa. Maaliennätys on komea: 17 maalia Nürnbergissä kaudella 2013-2014.

Patrick Roberts (22, lh, Manchester City)

Norwich lainasi Robertsin vuoden mittaisella sopimuksella hallitsevasta mestarista Manchester Citystä. Roberts pelasi viime kauden lainalla La Ligassa Gironan riveissä, jossa kertyi 19 sarjaottelua ilman tehomerkintöjä. Kaudet 2016-18 Roberts pelasi lainalla skotlantilaisessa Celticissä, jossa tehoja syntyi 78 ottelussa 18 maalia sekä 26 maaliin johtanutta syöttöä. Potentiaaliaan nuorukainen on väläytellyt, vaikka viime kausi olikin vaisu. Kenties Norwichissa aineksia läpimurtoon?

Daniel Adshead (17, hkk, Rochdale)

Syyskuussa 18 vuotta täyttävä Adshead kuuluu Englannin alle 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin. Hän debytoi Rochdalen edustusjoukkueessa vain 15-vuotiaana ja kiinnitti jo varhain niin Englannin kuin Euroopan suurseurojenkin huomion. Viime kaudella Ykkösliigassa kymmenen peliä pelannut Adshead voi olla parhaassa tapauksessa melkoinen kaappaus Kanarialinnuilta.

Ibrahim Amadou (pkk, 26, Sevilla)

Norwich vahvisti keskikenttäänsä ranskalaisella keskikenttäpelaajalla Ibrahim Amadoulla, joka saapui vuoden mittaisella lainasopimuksellea Carrow Roadille. Amadou pelasi viime kaudella Sevillan paidassa kaikki kilpailut mukaan lukien 32 ottelua, joten mieheltä sopii odottaa hyviä esityksiä myös Valioliigassa. Lainasopimukseen sisältyy osto-optio ensi kesänä.

Tiesitkö tämän?

Kanarialinnut-lempinimi on peräisin kaukaa historiasta. Keski-Euroopasta tulleet siirtolaiset jalostivat Norwichissa keltaisia siivekkäitä kaukana 1500-luvulla. Norwichin kannattajien chantti, vuodelta 1890 peräisin oleva ”On the Ball, City”, on tiettävästi jalkapallomaailman vanhin yhä hoilattava kannatuslaulu.

Valmennus

Daniel Farke

Daniel Farke valmentaa kolmatta kautta Norwichia. Kuva: Getty Images.

Tarina kertoo, että Farke halusi ryhtyä peliuran jälkeen jalkapallojohtajaksi.

Valmennus vei miehen, kun hänen kasvattajaseura SV Lippstadt 08 tarjosi mahdollisuutta. Farke vietti puoliammattilaisseurassa kuusi vuotta. Hän otti vuonna 2015 vastaan työn Borussia Dortmundin kakkosjoukkueessa ja jatkoi 2017 Norwichiin.

Dortmundin edustusjoukkueen tuolloinen päävalmentaja Thomas Tuchel vaikutti saksalaisen ajatteluun paljon. Farke imi vaikutteita Tuchelin ajatuksista. Samaan aikaan Pep Guardiola ajoi positional playtään Saksaan. Guardiola vaikutti paljon saksalaisen valmentajakoulukunnan kehitykseen.

Norwichin urheilutoimenjohtaja Stuart Webber oli hankkimassa aiemmin David Wagnerin Huddersfieldiin. Wagner toimi niin ikään Borussia Dortmundin kakkosjoukkueessa.

Webber teki saman tempun, kun Farke värvättiin Carrow Roadille. Farke palkattiin palauttamaan kunnia hissiseuran toimintaan. Farke joutui toimimaan mitättömällä siirtokassalla, sillä Norwich maksoi velkojaan, panosti akatemiaan ja olosuhteisiin.

Norwich jäi toissa kaudella sijalle 14, mutta Farke pysyi Carrow Roadilla. Luotto palkittiin: Norwich ei kuulunut viime kaudella suosikkeihin, mutta voitti komeasti koko Mestaruussarjan.

Seuran säästölinja jatkuu korkeimmalla portaalla. Webber on jo sanonut, että Norwichin siirtokassa on Valioliigan kaikkien aikojen pienimpiä.

Farke, 42, on tehnyt eron osaamisellaan. Hän haluaa, että Norwich pitää palloa, ottaa aloiteen nurmella. Joukkueen pallonhallinta nousi viime kaudella 56-prosenttiin.

Norwich antoi viime kaudella keskimäärin 62 pitkää syöttöä ottelussa. Vain Swansea jäi matalampaan määrään (58).

Lyhyisiin siirtoihin perustuva pallonhallinta mahdollisti kovat vastaprässit. Norwich tunnetaan vauhdikkaista vastaiskuistaan, mutta ei höyryä holtittomasti. Joukkue hidastaa tarvittaessa rytmiä.

Farke luottaa muotoon 4-2-3-1. Numeroyhdistelmä taipuu tilanteen mukaan. Norwich prässää rohkeasti korkealla ja nostaa laitapuolustajiaan (Max Aarons, Jamal Lewis) erityisesti sillä puolella, jolla pallo on. Tämä johtaa siihen, että alakertaan jää usein kolme pelaajaa. Norwich lukee tarkasti riistotriggerit: joukkue tietää, koska iskee kiinni.

Joukkueen hyökkääjä Teemu Pukki pääsi nauttimaan hyvin hiotun joukkueen piikissä. Mestaruussarjan maalipörssin vienyt Pukki leikkaa mielellään selustaan ja puolustuslinjan rakoihin. Norwich on hankala vastustaja, koska joukkue liikkuu sulavasti. Laitahyökkääjät Emiliano Buendía, Onel Hernández ja lainalle hankittu Patrick Roberts leikkaavat innolla sisään.

Norwich teki viime kaudella huimat 77 maalia avoimessa pelissä. Farke saa pohtia tarkkaan, miten Norwich osuu korkeammalla portaalla. Samalla Farke saa pohtia, kannattaako Norwichin puolustaa syvemmällä. Esimerkiksi juuri Wagnerin Huddersfield joutui luopumaan ihanteistaan, kun nousi Valioliigaan. 

Farke on valmentajana hyvin linjakas. Hän ei pelkää kovia päätöksiä. Pukkikin joutuu kilpailemaan paikastaan kesällä saapuneen sveitsiläisen Josip Drmicin kanssa. 

Farkella on niin ikään tulevaisuus pelissä. Wagner sai viime kaudella potkut ja palasi Saksaan, Schalkeen. Wagner piti Terrierit toissa kaudella ylhäällä, mutta ei onnistunut luomaan Huddersfieldille uutta, Valioliigaan sopivaa tyyliä. Farke mitataan nyt tällä saralla. 

Tärkein pelaaja

Teemu Pukki

Teemu Pukki on ensimmäinen suomalaispelaaja Valioliigassa sitten kauden 2014-2015 ja Jussi Jääskeläisen. Kuva: Getty Images

Voi sitä kotiinpäin vetämiseksi väittää, mutta emme tunnusta mitään. Jos kerran 29-vuotias suomalainen valittiin viime kaudella koko Mestaruussarjan parhaaksi pelaajaksi, niin on aivan perusteltua pitää Pukkia Norwichin avainpelaajana.

KTP:n kasvatilta onnistui viime kaudella kaikki. Jo Tanskan Superliigassa tahti oli ollut hurjaa viimeisten vuosien ajan, mutta tuskin kukaan silti osasi odottaa Pukin ampuvan viime kaudella Norwichille 30 maalia ja antavan päälle kymmenen maalisyöttöä. Kun vielä maajoukkueessakin syntyi kauden 2018-2019 aikana kuusi maalia ja yksi maalisyöttö, voidaan hyvin todeta Pukin kauden olleen yhden suomalaisen jalkapallohistorian kaikkien aikojen parhaista.

Takavuosina pehmeänä pidetty Pukki sai Tanskassa itseluottamuksensa kuntoon ja kaivoi itsestään esiin myös uusia, fyysisempiä ja röyhkeämpiä ominaisuuksia. Kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykin lähestyessä hyökkääjä osoitti edelleen halua ja valmiuksia kehittyä jalkapalloilijana, eikä viime kausi jättänyt ketään kylmäksi. Pukki siirtyi Norwichiin ilmaissiirrolla, ja kannattajien keskuudessa miestä pidetäänkin yhtenä seuran kaikkien aikojen parhaista värväyksistä.

Norwichin pelityyli sopii Pukille täydellisesti. Pallo liikkuu nopeasti ja juonikas suomalainen saa kärkkyä sopivia hetkiä tehdä pystyjuoksujaan linjan taakse. Hyvistäkään esitöistä ei kuitenkaan olisi iloa, jos ei niitä olisi päättämässä niinkin kliininen kaveri kuin nykyinen Teemu Pukki on.

Valtaosan osumistaan Pukki teki yhdellä tai korkeintaan kahdella kosketuksella, ja hän tuntui tietävän aina, mitä tekee. Kuntopuolen kestävyydestä kertoo se, että Pukin 30 maalista 23 syntyi otteluiden toisella puoliajalla ja 12 viimeisellä vartilla. Pukin viime kauden maaleista yhdeksän oli otteluiden voittomaaleja, ja kaksi niistä syntyi pelin lisäajalla. Kullanarvoinen kärkimies siis.

Hätäisimmät saattaisivat jo pelätä kokeneen bundesliigahyökkääjän Josip Drmicin uhkaavan Pukin vastuullista asemaa, mutta mikäli taso pysyy lähelläkään samaa, mitä sarjaporrasta alempana nähtiin, on pelko turha. Olihan Pukki myös viime kaudella joukkueen peliaikakuningas, jos kauden jokaisen minuutin pelannut maalivahti Tim Krul jätetään pois laskuista.

Puolustuslinjat tulevat olemaan Valioliigassa aivan toista luokkaa kuin Mestaruussarjassa, eikä Norwich luultavimmin tule edelliskauden kaltaisia maali-iloitteluja järjestämään. Pukkiakaan tuskin tullaan tulevalla sesongilla maalitilaston kärkipäässä näkemään, mutta esimerkiksi kymmenen maalia olisi suomalaiselle jo erinomaisen kova tavoite.

Se on jo varmaa, että reilut neljä vuotta kestäneen suomalaispelaajien kuivan kauden Valioliigassa Pukki tulee pian katkaisemaan. Edellistä maalia on saatu odottaa jo yli kymmenen vuotta, sillä edellisen kerran suomalaispelaaja maalasi Valioliigassa, kun Liverpool-legenda Sami Hyypiä osui tolppien väliin joulukuussa 2008. On tätä siis jo saatukin odottaa.

Arvio

Sija: 17

Kuten odottaa saattoi, ei Norwich ole siirtomarkkinoilla mellastanut. Seuran läheltä on jatkuvasti muistutettu, ettei mopoa päästetä nousun myötä keulimaan, pitkään jatkunut stabiloiminen ja vakavaraistaminen jatkuu eikä edes välitön putoaminen välttämättä olisi – eikä saisi olla – mikään katastrofi.

Ilmaiseksi saapunut Josip Drmic sekä lainamiehet Ralf Fährmann ja Patrick Roberts ovat kuitenkin paperilla erinomaisia, Norwichin budjettiin ja pelitapaan sopivia hankintoja. Jokaisella on edellytykset vahvistaa Norwichia tuntuvasti. Kun loistavan viime kauden pelanneesta joukkueesta ei ole menetetty ainuttakaan edes vähän merkittävää pelaajaa, on Kanarialinnuilla hyvät edellytykset saalistaa pisteitä yllättävistäkin suunnista. Daniel Farken pelitapa kun on iskostettu jokaikisen pelaajan selkäytimeen siten, että sen toteuttaminen onnistuisi vaikka unissaan.

Ben Godfrey juhlimassa Mestaruussarjan voittoa. Kuva: Getty Images.

Viime keväänä Norwichin vaikein jakso koitti, kun joukkueen kohdalla alettiin puhua ”pakkovoitoista” nousun varmistamiseksi. Paineensietokyky rakoili, mutta alkavalla kaudella ei menestyspaineista tarvitse murehtia. Nyt Norwich saa lähteä otteluihin vapautuneesti, vastaiskuja kyttäämään. Toki Anfield Roadin, Old Traffordin ja Emirates Stadiumin kaltaiset pyhätöt ovat monelle pelaajalle uusi jännittävä kokemus, mutta onneksi myös sarjanousijoiden kohdalla puhutaan vain ja ainoastaan ammattilaisista.

Suurimmat kysymysmerkit Norwichin pelillisen onnistumisen suhteen asettavat puolustuksen virheherkkyys ja erikoistilannepuolustaminen. Mikäli virheitä saadaan karsittua, voi Norwich napsia pisteitä sieltä sun täältä säilymiseen vaadittavan määrän.

Uusi kausi tuo lähes varmasti enemmän tappioita kuin voittoja, mutta Norwichin onneksi parissa kilpailevassa seurassa asiat ovat nousijajoukkuetta huomattavasti huonommalla tolalla. Me veikkaamme, että Norwich säilyttää niukasti sarjapaikkansa ja Pukki pelaa Valioliigaa myös kaudella 2020-2021.

Ihanneavaus

Valioliiga: Norwichin ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
21Ralf FährmannMVMaalivahti27.9.1988
1Tim KrulMVMaalivahti3.4.1988
33Michael McGovernMVMaalivahti12.7.1984
4Ben GodfreyKPToppari15.1.1998
6Christoph ZimmermannKPToppari12.1.1993
5Grant HanleyKPToppari20.11.1991
15Timm KloseKPToppari9.5.1988
12Jamal LewisVPVasen laitapuolustaja25.1.1998
16Philip HeiseVPVasen laitapuolustaja20.6.1991
2Max AaronsOPOikea laitapuolustaja4.1.2000
-Sam ByramOPOikea laitapuolustaja16.9.1993
24Ibrahim AmadouPKKPuolustava keskikenttä6.4.1993
19Tom TrybullPKKPuolustava keskikenttä9.3.1993
27Alexsander TetteyPKKPuolustava keskikenttä4.4.1986
34Louis ThompsonPKKPuolustava keskikenttä19.12.1994
8Mario VrancicKKKeskikentän keskusta23.5.1989
19Moritz LeitnerKKKeskikentän keskusta8.12.1992
23Kenny McLeanKKKeskikentän keskusta8.1.1992
18Marco StiepermannHKKHyökkäävä keskikenttä9.2.1991
11Onel HernandezVHVasen laitahyökkääjä1.2.1993
14Todd CantwellVHVasen laitahyökkääjä27.2.1998
-Ben MarshallOHOikea laitahyökkääjä29.3.1991
17Emiliano BuendiaOHOikea laitahyökkääjä25.12.1996
7Patrick RobertsOHOikea laitahyökkääjä5.2.1997
22Teemu PukkiKHKeskushyökkääjä29.3.1990
20Josip DrmicKHKeskushyökkääjä8.8.1992
32Dennis SrbenyKHKeskushyökkääjä5.5.1994

Eero Laurila, Heikki Kuparinen