Bournemouth – kausiennakko 2019-20: Hurlumheitä koko rahan edestä?

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Jos sinä kuulut katsojiin, joiden mielestä hyvä ottelu edellyttää runsaasti maaleja, olisi Bournemouth ollut viime kaudella laadun tae. Bournemouth teki kauden aikana 56 maalia, ollen sarjan seitsemänneksi tehokkain joukkue heti ”kuuden suuren” jälkeen. Toisaalta taas 70 päästettyä maalia oli koko sarjan kolmanneksi murheellisin lukema. Yhteenlaskettuna Bournemouthin otteluissa nähtiin viime kaudella kaikkein eniten maaleja kaikista sarjan joukkueista. Tilaston kakkonen oli Arsenal kahdella maalilla vähemmän (maaliero 73-51).

Bournemouth menestyi kotikentällään huomattavasti paremmin kuin vieraissa ollen sarjan kymmenenneksi paras kotijoukkue. Käteen kaudesta jäi lopulta 14. sija.

Verkko soi Bournemouthin peleissä viime kaudella molemmissa päissä. Kuva: Getty Images.

Kauden alku oli Kirsikoilta erittäin vahva, sillä kymmenestä ensimmäisestä pelistään Bournemouth hävisi vain kaksi (Chelsean vieraana 0-2 ja Burnleyn vieraana 0-4), ja haali kasaan kaikkiaan 20 pistettä. Hyvää starttia tosin edesauttoi suotuisa sarjaohjelma, sillä muut kuusi suurta tulivat vastaan vasta toisella sarjaneljänneksellä – ja tuloksena oli tappio jokaista vastaan.

Bournemouthin pisin voittoputki koko kauden aikana oli vain kahden ottelun mittainen. Teemana oli läpi sesongin ajatus, että Bournemouth tiesi paikkansa. Isot napsivat sitä vastaan pelaamistaan otteluista pisteitä erittäin hyvällä prosentilla, mutta Huddersfieldia, Fulhamia, Cardiffia ja Brightonia vastaan Bournemouth saa ylpeillä positiivisella saldolla. ”Win the right games” oli hyvä motto.

FA Cupissa Bournemouth taipui Brightonille heti ensimmäisessä pelissään, mutta Liigacupissa homma toimi. Bournemouthin matka katkesi vasta puolivälierissä 0-1-tappioon Chelseaa vastaan.

Bournemouthin kohdalla voidaan perustellusti jossitella, olisiko kausi tuonut paljonkin paremman tuloksen, mikäli loukkaantumiset eivät olisi piinanneet joukkuetta niinkin ankarasti. Keskikentän Lewis Cook ja laitapakki Simon Francis missasivat vähintään puolet kaudesta, ja pitkään olivat sivussa vuorollaan myös Diego RicoCharlie DanielsAdam SmithDan GoslingAndrew Surman ja Callum Wilson.

Bournemouthilla on pikkuseuraksi kohtalaisen leveä pelaajamateriaali, mutta ei mahdottomia sentään sovi vaatia. Vammakierre vaikutti epäilemättä suoritustasoon. Seuran onneksi nuori Nathan Aké piti puolustuksen parhaansa mukaan ojennuksessa, keskikentällä teini-ikäinen David Brooks teki komean läpimurron ja hyökkäyksessä Callum Wilson, Joshua King ja Ryan Fraser latoivat tilastoihin komeita teholukemia. Muun muassa heidän turvin sarjapaikka ei ollut missään vaiheessa todella uhattuna, ja Bournemouth pysyikin Valioliigassa peräti 11 pisteen turvamarginaalilla.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Tyrone Mings jatkaa uraansa Aston Villassa. Kuva: Getty Images.

Tyrone Mings (kp, 26, Aston Villa)

Monipuolinen puolustaja pelasi Bournemouthissa 3,5 vammojen ja epäsäännöllisen peliajan nihkeyttämää kautta. Viime syksynäkin minuutit olivat kortilla, joten Bournemouth lainasi Mingsin Aston Villaan. Villassa Mings nousi heti fanien suosioon ja avainpelaajaksi, ja niinpä Aston Villa lunastikin miehen nyt omakseen 22,3 miljoonalla eurolla. Neljässä vuodessa Mingsin arvo oli yli tuplaantunut. Monet muistavat Mingsin ehkä parhaiten Zlatan Ibrahimovicin tallomisesta, josta hänelle langetettiin viiden ottelun pelikielto.

Lys Mousset siirtyi sarjanousija Sheffield Unitediin. Kuva: Getty Images.

Lys Mousset (kh, 23, Sheffield United)

Ranskalaiskärki siirtyy sarjanousijaan Sheffield Unitediin reilun 11 miljoonan siirtokorvauksella. Summa on hyvä, kun ottaa huomioon, että Mousset teki Bournemouthille 71 ottelussa vain viisi maalia, ja Bournemouth maksoi hyökkääjästä Le Havrelle 4,5 miljoonaa euroa vähemmän.

Connor Mahoney (oh, 22, Millwall)

Mahoney siirtyi Bournemouthiin kesällä 2017, mutta ei saanut edustusjoukkueen sarjaotteluissa peliaikaa. Viime kausi vierähti onnistuneesti lainalla Birminghamissa, sillä mies valittiin kauden päätteeksi joukkueen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi. Millwall maksoi Mahoneysta 1,1 miljoonaa euroa.

Marc Pugh (vh, 32, QPR)

Konkarilaituri pelasi Bournemouthissa kolmella eri sarjatasolla kahdeksan vuotta putkeen vuosina 2010-2018. Viime kaudella luottoa ei kuitenkaan herunut. Pugh kulutti syksyn ajan penkkiä, kunnes hänet lainattiin kevään ajaksi Hulliin. Vastuunkantajaksi valtaosan urastaan Ykkös- ja Kakkosliigassa pelanneesta Pughista ei Valioliigassa koskaan ollut, ja niinpä minuutteja on haettava alempaa. Siirtokorvausta Pughista ei maksettu, aivan kuten ei ole maksettu kertaakaan aiemminkaan.

Emerson Hyndman (kk, 23, Atlanta United)

Dallasissa syntynyt yhdysvaltalainen muutti Englantiin 15-vuotiaana, kun hän sai pelipaikan Fulhamin akatemiasta. Bournemouth hankki Hyndmanin kesällä 2016, mutta näytöt ovat olleet toistaiseksi hyvin vähäiset. Viime kaudella Hyndman pelasi Valioliigassa 37 minuuttia vietettyään syyskauden lainalla skotlantilaisessa Hibernianissa. Nyt Hyndman lainattiin kotimaahansa Atlantaan. Lainaan sisältyy osto-optio.

Harry Arter (kk, 29, Fulham, laina)

Viime kauden lainalla Cardiffissa pelannut Arter siityi nyt lainalle Mestaruussarjassa pelaavaan Fulhamiin. Arter on kuulunut Bournemouthin pitkäaikaisiin pelaajiin, sillä mies saapui seuraan 140 000 eurolla vuonna 2010. Arterin sopimus Bouremouthin kanssa on ulottuu kesään 2021.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Philip Billing edustaa maajoukkuetasolla Tanskaa. Kuva: Getty Images.

Philip Billing (kk, 23, Huddersfield)

Tanskalainen keskikenttämies siirtyi kotimaastaan Englantiin ja Huddersfieldiin vain seitsemäntoista vanhana ja edusti Huddersfieldia kaikkiaan kuuden kauden ajan. Maisemanvaihto tuli ajankohtaiseksi Terrierien pudottua pääsarjasta, sillä olihan Billing viime kaudella Huddersfieldin parhaita pelaajia. Siirtosummaksi muodostui hulppeat 16,5 miljoonaa euroa. Billing kieltäytyi viime syksynä vaihtamasta edustusoikeuttaan Nigerian maajoukkueeseen ja saikin keväällä ensimmäisen kutsunsa Tanskan A-maajoukkuerinkiin.

Lloyd Kellyltä odotetaan paljon. Kuva: Getty Images.

Lloyd Kelly (vp, 20, Bristol City)

Englannin kesän alle 21-vuotiaiden EM-joukkueeseen kuulunut puolustaja teki läpimurtonsa viime kaudella Mestaruussarjassa. Kovista odotuksista kertoo se, että Bournemouth maksoi nuorukaisesta peräti 14,8 miljoonan euron siirtokorvauksen. Kellyn lapsuus ei ollut helppo. Hänet sijoitettiin sisarustensa kanssa sijaisperheeseen, kun Kelly oli kuusi, ja myöhemmin seurasi vielä muutama muutto lisää uuteen perheeseen.

Jack Stacey (op, 23, Luton)

Bournemouthin toinen puolustajahankinta tulee vielä sarjatasoa alempaa Ykkösliigasta. Siellä Jack Stacey tehoili Lutonille viime kaudella neljä maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä. Stacey valittiinkin sarjan voittaneen Lutonin kauden parhaaksi pelaajaksi. Luton kuittasi siirrosta 4,45 miljoonaa euroa.

Brad Smith (vp, 25, Seattle Sounders, paluu lainalta joulukuussa)

Jo 14-vuotiaana Liverpoolin organisaatioon siirtynyt australialainen on ollut Bournemouthin kirjoilla vuodesta 2016. Jo sitä ennen Smith oli pelannut Liverpoolin väreissä viisi peliä Valioliigaa. Viime kesänä hänet lainattiin vuoden sopimuksella MLS-seura Seattle Soundersiin, ja laina umpeutui heinäkuun lopussa.

Arnaut Danjuma Groeneveld siirtyi Valioliigaan Club Bruggesta. Kuva: Getty Images.

Arnaut Danjuma Groeneveld (vh, 22, Club Brugge)

Lagosissa, Nigeriassa syntynyt Danjuma siirtyi kesällä Bournemouthiin belgialaisesta Club Bruggesta. Bournemouth maksoi Hollantia maajoukkuetasolla edustavasta Danjumasta noin 15 miljoonaa euroa. PSV:n akatemiassa marinoitunut vasen laituri pelasi viime kaudella Belgian pääsarjassa 12 ottelua, joissa syntyi neljä maalia ja kolme maalisyöttöä. Mies kärsi alkukaudesta nilkkavammasta, minkä takia kausi jäi vajaaksi. Viime lokakuussa Danjuma sai vyölleen myös ensimmäiset A-maaottelut Hollannin paidassa.

Harry Wilsonilta odotetaan paljon Bournemouthissa. Kuva: Getty Images.

Harry Wilson (oh, 22, Liverpool, laina)

Loukkaantumiset ajoivat Bournemouthin tilanteen, jossa sen oli pakko vahvistaa hyökkäystään. Lopulta haaviin tarttui lainasopimuksella Harry Wilson. Bournemouth maksoi lainasopimuksesta 2,7 miljoonaa euroa, eikä sopimukseen kuulu osto-optiota. Wilsonille on luvassa iso rooli varsinkin alkukaudella, joten odotukset ovat kovat. Wilson vietti viime kauden lainalla Derbyssä, jossa 40:ssa Mestaruussarjan ottelussa tuli 15 maalia.

Tiesitkö tämän?

Frank Lampard vei Eddie Howelta Valioliigan nuorimman managerin tittelin, mutta seurassaan virkaiältään vanhin Howe on edelleen. Ja Howe jos kuka elää ja hengittää Bournemouthia. Bournemouth on Howen kasvattajaseura ja hän pelasi koko 13-vuotisen ammattilaisuransa kahta ottelua lukuun ottamatta Bournemouthissa. Pelaajaura katkesi vuonna 2007 polvivammoihin, mutta lähes välittömästi Bournemouthista tarjottiin valmentajantöitä. Välillä Howe käväisi vajaan kahden vuoden ajan Burnleyssa, mutta palasi lokakuussa 2012 takaisin Bournemouthiin – pestiin, joka jatkuu edelleen. Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että Bournemouthin kaupunki aateloi Eddie Howen tämän vuoden maaliskuussa.

Valmennus

Eddie Howe

Eddie Howe on tehnyt komeaa jälkeä Bournemouthissa. Kuva: Getty Images.

Howe, 41, ansaitsee valtavan kunnian siitä, että piskuinen Bournemouth on pelannut korkeimmalla portaalla jo neljä kautta peräkkäin.

Bournemouth vetää tiiviille Dean Courtilleen vain reippaat 11 300 katsojaa, mutta kuroo taloudellisen eron kiinni viisaalla toiminnalla.

Howe otti ensimmäisen kerran vastuun vuodenvaihteessa 2008-09. Hän piti Kirsikat Kakkosliigassa, vaikka talouttaan laiminlyönyt Bournemouth sai sakot ja menetti peräti 17 pistettä.

Howe piipahti Burnleyssä 2011–12, mutta palasi Dean Courtille lokakuussa 2012. Hän johdatti punamustat kahteen nousuun: Bournemouth nappasi paikan Valioliigassa keväällä 2015.

Saavutus on huima. Vielä merkittävämpää on, että Howe on kehittänyt jalkapalloajatteluaan jatkuvasti. Bournemouth tunnettiin ennen pallonhallinnastaan. Se piti vielä ensimmäisellä kaudellaan Valioliigassa pallon 51-prosenttisesti, mutta viime kaudella enää 47-prosenttisesti.

Tämä johtuu siitä, että Howe on aistinut tarkkaan lajin kehityskulkua. Hän on panostanut yhä vahvemmin ottelukohtaisiin suunnitelmiin. Bournemouth osaa peittää kentän vaara-alueet taitavasti. Tämän koki viime kaudella muun muassa Manchester City.

Bournemouth piti Dean Courtilla maaliskuussa pallon 18-prosenttisesti, laukoi nolla kertaa ja sai nolla kulmapotkua. Manchester City laukoi 23 kertaa ja sai 14 kulmapotkua, mutta voitti hikisesti 1–0. Jopa Pep Guardiola ihmetteli kamppailun jälkeen, miten vähän laatupaikkoja City sai. 

Bournemouth saattoi haastaa jätit ennen omilla vahvuuksillaan, mutta Howe on kasvanut. Hän suhteuttaa ajatteluaan yhä enemmän olosuhteisiin.

Howe vannoo kollektiivin nimiin. Viime kaudella sijalle 14 yltänyt Bournemouth hankkii nuoria ja lupaavia pelaajia, joita se kehittää kärsivällisesti. Nathan Aké, Ryan Fraser, Callum Wilson, Lewis Cook ja kumppanit kuvastavat bournemouthilaisuutta.

Esimerkiksi Fraser saapui Aderdeen-aikojen jälkeen ylipainoisena Bournemouthiin. Howe antoi viime kaudella 14 osumaa pohjustaneelle skotlantilaiselle aikaa. Fraser sai unohtaa pizzat ja jäätelöt. Tämä palkittiin viime kaudella: Arsenal on tarkkaillut tiukasti ohittajaa.

Howe luottaa muotoihin 4-4-2 ja 4-4-1-1, mutta aloitti viime kaudella seitsemän kertaa kolmella topparilla. Joukkueen vahva prässääminen perustuu rautaiseen kuntoon. Howe vetää äärimmäisen rankkoja harjoituksia erityisesti kesällä.

Joukkueen kärkipari Joshua King-Wilson sopii hieman vetäytyvään tyyliin. Suoraviivainen kaksikko kiitää vauhdilla kohti selustaa. Duo osui viime kaudella yhteensä peräti 26 kertaa. 

Nathan Akélla on iso rooli Bournemouthin takalinjoilla. Kuva: Getty Images.

Topparipari Aké-Steve Cook takaa vakauden alakerrassa. Cook on erittäin vahva pääpalloissa. Hollantilainen Aké taas syöttää tarkasti linjojen väleihin.

Howe yhdistettiin aiemmin avoimiin huippupesteihin, mutta on jäänyt hieman varjoon. Hän on antanut kiistattomat näytöt, mutta leimautunut samalla yhden seuran mieheksi. Howe on yrittänyt muuttua – ja onnistunutkin siinä.

Bournemouth voitti keväällä pahimmillaan vain kerran yhdeksässä ottelussa. Howe puhui tuolloin ”identiteettikriisistä”. Hän muovasi niin paljon, että joukkue menetti kasvonsa. 

Jopa hupaisaa on, että Howe sai pitkään kritiikkiä ”b-suunnitelman puutteesta”. Kun hän sellaisen lopulta loi, tuli kritiikkiä jopa aiempaa enemmän.

Tulevalla kaudella nähdään, miten Howe löytää tasapainon. Samalla nähdään se, mihin suuntaan entisen topparin manageriura lähtee – vai lähteekö Howe mihinkään.

Tärkein pelaaja

Callum Wilson

Callum Wilson teki Bournemouthille viime kaudella komeat tehot. Kuva: Getty Images

27-vuotias Coventryn kasvatti valmistautuu viidenteen valioliigakauteensa ja on parantanut peliään vuosi vuodelta. Wilson teki viime kaudella 14 maalia ja antoi kymmenen maalisyöttöä, vaikka joutui huilaamaan kuusi ottelua polvivamman vuoksi. Noissa kuudessa pelissä Bournemouth teki vain kuusi maalia (näistä neljä murskavoitossa Chelseaa vastaan) ja saavutti neljä sarjapistettä.

Wilsonin edellä sarjan maalitilastossa oli pelkkiä TOP 6 -joukkueiden pelaajia sekä Leicester-ikoni Jamie Vardy. Kun maalit ja maalisyötöt lasketaan yhteen, jäi Vardykin taakse, ja Wilson oli sarjan tehotilastossa seitsemäs.

Siitä huolimatta henkilökohtaiset palkinnot jäivät mieheltä saamatta, ellei sitten palkintona pidetä ensimmäistä kutsua Englannin A-maajoukkueeseen marraskuussa 2018. Wilson maalasi heti debyytissään ja sai Gareth Southgatelta lisää näyttöpaikkoja myös tämän vuoden puolella.

Wilson solmi heinäkuussa nelivuotisen jatkosopimuksen Bournemouthin kanssa, joten halvalla miestä eivät suuremmat seurat riveihinsä nappaa. Ainakaan verrattuna siihen 3,7 miljoonan euron pilkkahintaan, jolla hyökkääjä saapui Bournemouthiin Coventrysta kesällä 2014.

Wilson loukkasi vuosina 2015-2017 polvensa ristisiteet kahdesti noin puolentoista vuoden sisällä. Vakuuttavasti edennyt ura sai pitkistä toipilasjaksoista takapakkia, mutta viimeistään viime kauden näytöillään Wilson nousi Valioliigan eliittiin – ja ainakin yhdeksi aivan parhaista TOP 6 -joukkueiden ulkopuolisista pelaajista.

Arvio

Sija: 13

Piskuinen Bournemouth valmistautuu vasta historiansa viidenteen pääsarjakauteen, mutta on vakiinnuttanut paikkansa Valioliigan keskikastissa. Viime kauden 14. sija oli takapakkia kahdesta edellisestä kaudesta, mutta Kirsikat oli loukkaantumisrintamalla todella epäonninen. Loistava startti hyytyi peliruuhkassa kapenevalla materiaalilla, mutta monille jäi epäilemättä olo, että Bournemouth voisi pystyä parempaankin.

Philip Billing voi olla lähtökohtaisesti erinomainen hankinta keskikentän keskustaan, ja laidoille hankitut nuoret puolustajat Lloyd Kelly ja Jack Stacey ovat hyvin Bournemouthin tapaisia pelaajia. Bournemouthin pelaajista on tullut Englannin nuorisomaajoukkueissa enemmän sääntö kuin poikkeus.

Bournemouthin hyökkäyskalusto vaikuttaa paperilla erittäin tulivoimaiselta, joten verkot heilunevat tälläkin sesongilla iloiseen tahtiin. Oman pään pelaaminen ei viime kaudella vakuuttanut, mutta siihenkin saadaan parannusta jo sillä, jos ihanneavauksen pelaajat pysyvät terveempinä.

Putoamistaisteluun Bournemouth tuskin tälläkään kaudella ajautuu, ja eiköhän sijoitus asetu tälläkin kaudella niukasti puolivälin alapuolelle.

Ihanneavaus

Valioliiga: Bournemouthin ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
27Asmir BegovicMVMaalivahti20.6.1987
1Artur BorucMVMaalivahti20.2.1980
12Aaron RamsdaleMVMaalivahti14.5.1998
42Mark TraversMVMaalivahti18.5.1999
5Nathan AkéKPToppari18.02.1995
33Chris MephamKPToppari5.11.1997
3Steve CookKPToppari19.4.1991
25Jack SimpsonKPToppari8.1.1997
21Diego RicoVPVasen laitapuolustaja23.2.1993
26Lloyd KellyVPVasen laitapuolustaja6.10.1998
11Charlie DanielsVPVasen laitapuolustaja7.9.1986
15Adam SmithOPOikea laitapuolustaja29.4.1991
17Jack StaceyOPOikea laitapuolustaja6.4.1996
2Simon FrancisOPOikea laitapuolustaja16.2.1985
8Jefferson LermaPKKPuolustava keskikenttä25.10.1994
16Lewis CookKKKeskikentän keskusta3.2.1997
29Philip BillingKKKeskikentän keskusta11.6.1996
4Dan GoslingKKKeskikentän keskusta1.2.1990
6Andrew SurmanKKKeskikentän keskusta20.8.1986
20David BrooksHKKHyökkäävä keskikenttä08.07.1997
24Ryan FraserVHVasen laitahyökkääjä24.2.1994
14Arnaut DanjumaVHVasen laitahyökkääjä31.1.1997
19Junior StanislasVHVasen laitahyökkääjä26.11.1989
22Harry WilsonOHOikea laitahyökkääjä22.3.1997
10Jordon IbeOHOikea laitahyökkääjä8.12.1995
7Joshua KingKHKeskushyökkääjä15.1.1992
13Callum WilsonKHKeskushyökkääjä27.2.1992
9Dominic SolankeKHKeskushyökkääjä14.9.1997

Eero Laurila, Heikki Kuparinen

Kertoimet ottelulleBournemouth - Wolverhampton Wanderers23.11.2019