Everton – kausiennakko 2019-20: Europelien arvoinen kysymys: Kuinka alemmuuskompleksi selätetään?

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Everton lähti kauteen korkein odotuksin. Valmentajaksi oli värvätty korkealle arvostettu – ja sopimuksenalaisen puljauksensa johdosta kesken edelliskauden Watfordista kenkää saanut – Marco Silva, ja pelaajahankinnat olivat nimekkäitä. Oli valmentajan mukana tullutta Richarlisonia, täyttä trioa Barcelonan ylijäämäpelaajia (Yerry MinaLucas Digne ja André Gomes) ja Gylfi Sigurdssoninkin uskottiin olevan entistäkin valmiimpi päästessään pelaamaan omilla vahvuuksillaan.

Everton uskottiin iskevän tosissaan kiilaa jopa kuuden suuren sekaan, mutta nuo puheet osoittautuivat lopulta katteettomiksi. Sija 8 ei ollut katastrofi, mutta silti jonkinmoinen pettymys. Kuudenneksi päätynyt Manchester Unitedkin jäi peräti 12 pisteen päähän.

Kotona kulki, mutta vieraissa ei, varsinkaan top-6-joukkueita vastaan. Kuva: Getty Images.

Erityisen hankalaa Evertonilla oli vierasotteluissa, sillä se hävisi matkapeleistään pyöreästi puolet ollen vasta sarjan 12. paras vierasjoukkue. Kaikkein huomionarvoisinta pitkällä tähtäimellä on kuitenkin se, miten Everton on pärjännyt – tai pikemminkin ei ole pärjännyt – vieraskentällä TOP 6 -kerhon joukkueita vastaan. Viimeisestä 50 Valioliigan vieraspelistään kuuden suuren stadioneilla (alkaen helmikuulta 2011) Everton on onnistunut voittamaan vain yhden. Tuo tilastokummajainen tapahtui joulukuussa 2013, kun Manchester United kaatui Old Traffordilla 1-0 Bryan Oviedon osumalla.

Kaikkiaan Evertonin saldo näistä otteluista on yksi voitto, 16 tasapeliä ja 33 tappiota. Pistekeskiarvo 0,38 on niin umpisurkea, ettei kehnompaa taida löytyä koko liigasta. Kuinka Everton siis voisi mitenkään haaveilla paikasta kuuden parhaan joukossa, jos keskinäiset hävitään näin pahasti pystyyn? Old Trafford-, Anfield-, Stamford Bridge-, Emirates-, Etihad- ja Hotspur Stadium -kammosta eroon pääseminen on seuran prioriteettilistalla korkealla – tai ainakin sen pitäisi olla.

Kotoisalla Goodison Parkilla homma toimii huomattavasti paremmin, myös jättiläisiä vastaan. Everton kohtasi viime kauden loppusuoralla kotikentällään viisi kuudesta suuresta, ja onnistui kukistamaan – ja nollaamaan – näistä kolme (Chelsean, Arsenalin ja Manchester Unitedin). Myös Liverpool jäi Merseysiden derbyssä nollille, mutta niin jäi kotijoukkue Evertonkin. Mestari Manchester City haki kuitenkin Evertonin kotipyhätöstä pisteet, samoin kuin jo syyskaudella stadionilla vieraillut Tottenham, joka läksytti Toffeesia tylysti maalein 6-2.

Pahimmillaan Everton käväisi sarjataulukossa sijalla 12 syys-lokakuun vaihteessa, mutta valtaosa kaudesta kului joka tapauksessa keskiviivan paremmalla puolella.

Suurta toivoa uuteen kauteen Everton voi joka tapauksessa ammentaa hienosta loppusuorasta. Kahdeksasta viimeisestä ottelustaan Everton sai 17 pistettä ollen seurantajakson kolmanneksi paras joukkue Manchester Cityn ja Liverpoolin jälkeen. Peli rullasi muutenkin iloisesti, ja maalipaikkoja syntyi paremmin kuin kauden aiemmissa vaiheissa. Ainoan tapaturman tässä otannassa aiheutti sarjasta pudonnut Fulham, joka löi Evertonin 2-0 – luonnollisesti omalla kotistadionillaan. Hieno loppukiri nosti Evertonin kuitenkin vain kolmen pisteen päähän viimeisen europelipaikan napanneesta Wolverhamptonista.

Cup-otteluita Evertonille kertyi neljä. FA Cupista sen pudotti kotikentällään pelannut Millwall, ja Liigacupissa Everton taipui kotikentällään toisen kierroksen ottelussaan rankkarikisan jälkeen Southamptonille.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Idrissa Gueye on paha menetys Evertonille. Kuva: Getty Images.

Idrissa Gueye (kk, 29, PSG)

Idrissa Gana Gueyen lähtö on Evertonille suuri ja vaikeasti paikattava menetys. Tuskaa tosin lievittää näpsäkkä 32 miljoonan euron siirtokorvaus. Senegalin nykymaajoukkueen eniten maaotteluita pelannut pelaaja, ja kesän Afrikan maanosan mestaruusturnauksen tähdistöön valittu Gueye on ollut viime vuodet Valioliigan parhaita omalla pelipaikallaan. Gueye on ollut vuodesta toiseen korkealla taklaus- ja pallonriistotilastoissa, ja PSG:llä oli kiistatonta tarvetta juuri hänenkaltaiselleen työmyyrälle. Gueye teki Evertonille kolmen kauden aikana pelaamissaan 99 valioliigapelissä vain kolme maalia, mutta miehen arvoa ei maalitilastosta luettukaan.

Ademola Lookman loisti viime kaudella lainalla RB Leipzigissä. Kuva: Getty Images.

Ademola Lookman (vh, 21, RB Leipzig)

Vasta aika näyttää, joutuuko Everton joskus jossittelemaan sitä, että se luopui huippulupaavana pidetystä Lookmanista näinkin varhain. Everton hankki Lookmanin Charltonista tammikuussa 2017 sievoisella 8,8 miljoonan euron siirtokorvauksella. Kahden ja puolen kauden aikana nuorukainen pääsi kuitenkin Evertonin avauskokoonpanoon valioliigaotteluissa vain seitsemän kertaa, ja pelasi täyden ysikymppisen vain kahdesti. Lookmanin keskimääräinen peliaika 63 valioliigaottelussa oli 16,5 minuuttia.

Toistaiseksi ainoan valioliigamaalinsa Lookman teki heti debyytissään tammikuussa 2017, kun hän pääsi pelin lopussa vaihdosta kentälle Manchester Cityä vastaan. Kuinka ollakaan, sama kaava toistui bundesliigadebyytissä reilua vuotta myöhemmin. Yhteensä Lookman tehoili Leipzigissa kunnon näyttöpaikkoja saatuaan 11 ottelussa viisi maalia ja neljä maalisyöttöä. Ei ihme, ettei Itä-Saksassa Englannin junnumaajoukkuetähteä unohdettu, ja tiskiin lyötiin 18 miljoonaa euroa. Aineksia kauden sensaatioksi myös Mestarien liigassa?

Nikola Vlasic toi Evertonin kassaan vajaat viisi miljoonaa euroa voittoa. Kuva: Getty Images.

Nikola Vlasic (hkk, 21, Moskovan TsSKA)

Korkeushyppääjä Blanka Vlasicin pikkuveli saapui Goodison Parkille Ronald Koemanin hankintana kesällä 2017. Silloinen Everton-luotsi iski silmänsä Vlasiciin Evertonin kohdattua Eurooppa-liigan karsinnoissa Vlasicin kasvattajaseura Hajduk Splitin. Valioliigassa Vlasic ei koskaan onnistunut lyömään läpi, mutta viime kausi lainalla TsSKA:ssa sujui loistavasti. Venäjän Valioliigassa syntyivät tehot viisi maalia ja viisi maalisyöttöä, ja Mestarien liigan lohkovaiheessa vieläkin komeammin kolme maalia ja kaksi syöttöä. Niinpä TsSKA tekikin Vlasicista 15,7 miljoonalla eurolla seuran ennätyshankinnan – ja Everton vajaat viisi miljoonaa voittoa.

James McCarthy (kk, 28, Crystal Palace)

Glasgow’ssa syntynyt Hamiltonin kasvatti edustaa maajoukkuetasolla Irlantia, ja on esiintynyt maajoukkueessa jo 41 kertaa. Evertoniin McCarthy siirtyi kesällä 2013 Wiganista 15,3 miljoonan euron siirtosummalla. Loukkaantumiset ovat kuitenkin häirinneet McCarthyn uraa valtavasti. Viimeisin iso takaisku syntyi tammikuussa 2018, kun McCarthyn sääri- ja pohjeluut murtuivat Salomon Rondónin epäonnisen vahinkopotkun jälkeen. Sen jälkeen McCarthy on pelannut vain 15 minuuttia, viime huhtikuussa. Siirtyi nyt 3,3 miljoonalla Palaceen, jossa odottaa jo lapsuudenystävä James McArthur.

Luke Garbutt (vp, 26, Ipswich/laina)

Takavuosien junnumaajoukkueiden vakiokasvo on pelannut kahdeksan Everton-vuotensa aikana vain 12 peliä edustusjoukkueessa, joista viisi Valioliigassa. Viime kausi lainalla Ykkösliigan Oxfordissa, nyt lainalle samaan sarjaan pudonneeseen Ipswichiin.

Muhamed Besic (pkk, 26, Sheffield United/laina)

Bosnian ja Hertsegovinan maajoukkuepelaaja siirtyi Evertoniin kesällä 2014. Aloitti uransa Toffeesissa melko hyvin, mutta sitten alkoivat reisivammat vaivata. Kausi 2016-2017 jäi polvivamman takia kokonaan väliin. Ei noussut enää vammojensa jälkeen Everton-johdon suosioon. Vietti viimeiset puolitoista kautta lainalla Middlesbrough’ssa ja lainattiin Deadline Dayna nyt sarjanousija Sheffield Unitediin.

Brendan Galloway (vp, 23, Luton)

Zimbabwessa syntynyt, mutta kuusivuotiaana Englantiin muuttanut Galloway pelasi Evertonin edustusjoukkueessa kaikkiaan 21 matsia, joista viimeisimmän syyskuussa 2016. Viime kausi Evertonin reservijoukkueessa, ja nyt ilmaissiirrolla Mestaruussarjaan nousseeseen Lutoniin.

Phil Jagielka siirtyi kasvattajaseuraansa Sheffield Unitediin. Kuva: Getty Images.

Phil Jagielka (kp, 36, Sheffield United)

”Kahden seuran mies” siirtyi ilmaissiirrolla seuroista siihen ensimmäiseen, kasvattajaseuraansa Sheffield Unitediin, jonka kanssa Jagielka solmi yksivuotisen sopimuksen. Jagielka lähti Bladesista seuran pudottua edellisen kerran Valioliigasta. Välissä toppari pelasi Evertonissa peräti 12 kautta ja 386 ottelua. Se riittää Evertonin kaikkien aikojen ottelutilastossa sijalle 20, ja Valioliiga-aikakaudella viidenneksi. 40 A-maaottelun mies lähti Evertonista entisenä kapteenina ja seuralegendana, joskin pelillinen rooli oli viime kaudella enää pieni.

Sandro Ramírez (kh, 24, Real Valladolid/laina)

Floppi ja yhden hitin ihme vailla vertaa. Ramírez paukutteli kaudella 2016-2017 Málagalle La Ligassa komeat 14 maalia, ja sai Evertonin tarttumaan syöttiin. Hieno lukema ilman muuta, mutta surullisempi juttu onkin sitten, että Sandron edellinen liigamaali on edelleen tehtynä Málagan paidassa, noin 27 kuukautta sitten. Eurooppa-liigan murskatappiossa (1-5) Atalantaa vastaan Ramírez on sentään kerran osunut Evertonille marraskuussa 2017.

Kahden viime kauden aikana Ramírez on pelannut yhteensä 45 sarjaottelua – Evertonissa, Sevillassa ja Real Sociedadissa – osumatta tolppien väliin kertaakaan. Everton-kontrahti jatkuu vielä kaksi kautta, mutta pienenä ihmeenä voidaan pitää sitäkin, että näillä näytöillä löytyi vielä seura laadukkaasta pääsarjasta hyökkääjän lainaamaan. Hyvä uutinen Evertonin kannalta: onneksi Ramírezista ei maksettu kuutta miljoonaa enempää.

Kieran Dowell (hkk, 21, Derby/laina)

Evertonin kasvatti ja Englannin U21-maajoukkueen pelaaja juhli viime keväänä lainamiehenä Sheffield Unitedin sarjanousua. Pelaaminen jatkuu samalla sarjatasolla Mestaruussarjassa, nyt Derbyyn lainattuna.

Jonjoe Kenny (op, 22, Schalke/laina)

”Oh my God, they signed Kenny”, twiittasi Schalke huvittavasti kesäkuussa. Englannin nuorisomaajoukkueiden perusrunkoon jo vuosia kuuluneella Everton-kasvatilla voi olla edessään vielä suuri tulevaisuus. On mennyt pikkuhiljaa eteenpäin, mutta Seamus Colemania ei noin vain syrjäytetä. Viime kaudella 10 valioliigapeliä, ja niissä yksi maalisyöttö. Nyt suuremman vastuun perässä kaudeksi Bundesliigaan.

Shani Tarashaj (h, 24, Emmen/laina)

Everton maksoi kesällä 2016 Sveitsin saman vuoden EM-kisajoukkueeseen kuuluneesta Tarashajsta neljä miljoonaa euroa. Ei ole kuitenkaan pelannut peliäkään Evertonissa, eikä lainapesteilläkään ole sujunut. Ura jyrkässä alamäessä.

Matthew Pennington (kp, 24, Hull/laina)

Evertonin oma kasvatti on pelannut vuosien saatossa seitsemän valioliigapeliä Evertonissa, mutta lähinnä Penningtonia on kierrätetty lainalla vähän siellä sun täällä. Viime kausi vierähti Ipswichissa ja nyt matka jatkui Hulliin.

Harry Charsley (kk, 22, ilman seuraa)

Evertonin oma kasvatti pelasi ainoan ottelunsa seuran edustusjoukkueessa joulukuussa 2017, kun hän tahkosi täydet minuutit Eurooppa-liigan ottelussa Apollon Limassolia vastaan. Kehitys laahaa, eikä jatkosopimusta tarjottu.

Ashley Williams (kp, 34, ilman seuraa)

Walesin maajoukkueen pitkäaikainen kapteeni pelasi Evertonissa kahden kauden aikana kaikkiaan 73 ottelua. Viime kauden toppari vietti lainalla Mestaruussarjan Stokessa, eikä jatkosta ole vielä tietoa. Ainakaan Evertonissa ura ei jatku.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Alex Iwobin Arsenal-ura päättyi siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Kuva: Getty Images

Alex Iwobi (vh, 23, Arsenal)

Nigerian A-maajoukkueessa vuonna 2015 debytoinut Iwobi on pelannut koko tähänastisen uransa Arsenalissa. Legendaarisen Jay-Jay Okochan siskonpoika pelasi vuosien saatossa Arsenalin edustusjoukkueessa kaikkiaan 149 ottelua, joista tasan sata Valioliigassa. Tie Unai Emeryn miehistöön nousi kuitenkin pystyyn, ja niinpä Iwobi myytiin 30,4 miljoonalla eurolla Evertoniin. Iwobin paras kausi oli epäilemättä viimeisin, jolloin hän mahtui Arsenalin avaukseen verrattain usein, teki kaikkiaan kuusi maalia ja antoi yhdeksän maalisyöttöä. Viimeisteli kauniilla laukauksella Arsenalin ainoan maalin Eurooppa-liigan loppuottelussa. Nyt Marco Silva odottaa Iwobilta kunnon maalimäärää.

André Gomes vakuutti viime kaudella lainalla. Kuva: Getty Images.

André Gomes (kk, 26, Barcelona)

Portugalin maajoukkuemies pelasi jo viime kauden lainalla Evertonissa. 27 valioliigaottelussa syntyi yksi maali ja yksi maalisyöttö. Sen verran suuren vaikutuksen Gomes Everton-johtoon teki, että hänet päätettiin lunastaa Barcelonasta 25 miljoonan euron siirtokorvauksella.

Fabian Delph (kk, 29, Manchester City)

Fabian Delph on hyvä ja edullinen värväys Evertonilta. Kuva: Getty Images.

Englannin edelliseen MM-joukkueeseen kuulunut Delph on potentiaalisesti erinomainen kiinnitys Evertonilta. Delph pystyy pelaamaan niin keskikentän pohjalla kuin vasempana laitapuolustajanakin, eikä 9,5 miljoonan euron hintakaan ollut paha. Delph oli isossa roolissa Cityn kauden 2017-2018 mestarijoukkueessa, mutta viime kaudella minuutit olivat huomattavasti tiukemmassa.

Moise Kean lähti suuremman roolin perässä Evertoniin. Kuva: Getty Images.

Moise Kean (kh, 19, Juventus)

Everton räväytti melkoisen pommin siirtomarkkinoilla. Juventuksen lupaava hyökkääjä Moise Kean saapui Goodison Parkille 27,5 miljoonan euron siirtosummalla ja allekirjoitti aina kesään 2024 ulottuvan sopimuksen. Kean on väläytellyt Juventuksen tasokkaassa hyökkäyksessä. Viime kaudella Serie A:ssa syntyi kuusi maalia 13 otteluun. Kilpailu peliajasta on kuitenkin äärimmäisen kovaa Cristiano Ronaldon ja Paulo Dybalan takana, joten Kean näki parhaimmaksi lähteä hakemaan isompaa roolia Evertonista. Aineksia ensi kauden sensaatioksi.

Jean-Philippe Gbamin (pkk, 23, Mainz)

Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja on ranskalaisen Lensin kasvatti, joka pelasi viimeiset kolme kautta Bundesliigaa Mainzissa. Siirtyi Evertoniin muhkealla 25 miljoonan euron siirtokorvauksella. Pystyy pelaamaan keskikentällä ja topparina.

Djibril Sidibé (op, 27, AS Monaco/laina)

Ranskan maailmanmestarijoukkueen jäsen siirtyi siirtoikkunan sulkeutumisen jo häämöttäessä Evertoniin lainasopimuksella, johon sisältyy osto-optio. Sidibé onnistui erityisen hyvin kaudella 2016-2017, kun Monaco valloitti Ligue 1:n mestaruuden. Viime ajat vaikeita, kuten koko Monacon joukkueelle. Nyt ensi kertaa urallaan Ranskan ulkopuolelle. Haastaa Seamus Colemanin kisaan pelipaikasta.

Jonas Lössl (mv, 30, Huddersfield)

Evertonin kakkosvahdin rooli ei viime kaudella ollut kaksinen. Jordan Pickford rohmusi Valioliigassa jokaikisen peliminuutin, joten ikämiessarjalaiselle Maarten Stekelenburgille jäi vain pari liigacup-ottelua. Hollantilainen täyttää syksyllä 37, ja sai nyt Valioliigasta pudonneesta Lösslistä uuden kilpailijan. Tanskalainen oli kahden Huddersfield-kautensa aikana joukkueensa parhaimmistoa, ja ilmaissiirtona lähes liian hyvää ollakseen totta. Pickfordin back-upille tulee kuitenkin penkki tuttuakin tutummaksi, mutta kenties Lössl halusi pitkästä aikaa joukkueeseen, joka voittaa useammin kuin häviää. Erinomainen kakkosvahti ja stuntti Pickfordille.

Yannick Bolasien viime vuosia ovat varjostaneet loukkaantumiset. Kuva: Getty Images.

Yannick Bolasie (vh, 30, Anderlecht/paluu lainalta)

Bolasie oli Evertonin jättihankinta (28,9 miljoonaa euroa) Crystal Palacesta kesällä 2016. Paha polvivamma piti laitalinkin kuitenkin vuoden poissa kentiltä, eikä entiselle tasolle ole ollut helppoa palata. Kongon Demokraattisen Tasavallan maajoukkuemies haki viime kaudella vauhtia niin Aston Villasta kuin Anderlechtistakin, ja kyttää nyt uutta tilaisuutta Evertonissa. Sopimusta jäljellä vielä kaksi vuotta.

Henry Onyekuru (vh, 22, Galatasaray/paluu lainalta)

Everton hankki Onyekurun kesällä 2017 kahdeksalla miljoonalla eurolla, mutta toistaiseksi Nigerian maajoukkuemies ei ole pelannut Toffeesissa otteluakaan. Tärkein tekijä tässä on se, ettei Onyekuru ole saanut työlupaa Englantiin. Minuutteja on haettu lainapesteiltä Anderlechtista ja Galatasaraysta (viime kaudella 31 Superliiga-ottelussa kelpo tehot 14 maalia ja viisi maalisyöttöä), ja nyt Onyekurun uskotaan olevan Monacon hankintalistalla.

Cuco Martina (op, 29, Feyenoord/paluu lainalta)

Curacaon maajoukkuekapteenin ura on laskusuunnassa. Vietti viime kauden lainalla puoliksi Stokessa ja puoliksi Feyenoordissa, muttei vakuuttanut ihmeemmin kummassakaan. Siirtyi Evertoniin ilmaissiirrolla kesällä 2017, silloisen valmentajan Ronald Koemanin entisenä tuttuna Southamptonista.

Pääseekö Kevin Mirallas tuulettamaan taas ensi kaudella Evertonin paidassa? Kuva: Getty Images.

Kevin Mirallas (oh, 31, Fiorentina/paluu lainalta)

Belgialaislaituri pelasi vuosina 2012-2017 Evertonissa verrattain isossa roolissa ja oli mukana myös Belgian vuoden 2014 MM-joukkueessa. Viime kaudella Serie A:ssa Mirallas teki 27 ottelussa kaksi maalia. Fiorentina ei osto-optiotaan halunnut käyttää, joten edessä oli paluu Evertoniin, viimeiselle sopimuskaudelle. Mirallas on tiettävästi ollut hyvässä vireessä harjoitusotteluissa.

Oumar Niasse (kh, 29, Cardiff/paluu lainalta)

Everton hankki Niassen kesällä 2016 muhkealla 17,9 miljoonan euron siirtosummalla. 39 ottelua Evertonissa ovat poikineet yhdeksän maalia, joista kaikki syntyivät kaudella 2017-2018. Viime kaudella senegalilainen pelasi Cardiffissa ja Evertonissa yhteensä 20 ottelua tekemättä maaliakaan. Sai syksyllä 2017 ”kunnian” olla ensimmäinen pelaaja Valioliigan historiassa, jolle langetettiin videotallenteen perusteella pelikieltoa sukeltamisesta.

Tiesitkö tämän?

Evertonin valmennusryhmään vuodesta 2014 kuuluneella Duncan Fergusonilla on erikoinen yhteys Suomeen. Säveltäjä Osmo Tapio Räihälä sävelsi ”Big Duncille” omistetun yli 11-minuuttisen ”sinfoniarunon”, jonka esitti ensi kerran Radion sinfoniaorkesteri Finlandia-talossa vuonna 2005.

Teoksen nimi ”Barlinnie Nine” viittaa vankilaan, jossa Ferguson istui pahoinpitelystä saamaansa vankeustuomiota sekä hänen pelinumeroonsa 9.

Ferguson oli vuonna 1993 Ison-Britannian futishistorian kallein pelaaja, mutta häntä pidetään pelaajana, joka ei koskaan yltänyt täyteen potentiaaliinsa. Paha poika otti valioliigauransa aikana ennätykselliset kahdeksan ulosajoa ja pahoinpiteli kentän ulkopuolella kaksi murtovarasta sairaalakuntoon – kahden vuoden välein.

Sinfoniasaaga sai huipennuksensa, kun Duncan Ferguson teki sävellyksen ensiesityksen iltana ottelun ainoan maalin, kun Everton voitti Manchester Unitedin ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Myös edellisen voiton Everton oli ottanut samoin 1-0 -numeroin, Fergusonin maalilla.

Räihälä kuuli hämmätyttävästä yhteensattumasta vasta jälkikäteen, ja kuvaili tapausta näin: ”Se oli kuin alkoholi olisi osunut taas pulloon. Siinä minä kuvailin Duncania Suomessa epäonnistujana, ja tuhansien mailien päässä Evertonissa hän nousi kuin feenikslintu tuhkasta tehden maalin Manchester Unitedia vastaan. Jos jalkapallojumalia on olemassa, tämä todistaa heillä olevan mitä kieroin huumorintaju”.

Valmennus

Marco Silva

Marco Silva lähti Watfordista ovet paukkuen. Kuva: Getty Images.

Silva puhui marraskuussa 2017 Vicarage Roadilla lehdistötilaisuudessa. Watfordin päävalmentaja jätti vähän arvailujen varaan.

Silva halusi siirtyä Evertoniin, mutta Watford ei päästänyt häntä Goodisonille.

Watfordin otteita seuraavat toimittajat kiroilivat, kun Silva poistui takaovesta. He näkivät portugalilaisen käytöksen röyhkeänä. Silva ei osoittanut pienintäkään kunnioitusta. Hän halusi Goodisonille.

Silva tiesi, että Watford antaa herkästi kenkää. Hän halusi käyttää tilaisuutensa. Silva otti vastuun Vicarage Roadilla kesällä 2017 ja johdatti Herhiläiset lentoon. Everton antoi potkut Ronald Koemanille ja yritti värvätä portugalilaisen kaikin keinoin, mutta Watford ei joustanut.

Tapaus sekoitti Watfordin. Silva sai potkut tammikuussa 2018, mutta jäi hetkeksi tyhjän päälle: Sam Allardyce otti komennon Goodisonilla.

Allardyce ei sisäistänyt koskaan, mitä Evertonin motto ”Nil Satis Nisi Optimum” tarkoittaa. Goodisonilla kelpaa vain paras mahdollinen jalkapallo.

Allardyce sai potkut, kun Everton herätti paljon puhetta herättäneen tyytyväisyyskyselyn kannattajille. Silva otti vastuun kesällä 2018. 

Silva, 41, sai todellisen näytön paikan. Hän nousi Portugalissa pinnalle Estorilissa ja kävi Olympiakosissakin. Hull City palkkasi hänet tammikuussa 2017. Silva heilui sivurajalla Yorkshiren laitamien talviviimassa valkoisessa kauluspaidassaan ja kevyessä puvussaan. Portugalilaisen kyky vaikuttaa pelin kulkuun huomattiin pian. BBC:n Match of the Dayssä hehkutettiin hänen taktisia ratkaisujaan. Silva saattoi esimerkiksi vaihtaa ryhmitystä täsmällisesti kesken ottelun.

Hull tippui, mutta portugalilaisen maine pysyi. Silva osoitti Vicarage Roadilla kykyään roolittaa joukkue nopeasti. Vilkkaasta pelaajaliikenteestään tunnettu Watford esiintyi jo avauskierroksilla kypsästi.

Moise Kean tuo kilpailua Evertonin hyökkäykseen. Kuva: Getty Images.

Goodisonilla odotti vielä suurempi haaste. Evertonin omistaja Farhad Moshiri on kuluttanut siirtomarkkinoilla innolla, mutta Everton on jämähtänyt keskikastiin. Silva sai yksinkertaisen tehtävän: Everton piti palauttaa neljän kärjen tuntumaan.

Silva joutui viime kaudella koville. Jos Allardyce korosti suoraviivaista etenemistä, halusi Silva pallonhallintaan rytmiä. Samalla Silva korosti aluepainotteista, syöttölinjojen peittämistä korostavaa puolustamista.  

Everton on pelannut portugalilaisen alaisuudessa ryhmityksellä 4-2-3-1. Joukkueen keskikentän pohja antaa tasapainoa. Manchester Citystä hankittu Fabian Delph ja vakituisella diilillä kesällä hankittu André Gomes paikkaavat, kun laitapuolustajat Seamus Coleman ja Lucas Digne nousevat.

Coleman ja Digne saavat tilaa, koska laitahyökkääjät, erityisesti Richarlison ja Bernard leikkaavat sisään.

Evertonin pakka on laadukas. Maalivahti Jordan Pickford kuuluu pelipaikallaan Valioliigan eliittiin.

Silva haluaa, että joukkueen hyökkääjä tekee liikkeillään tilaa, jotta vastustajan puolustuslinjaan syntyy rakoja. Romelu Lukaku jätti aikoinaan valtavan aukon piikkiin. Sheffield Unitedin kasvatti Dominic Calvert-Lewin, 22, on vahva ehdokas ykköshyökkääjäksi, tosin Moise Keanin tulo Juventuksesta saattaa sotkea kuvioita. Gylfi Sigurdsson hoitaa kärjen alapuolella tarjoilun.

Everton esiintyi keväällä lupauksia herättävästi. Seuran kannattajat muistavat vielä pitkään, kun Manchester United taipui Goodisonilla 4–0. Silva on onnistunut ajamaan periaatteensa läpi. Jatkossa hän voi säätää vielä enemmän tilanteen mukaan.

Tärkein pelaaja

Gylfi Sigurdsson

Gylfi Sigurdssonilla on allaan uran tehokkain kausi. Kuva: Getty Images.

Lähes 50 miljoonaa euroa maksaneesta islantilaisesta alettiin jo supista lähestulkoon floppina vaisun kauden 2017-2018 jälkeen. Kuusi maalia ja viisi maalisyöttöä oli alisuoritus siihen nähden, kuinka kirkkaasti Sigurdsson oli Swanseassa ennen siirtoaan sädehtinyt.

Sitten Evertonin valmentajaksi palkattiin Marco Silva, ja alkoi taas tapahtua. Enää Sigurdssonin ei tarvinnut ravata laitalinkkinä tai kytätä muiden passeja piikissä, vaan nyt hän sai keskittyä omaan osaamiseensa pelinrakentajana kymppipaikalla. Silva ymmärsi Sigurdssonia ja sai tältä kiitokseksi huimat tehot, islantilaisen uran parhaat. Sigurdsson viimeisteli 14 maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä ollen Evertonin tehokkain pelaaja.

Sigurdsson täyttää syksyllä 30 vuotta, ja saa juuri nyt loistaa taas joukkueensa avainpelaajana. Muita pelintekijöitä Evertonilla ei oikeastaan edes ole, joten Sigurdsson saa pelata käytännössä niin paljon kuin jaksaa.

Kuten hyvin tiedetään, tuppaavat Sigurdssonin maalit usein olemaan myös erittäin komeita. Miehen potkutekniikka on maailman huippuluokkaa ja älykkäänä pelaajana hän tietää, milloin sitä kannattaa käyttää.

Sigurdssonin arvo on suuri myös erikoistilanteiden antajana. Hän on tehnyt uransa aikana seitsemän vaparimaalia Valioliigassa, ollen historiatilaston jaetulla neljännellä sijalla Valioliigan aikakaudella. Aktiivipelaajista edellä on vain yhden vaparin enemmän upottanut Juan Mata. Myös rankkarit Sigurdsson hallitsee, joskin viime kaudella 11 metristä eivät hommat sujuneet. Sigurdsson upotti vain kaksi viidestä pilkustaan.

Everton onnistui viime kaudella paremmin puolustus- kuin hyökkäyspäässä. Se, että Richarlison, Moise Kean, Dominic Calvert-Lewin ja kumppanit saisivat verkot heilumaan, edellyttää Sigurdssonin onnistumista pelintekotehtävissään. Ja siinä sivussa konkari tullee tekemään komean määrän hienoja maaleja itsekin.

Arvio

Sija: 6

Evertonin väkivahva loppukausi saa uskomaan, että palaset ovat loksahtelemassa toden teolla paikoilleen. Kun reilun kuukauden sisällä Chelsea, Arsenal ja Manchester United käyvät häviämässä Goodison Parkilla yhteismaalein 0-7, voisi hyvin kuvitella Evertonin olevan valmis murtautumaan kärkikuusikkoon.

Keskeinen ongelma on, kuten jo viime kautta käsittelevässä osiossa todettiin, Evertonin alemmuuskompleksi Valioliigan suurimpia kohtaan ja etenkin näiden kotikentillä. Jotta paikka eurokentillä olisi realismia, pitäisi jättiläisten kotistadioneilta hakea voittoja vähän useammin kuin kerran kymmenessä vuodessa.

Jordan Pickford kuuluu Valioliigan kärkivahteihin. Kuva: Getty Images.

Paperilla Evertonilla on moni asia kunnossa. Tolppien välissä on sarjan huippuvahti Pickford, ja nuori puolustuslinja kestää vertailun – ainakin, jos välttyy pahemmilta loukkaantumisilta. Lucas Digne oli Evertonilta todellinen nappihankinta.

Mitä ylemmäs kentällä mennään, sitä kapeammalta Evertonin miehistö alkaa kuitenkin näyttää. Menestys huutaa ennen kaikkea parempia hyökkäystehoja. Everton kuitenkin vastasi huutoon, kun se hankki Juventuksesta 19-vuotiaan superlupaavan Moise Keanin, jolla on hyvä mahdollisuus lyödä lopullisesti läpi ensi kaudella. Myös Arsenalista tulleella Alex Iwobilla on paljon potentiaalia.

Everton-fanien mieltä rauhoittanee se, että viime kauden kärkikuusikosta ainakin Chelsealla ja Manchester Unitedilla on omat vakavat ongelmansa. Siksi veikkaammekin, että Everton murtautuu alkavalla kaudella niukasti kuuden parhaan joukkoon ja tekee sitä myöten paluun europeleihin.

Ihanneavaus

Valioliiga: Evertonin ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
1Jordan PickfordMVMaalivahti7.3.1994
22Maarten StekelenburgMVMaalivahti22.9.1982
-Jonas LösslMVMaalivahti1.2.1989
13Yerry MinaKPToppari23.9.1994
4Michael KeaneKPToppari11.1.1993
2Mason HolgateKPToppari22..10.1996
12Lucas DigneVPVasen laitapuolustaja20.7.1993
3Leighton BainesVPVasen laitapuolustaja11.12.1984
23Seamus ColemanOPOikea laitapuolustaja11.10.1988
-Cuco MartinaOPOikea laitapuolustaja25.9.1989
18Morgan SchneiderlinPKKPuolustava keskikenttä8.11.1989
-Muhamed BesicPKKPuolustava keskikenttä10.9.1992
25Jean-Philippe GbaminPKKPuolustava keskikenttä25.9.1995
18Morgan SchneiderlinKKKeskikentän keskusta8.11.1989
8André GomesKKKeskikentän keskusta30.7.1993
26Tom DaviesKKKeskikentän keskusta30.6.1998
8Fabian DelphKKKeskikentän keskusta21.11.1989
-Beni BaningimeKKKeskikentän keskusta9.9.1998
10Gylfi SigurdssonHKKHyökkäävä keskikenttä08.09.1989
30RicharlisonVHVasen laitahyökkääjä10.5.1997
-Alex IwobiVHVasen laitahyökkääjä3.5.1996
-Henry OneykuruVHVasen laitahyökkääjä5.6.1997
20BernardVHVasen laitahyökkääjä8.9.1992
-Yannick BolasieVHVasen laitahyökkääjä24.5.1989
11Theo WalcottOHOikea laitahyökkääjä16.03.1989
-Kevin MirallasOHOikea laitahyökkääjä5.10.1987
14Cenk TosunKHKeskushyökkääjä07.06.1991
29Dominic Calvert-LewinKHKeskushyökkääjä16.3.1997
19Oumar NiasseKHKeskushyökkääjä18.4.1990
27Moise KeanKHKeskushyökkääjä28.2.2000

Eero Laurila, Heikki Kuparinen

Kertoimet ottelulleEverton - Norwich City23.11.2019