Chelsean uusi manageri Thomas Tuchel aikoo Sky Sportsin mukaan antaa maalivahti Kepa Arrizabalagalle näyttöpaikan FA Cupin tämän illan Barnsley-ottelussa.

Espanjalaisesta tuli vuonna 2018 maailman kallein maalivahti, kun lontoolaisseura nappasi hänet Stamford Bridgelle 80 miljoonalla eurolla. Tällä kaudella mies on kuitenkin pudonnut varamieheksi Edouard Mendyn ollessa torjuntavastuussa.

Tuchelin mukaan 26-vuotiaan Kepan ei tarvitse ylisuorittaa eikä todistaa vielä kenellekään, että hän on valmis Espanjan ykkösvahdiksi kesän EM-kisoihin.

– Hänen on vain osoitettava oma tasonsa, ei enempää tai vähempää. Joten meidän on hallittava odotuksia, koska en odota hänen tekevän maalia ja pitävän nollan, Tuchel kommentoi.

– Haluan yksinkertaisesti hänen auttavan meitä laadukkuudellaan ja suoriutuvan vakaasti joukkueen auttamiseksi. Hänellä on suuria tavoitteita ja suuri kunnianhimo. Se on kuitenkin normaalia, siksi hän on täällä.

Tuchel sanoo ymmärtävänsä, ettei yksikään maalivahti halua istua vaihtopenkillä. Samalla hän muistuttaa Mendyn esiintyneen viime aikoina vahvasti.

– Sillä ei ole merkitystä, olemmeko hankkineet heidät hullulla rahasummalla, ovatko he tulleet akatemian läpi tai olivatko he vapaita agentteja – meidän tehtävämme on työntää jokainen pelaaja omille äärirajoilleen. Sillä on merkitystä.