Englannin Valioliiga on tällä hetkellä keskeytettynä koronaviruksen takia. Sarjan jatkumisesta, tai ylipäätään loppuun pelaamisesta ei ole vielä päätetty. Perjantaina maan futispomojen ja seuran edustajien kokoontuessa keskusteltiin myös palkka-asioista.

Valioliigaseurat tulevat ehdottamaan pelaajilleen 30-prosentin palkkojen alennusta koronaviruskriisin ajaksi. Kaikki seurat tukevat päätöstä.

Valioliiga aikoo myös tukea 125 miljoonalla punnalla Mestaruussarjaa, Ykkösliigaa, Kakkosliigaa sekä Kansallisliigaa. Se lahjoittaa myös 20 miljoonaa puntaa National Health Servicelle eli Yhdistyneen kuningaskunnan julkiselle terveydenhuoltojärjestelmälle.

Aikomus on edelleen pelata kuluva kausi loppuun, mutta vasta kun se on varmasti turvallista.

– Mahdollinen kauden jatkuminen tapahtuu ainoastaan maan hallituksen täydellä tuella, sekä silloin, kun se on terveydellisesti turvallista. Totesimme, että Valioliiga ei voi jatkua vielä toukokuun alussa. Kuluva kausi jatkuu vasta, kun se on turvallista, Valioliiga totesi tiedotteessaan.

Lähde: BBC