BBC: Manchester Cityn ja Lionel Messin todellinen siirtotilanne selvillä

BBC on tyrmännyt huhut, joiden mukaan Manchester City olisi tarjonnut Lionel Messille tuoretta esisopimusta aiemmin tällä viikolla.
Messin sopimus Barcelonan kanssa umpeutuu tänä kesänä, ja tiistain murskaava 1-4-tappio PSG:lle Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa on ainoastaan voimistanut spekulaatiota 33-vuotiaan mahdollisesta lähdöstä.
Pep Guardiolan luotsaamaa Manchester Cityä on pidetty ajoittain jopa Messin todennäköisimpänä päämääränä, mutta BBC:n saamien tietojen mukaan siirtoa ei ole laitettu missään vaiheessa edes vireille.
[readmore from=Lionel-Messi]
Man City ei ole tehnyt Messille vielä yhtäkään sopimustarjousta – ei kesällä, eikä sen jälkeen. Pelaajalla on ollut tammikuusta lähtien lupa neuvotella esisopimuksesta muiden seurojen kanssa, mutta BBC:n mukaan mitään keskusteluita Cityn ja Messin välillä ei ole tällä hetkellä käynnissä.
Messi näytti palaavan Guardiolan alaisuuteen jo viime elokuussa, kun hän toivoi Barcelonalta siirtoa muualle. Seuran silloinen presidentti Josep Maria Bartomeu esti kuitenkin argentiinalaistähden lähdön ennen eroamista omasta tehtävästään lokakuussa.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan