Lähde: Liverpool oli lähellä napata topparin myös kaaosta läpikäyvästä Marseillesta – koukut edelleen vesillä?
Liverpool on tiettävästi paikkaamassa vuotavia takalinjojaan Prestonista saapuvalla Ben Daviesilla. Kahden miljoonan kauppa vaikuttaa pieneltä, eikä saapujan profiilikaan ole massiivinen, joten tuntuu loogiselta uskoa tietoihin, joiden mukaan seura hakee vielä muitakin vahvistuksia toppari-tonteilleen.
Daily Mail ja Goal tietävät kertoa, että Marseillen kroatialaispuolustaja Duje Caleta-Car olisi ollut jo aloittamassa matkaansa Merseysidelle, kun ranskalaisseura päätyikin torppaamaan siirron, ollessaan kyvytön hankkimaan 24-vuotiaalle paikkaajaa. Marseillessa ongelmia riittää; joukkueen ottelu Rennesiä vastaan siirrettiin viime lauantailta, seuran omien kannattajien hyökättyä harjoituskeskukseen. Kannattajat vaativat puheenjohtaja Jacques Henri Eyraudin eroa.
Caleta-Car oli lähellä noin 25 miljoonan euron siirtoa West Hamiin viime kesänä, mutta päätti jättää kortin katsomatta, halutessaan pelata nimenomaan Mestarien liigaa. Liverpool ei varmasti jätä tätä mahdollisuutta seuraamatta loppuun saakka.
Goal pitää edelleen yllä myös huhua Liverpoolin mahdollisuudesta napata toppari Lontoosta; Arsenalin Shkodran Mustafi ja West Hamin Issa Diop ovat liikkuneet näissä puheissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Gary Neville kertoi mielipiteensä Michael Carrickin United-pestistä: ”Tehnyt loistavaa työtä, mutta…”
- Jamie Carragher: Florian Wirtz noussut viimein odotetulle tasolle
- Harry Redknapp, 78, olisi halunnut palata Tottenhamin päävalmentajaksi
- Manchester Unitedin toppari loukkaantui – Carrick: ”Tämä on meille pettymys”
- Näin Gary Neville kuvailee Tottenhamin tilannetta: ”Olisi valtava shokki”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Paul Scholes kritisoi Arsenal-tähteä: ”Liian tunteellinen”
- Sesko iski jälleen vaihdosta – Manchester United haki niukan vierasvoiton Evertonista
- Valioliigan pienin stadion kasvaa – Bournemouth julkisti mittavan laajennussuunnitelman
- Gary Neville: Tämä oli Rúben Amorimin suurin virhe Manchester Unitedissa
- Englantiin siirtynyt hyökkääjä: Näin Serie A ja Valioliiga eroavat toisistaan
- Wayne Rooney: Tottenhamista on tullut Valioliigan alemman keskikastin seura
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Tottenham-luotsilta suorat sanat joukkueestaan: ”Olen todella pettynyt ja suuttunut”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Redknapp: Tottenham taistelee putoamista vastaan – ”Jos he eivät ole varuillaan…”