Liverpoolin kausiarviot: Loppukausi nostaa arvosanoja

© Kuva: Getty Images

Liverpoolin kausi Valioliigassa oli värikäs. Vaikeuksien kautta puolivoittoon lienee oikea kuvaus kun Jürgen Kloppin joukkueen taivalta vedetään yhteen.

Lopulta Pool saavutti sen minkä halusi eli paikan ensi kauden Mestarien liigaan. Sarjasijoitus oli lopulta kolmas Chelsean hävittyä Aston Villalle päätöskierroksella, ja Poolin voittaessa oman ottelunsa. Mestarien liiga päättyi Poolin osalta huhtikuussa puolivälierissä Real Madridia vastaan erittäin heikon otteluparin myötä.

UCL-lippu näytti jossain vaiheessa jäävän haaveeksi, mutta Poolin erinomainen viimeisten kierrosten vire siivitti sen neljän parhaan joukkoon ja yli.

Miten sitten arvioida pelaajia kauden päätteeksi? Muutamat nousevat selkeästi ylitse muiden, ja loukkaantumisten ja muiden vaikeuksien sekaan mahtuu myös positiivisia uutisia.

Maalivahdit:

Alisson: 9
Brassivahti kärsi monen muun tapaan loukkaantumisista, mikä teki kaudesta rikkonaisemman. Kuitenkin, teki lopulta yhden historian tärkeimmistä ja upeimmista maaleista ja sitä voidaan nyt muistella asiana, joka ratkaisi suurelta osin Poolin sarjasijoitusta tällä kaudella. Teki henkilökohtaisia virheitä kauden toisella puoliskolla, mutta ne annettakoot nyt anteeksi. Ilman top4-sijaa sarjassa virheet muistettaisiin.

Caoimhin Kelleher: 9
Ei päässyt montaa kertaa esille, mutta kun tuurasi Alissonia ei häneltä voitu enempää vaatia. Pari nollapeliä ja Ajaxia vastaan myös ottelun paras pelaaja. Akatemian kasvatilla hyvät olosuhteet kehittyä Alissonin varjossa.

Puolustajat:

Trent Alexander-Arnold: 8-
Vaikeahko alkukausi, paljon tapetilla heikkojen puolustamistensa takia. Toisella puoliskolla paransi selvästi ja muun joukkueen tavoin paransi loppua kohti. Pääsimme näkemään sitä vanhaa tuttua Trentiä. Hyvä kausi kokonaisuudessaan tilanteen huomioiden, mutta pieni miinus laitettava arvosanan perään vaikka loppukausi oli mainio.

Virgil van Dijk: –
Ei pelannut loukkaantumisensa jälkeen ja palaa pelikentille vasta ensi kaudeksi. Kun pelasi, oli rautaa. Todellinen sääli, että joutui sivuun vastustajan taklauksen takia. Ei pelaa myöskään kesän EM-turnauksessa, mutta se enteilee parempaa van Dijkia Liverpoolille.

Joel Matip: –
Vekkuli- ja suosikkipuolustaja ei vain pysy ehjänä. Hyvä puolustaja joka kerta kun pelaa, mutta tämäkin kausi arvioitava tyydyttäväksi poissaolon takia. Pelasi Valioliigassa kymmenen ja Mestarien liigassa kaksi ottelua.

Neco Williams: 7+
Akatemia-kasvatti sai tällä kaudella tuntumaa ykköstason jalkapalloon. Antoi sekä hyviä että huonoja näyttöjä mikä kuuluu asiaan kun puhutaan 19-vuotiaasta puolustajasta.

Andrew Robertson: 10-
Miksi ei olisi Liverpoolin paras pelaaja tällä kaudella? Edelleen liian harvoin nostetaan maailman ykköseksi pelipaikallaan, vaikka on konsistentisti uhka ylös ja hyvä puolustamaan. Poolin linja rakoili tällä kaudella, mutta Robertson piti tasonsa.

Konstantinos Tsimikas: –
Hankittiin täksi kaudeksi Robertsonin stunttimieheksi. Toistaiseksi sellaiselle ei ole ollut tarvetta.

Ozan Kabak: 7+
Schalke-laina pääsi mukaan, mutta on luonnollista ettei näin lyhyessä ajassa tehdä ihmeitä. Kabakin puolen vuoden mittainen matka jatkunee kuitenkin pidempään sikäli jos Pool aktivoi ostoklausuulinsa eikä hanki toista kuumaa topparilupausta. Kabak on 21, ja pääsisi kehittymään mm. van Dijkin selustassa tai toppariparina. Ihan ok, ja sellainen esitys että katsoisin kortin loppuun.

Rhys Williams: 7+
Viimeisen kierroksen ottelu Phillipsin kanssa oli kulttimainen, mutta kokonaiskuvassa Williams joutui vaikeassa paikassa tuuraamaan isoja nimiä. Tulevaisuutta on, mutta voi olla ettei se aukea Liverpoolissa?

Joe Gomez: –
Pelasi Valioliigassa ja Mestarien liigassa yhteensä yhdeksässä ottelussa.

Nathaniel Phillips: 8
Pelasi nousujohteisen kauden, ja kruunasi paljon etenkin loppukauden Burnley-ottelussa, jossa loisti kentän molemmissa päissä. Etenkin toinen puolisko oli Phillipsiltä varsin hyvä.

Keskikenttäpelaajat:

Thiago: 9
Kiitettävän arvosanan kausi, vaikka monien mielestä pelasi jotenkin huonosti. Vaikeuksissa yksinäisenä pivotina, mutta Fabinhon pelatessa tätä roolia pääsi Thiago ylemmäs. Tämä kohensi suorituksia merkittävästi. Ylipäätään mielestäni missään vaiheessa ei ollut kyse pelaajan huonoudesta vaan joukkueen epäyhtenäisyydestä. Thiago yritti kutoa verkkoa yhteen, mutta edes parhailta se ei aina onnistu.

Fabinho: 9+
Yksi kauden pelaajista. Poolilla ei ole varaa menettää Fabinhoa. Osoitti olevansa maailmanluokkaa pelipaikallaan, mutta pelasi myös erittäin väkevästi keskuspuolustajana pahimman kriisin aikana.

Jordan Henderson: 8,5
Kapteeni pelasi 21 ottelua Valioliigaa ja kuusi ottelua Mestarien liigaa. Pool on heikompi ilman Hendersonia ja parempi Hendersonin kanssa. Keskikenttä Thiago-Fabinho-Henderson odottaa vielä tulemistaan. Sitä on vaikea voittaa. Toivotaan ettei Henderson ole heikentymisen tiellä, mutta tämä kausi oli oikein hyvä aina kun oli pelikuntoinen.

Georginio Wijnaldum: 9+
Liverpool-legenda Gini Wijnaldum. Jättää seuran tämän kauden päätteeksi, ja ”ikävä kyllä” lienee monen Pool-fanin huokaisema sanapari. Gini pelasi väsymättömän kauden isoilla minuuteilla ja täytti rooliaan pyyteettömästi. Varmasti yksittäisiä virheitä sattuu kauden varrelle, mutta kun arvioidaan Poolin joukkuetta ja sen sisällä pelattuja kausia, oli Ginin viimeinen kausi Anfieldilla vertaistaan vailla.

Naby Keita: –
Sellainen 15 ottelun kausi ja jälleen kerran loukkaantumisten pilaama vuosi. Keita on BALLER! Mutta hemmetti sentään: Koska saadaan kausi ilman takaiskuja? Jos sellainen saadaan, maailma tietää mitä se melkein menetti. Vai onko se jo menettänyt?

Curtis Jones: 7
Rohkea ja kunnianhimoinen pallon kanssa, haluaa edetä. Iän ja valmentamisen kanssa asioiden yksinkertaistaminen kehittää peliä eteenpäin. Ailahtelevia suorituksia, mutta joka tapauksessa nuorelta pelaajalta positiiviset, hyviä signaaleja indikoivat asiat mukaan. Jones on vähintäänkin pitämisen arvoinen roolipelaaja penkille.

James Milner: 8
Varma luottopelaaja usealle eri pelipaikalle. Tässä ympäristössä ei valmentaja enempää voi toivoa. Jos jokin on varma, niin James Milner toimittaa sinulle varman hyvän kauden.

Xherdan Shaqiri: 6
Rooli pieneni mitä pidemmälle kausi eteni. Vaihtopelaaja, ja etsinee nyt uutta seuraa.

Hyökkääjät:

Mohamed Salah: 9,5
Jälleen kerran maailmanluokan maalintekoa ja yksi Poolin kauden parhaista pelaajista ja selkeästi paras hyökkääjä. Et halua luopua Mohamed Salah’sta, mutta kaikki haluaisivat Mohamed Salah’n. 22 maalia Valioliigassa, koko joukkue teki 68 maalia.

Sadio Mané: 8+
Mané pelasi Pool-uransa vaikeimman ja heikoimman kauden. 11 maalia ei ollut sitä, mitä odotettiin joskin paikkasi asiaa seitsemällä Valioliiga-syötöllään. Kirjasi Valioliigassa joukkueen parhaan WhoScored-arvosanan. Päätöskierroksen kaksi tärkeää maalia jäävät mieleen koko kaudelta.

Roberto Firmino: 7,5
Brassi Valioliigassa 9+7, ja Mestarien liigassa kuin varjo itsestään. Bobbysta ei varmaan tule koskaan 20 maalin hyökkääjää, mutta Poolin pelatessa paremmin lienee edelleen tärkeä osa hyökkäysrivistöä. Klopp totesi, että Firminon ongelmat ovat tilapäisiä ja liittyvät joukkueen isompaan kuvaan. Katsotaan onko näin.

Diogo Jota: 9
Loistava hankinta! Harmi ettei pelannut enempää. Jos tulee jatkamaan kuten pelatessaan tällä kaudella, tulee ottamaan avauskokoonpanon paikan itselleen. Pelkkää tulta. Mieleen jäivät erityisesti debyyttiottelun maali, voittomaalit kierroksesta toiseen sekä etenkin hattutemppu Mestarien liigassa Atalantaa vastaan. Loukkaantumiset laskevat arvosanan kiitettäväksi.

Divock Origi: –
Kulttisankari jonka rooli kutistui koko ajan. Vaikea arvioida näillä pienillä epäsäännöllisillä minuuteilla enkä tiedä olisiko se edes reilua.

Bujamies