Charlton-kärjen kieltäytyminen loppukaudesta hyvä veto? 12 kiinnostunutta seuraa
Kuva: Getty Images
Mestaruussarjan Charltonin Lyle Taylor nousi ostikoihin, oltuaan ensimmäisiä korkeamman tason pelaajia, jotka ovat kieltäytyneet jatkamasta sopimustaan kauden loppuun.
Pelaajasopimusten päättymiselle hyvin tavallinen päivämäärä, 30. kesäkuuta on jo ovella, mutta koronapandemian keskeyttämät sarjat jatkuvat. Valtaosa pelaajista on valinnut vaihtoehdon, jossa pysyvät seurassaan kauden loppuun, lyhytaikaisen jatkosopimuksen pohjalta.
Osa pelaajista taas miettii asiaa uransa kannalta, eikä suostu ottamaan esimerkiksi loukkaantumisen tai koronatartunnan riskiä jäljellä olevissa peleissä. Kolmekymppinen Taylor saattaakin toimia esimerkkinä muille.
Sky Sports kertoi tiistaina, että kaikkiaan 12 eri seuraa on ilmaissut kiinnostuksensa Mestaruussarjassa 11 häkkiä kaudella iskeneeseen kärkimieheen. Näiden joukossa mainitaan olevan ainakin Valioliigan Burnley, sekä Turkin liigan Sivasspor. Myös Mestaruussarjan West Bromin, Brentfordin ja Bristol Cityn uskotaan olevan apajilla.
Talylorin kasaamat tehot ovat kovat, huomioiden Charltonin vaikean aseman. Joukkue on sarjan kolmanneksi viimeisenä, putoamisuhan alla.
Manageri Lee Bowyer suhtautuu päätökseen kuitenkin ymmärtäväisesti.
– Hän ei vain voinut ottaa riskiä. Tarjolla on elämän muuttavia rahoja hänelle ja perheelleen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin