Dinamo Zagreb ei pystynyt yllättämään Manchester Cityä Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskamppailussa. Ottelu päättyi lukemiin 1-4, ja näin ollen kroatialaiset eivät edenneet jatkopeleihin. City oli jo aiemmin varmistanut lohkovoittonsa.

Atalanta kaatoi vieraskentällä lohkon toisessa kamppailussa Shakhtarin Donetskin lukemin 0-3, ja otti toisen jatkopaikan.

Kotijoukkue hallitsi ottelun alkua, ja se onnistuikin iskemään kamppailun avausmaalin kymmenennellä minuutilla. Damian Kądzior antoi loistavan keskityksen, jonka Olmo laukoi vastustamattomasti etukulmaan suoraan ilmasta.

City kuitenkin ryhdistäytyi avausmaalista, ja Gabriel Jesus tasoitti ottelun 33. minuutilla Riyad Mahrezin syötöstä. Maalin jälkeen tunteet kuumenivat hetkeksi. Vieraat eivät laittaneet pelivälinettä ulos rajoista, kun kotijoukkueen yksi pelaaja makasi loukkaantuneena kentän pinnassa, kun City iski ottelun tasoihin. Tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rikettä.

Toisen puoliajan alussa Jesus iski illan toisen osumansa komean kuvion päätteeksi maalin edestä. Brasilialaishyökkääjä sai hattutempun täyteen ottelun 54. minuutilla, kun hän iski pelivälineen takakulmalta verkkoon Benjamin Mendyn loistavasta keskityksestä.

Vieraiden Phil Foden iski loppulukemat 1-4:een ottelun 83. peliminuutilla Bernardo Silvan esityöstä.