Näin Manchester City ajautui ongelmiin – ensimmäisestä rangaistuksesta aikaa jo monta vuotta

Euroopan jalkapalloliitto Uefa ilmoitti perjantaina, että se on sulkenut Manchester Cityn kilpailuistaan seuraavaksi kahdeksi kaudeksi ja antanut seuralle 30 miljoonan euron sakon.
[readmore from=Manchester-City]
Rangaistuksen syynä ovat ”vakavat rikkomukset” seuroja koskevia taloudellisia sääntöjä (Financial Fair Play) vastaan. Uefan mukaan City liioitteli sponsoritulojaan vuosina 2012-2016.
City kommentoi tiedotteessaan olevansa ”pettynyt, muttei yllättynyt”.
Seura on myös ilmoittanut, että se aikoo valittaa Uefan päätöksestä Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen.
Sky Sports on koonnut aikajanan siitä, mistä Cityn ongelmat alkoivat. Seura sai ensimmäisen rangaistuksensa taloussääntöjen rikkomisesta jo lähes kuusi vuotta sitten.
Näin City ajautui ongelmiin
2014 – toukokuu:
Manchester City saa 58 miljoonan euron sakon taloussääntöjen rikkomisesta ja seura saa nimetä seuraavalla kaudella Mestarien liigan ryhmäänsä vain 21 pelaajaa.
2018 – marraskuu:
Saksalaislehti Der Spiegel julkaisee Football Leaksin tietojen pohjalta useita artikkeleja, joissa se syyttää Cityä Financial Fair Playn sääntöjen rikkomisesta. City oli useasti kuvaillut Der Spiegelin artikkeleja ”selviksi ja organisoiduiksi” yrityksiksi tahria seuran maine.
2019 – 7. maaliskuuta:
Uefa ilmoittaa, että se on aloittanut virallisen tutkinnan Cityn väitetyistä sääntörikkomuksista. Manchester City toivottaa omassa tiedotteessaan tutkinnan tervetulleeksi. Seuran mukaan tutkinta tuo päätökseen laittomasta hakkeroinnista ja asiayhteydestä irrotetuista sähköposteista kummuneet spekuloinnit. City kiistää kaikki syytökset.
2019 – 8. maaliskuuta:
Valioliiga ilmoittaa aloittavansa oman tutkintansa Cityn väitetyistä sääntörikkomuksista.
2019 – 16. toukokuuta:
Uefan talouspuolen päätutkija toimittaa selvityksensä eteenpäin.
2019 – 6. kesäkuuta:
City pyytää Urheilun kansainvälistä vetoomustuomioistuinta hylkäämään Uefan tapauksen.
2019 – 15. marraskuuta:
Cityn pyyntö evätään.
2020 – 14. helmikuuta:
Uefa ilmoittaa, että se on sulkenut Cityn seurajoukkuekilpailuistaan seuraavaksi kahdeksi kaudeksi ja antanut seuralle 30 miljoonan euron sakon.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin