Manchester Cityn leirissä ei olla tyytyväisiä toiseen sijaan. The Citizens oli useissa kausiennakoissa jälleen suurin mestarisuosikki, mutta tällä kertaa Liverpool jyräsi selvään mestaruuteen.

Päävalmentaja Pep Guardiolan miehistö oli tällä kertaa yllättävän ailahteleva joukkue. Kauden kulkua haittasivat puolustuksen useat loukkaantumiset, mutta tällaisten asioiden taakse on turha mennä. City häärää nyt siirtomarkkinoilla, jottei samanlaisia ongelmia enää nähtäisi.

Valioliiga.com arvioi Taivaansinisten pelaajien esitykset pelaaja kerrallaan. Joukkueesta löytyi niin isoja onnistujia kuin suuria pettymyksiäkin.

Maalivahdit

Ederson Moraes
Arvosana: 9

Ederson oli menneellä kaudella pelipaikkansa parhaimmistoa Valioliigassa. 26-vuotias brasilialainen voitti Golden Glove -palkinnon venyttyään peräti 16 kertaa nollapeliin. City päästi sarjassa toiseksi vähiten maaleja (35), ja siitä iso kiitos kuuluu Edersonille.

Brasilialaiselle sattui koko kauden aikana vain muutama hassu kömmähdys. Muuten Ederson oli tolppien välissä mies paikallaan. Torjuntatöiden lisäksi katsojat saivat ihastella useaan otteeseen City-vahdin uskomattomia avauksia. Edersonin nopeat, pitkät ja tarkat avaukset ovat Taivaansinisille sellainen vastahyökkäysase, minkä kanssa vastustajat joutuvat olemaan tarkkana.

Claudio Bravo
Arvosana: –

37-vuotiaalle chileläiselle on turha antaa arvosanaa, sillä vastuuta tuli ainoastaan neljässä kamppailussa. Bravon otteluista tuloksena oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota.

Chileläinen on ollut Edersonin takana kelvollinen kakkosmaalivahti, mutta City-ura lienee tältä erää paketissa. Bravon sopimus päättyy tänä kesänä.

Puolustajat

Eric García keskuspuolustaja
Arvosana: 7

Nousi loppukaudesta hieman puskistakin Cityn avauskokoonpanon pelaajaksi. Esiintyi mallikkaasti topparin tontilla yhdessä Aymeric Laporten kanssa. 19-vuotias espanjalainen antoi valmennukselle sellaisia näyttöjä, että hänellä on tulevaisuutta Cityssä. Toisaalta peliaika voi olla tiukassa, mikäli City saa haalittua siirtomarkkinoilta haluamansa pelaajat. Jos ei muuta, niin García tuo topparin tontille toivottua kilpailua.

John Stones keskuspuolustaja
Arvosana: 6

Loukkaantumisten kanssa paininut toppari pelasi Valioliigassa ainoastaan 16 ottelua, eivätkä esitykset olleet kovinkaan mairittelevia. Takaiskujen myötä Stones on vaikuttanut kentällä virhealttiilta pelaajalta. Osa selittyy toki pelituntuman puutteella.

Englannin maajoukkuemies ei ole todennäköisesti enää ensi kaudella ykkös- tai kakkosvaihtoehto topparin tontille, joten nähtäväksi jää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Aymeric Laporte keskuspuolustaja
Arvosana: 9

Manchester Cityn laadukkain puolustaja oli loukkaantumisen vuoksi sivussa useita kuukausia, mutta palasi pelikentille entistä vahvempana. Ranskalainen esiintyi 15 ottelussa, joissa syntyi myös yksi täysosuma. Parhaimmillaan ranskalainen on pelipaikkansa parhaimmistoa Valioliigassa, joten vastuuta luulisi pian irtoavan myös maajoukkueessa. Laporte saanee ensi kaudeksi vierelleen uuden topparin. The Citizens etsii markkinoilta ainakin kahta uutta puolustajaa.

Fernandinho keskuspuolustaja/keskikenttä
Arvosana: 7

Valtavan monipuolinen brasilialainen on Guardiolan suurimpia luottopelaajia. 35-vuotias Fernandinho on parhaimmillaan keskikentän pohjalla, mutta tällä kaudella vastuuta tuli paljon keskuspuolustajana, jossa hän ei pääse hyödyntämään yhtä hyvin vahvuuksiaan.

Guardiolan alaisuudessa mies on kehittynyt niin monipuoliseksi pelaajaksi, että vastuuta voi antaa monellakin eri pelipaikalla. Tästä syystä Fernandinho on yhä tärkeä osa Cityn joukkuetta.

Kyle Walker oikea laitapuolustaja
Arvosana: 8

Potentiaalia olisi vaikka mihin, mutta välillä läikkyy yli ja pahasti. Walker on erittäin fyysinen pelaaja ja suorassa juoksussa jopa koko Valioliigan nopeimpia pelaajia. Tämä yhdistelmä on tuottanut City-leiriin hyviä ja huonoja asioita.

Parhaimmillaan Englannin maajoukkuepelaaja puolustaa varmasti ja tukee joukkueen hyökkäyspelaamista todella röyhkeillä nousuillaan.

Kyle Walkerin ollessa kentällä vastustajat eivät pääse ainakaan helpolla. Fyysinen englantilainen jättää aina kaikkensa kentälle. Kuva: Getty Images.

Nicolás Otamendi keskuspuolustaja
Arvosana: 5

32-vuotiaan argentiinalaisen pelit ovat todennäköisesti pelattu Manchesterissa. Otamendi oli menneellä kaudella kuin varjo entisestään, ja vastuuta tuli vain sen vuoksi, että Cityllä oli loukkaantumishuolia. Kentällä ollessaan Otamendi sortui useisiin virheisiin. Parhaat vuodet ovat takanapäin, mutta ottajia löytyy varmasti.

Benjamin Mendy vasen laitapuolustaja
Arvosana: 7

Ranskalaispuolustaja saapui Manchesteriin kesällä 2017 suurin odotuksin, kun takana oli huippukausi AS Monacossa. Odotukset ovat kuitenkin hiipuneet useiden loukkaantumisten myötä, eikä Mendyllä ole takanaan yhtään kokonaista kautta Cityssä.

Ranskalainen oli syksyn ja alkutalven otteluissa hyvin epävarma ja pallo poltteli jaloissa. Koronatauon aikana Mendy sai itsensä parempaan kuntoon ja otteet olivat lupaavampia. Tukee hyvin hyökkäyksiä ja viljelee vaarallisia keskityksiä, mutta takaiskut ovat syöneet nopeutta. Avauskokoonpanonpaikka ei ole kirkossa kuulutettu.

Oleksandr Zinchenko vasen laitapuolustaja
Arvosana: 6

Ukrainan maajoukkuepelaaja pääsi pelaamaan Valioliigassa 19 ottelua ja täytti ruutunsa kelvollisesti Benjamin Mendyn ollessa loukkaantuneena.

Zinchenko on kehittynyt paljon pelaajana niistä ajoista, kun hän saapui Manchesteriin, mutta avauskokoonpanoon ukrainalaisella tekee tiukkaa Cityn tasoisessa huippujoukkueessa. Käyttöä Zinchenkolle löytyy ainakin luotettavana vaihtomiehenä.

João Cancelo laitapuolustaja
Arvosana: 8

Juventuksesta hankittu Cancelo ei mahtunut alkukaudesta Cityn pelaavaan kokoonpanoon, mutta kauden mittaan vastuuta alkoi tippumaan. Poikkeuksellisen syöttövalikoiman ja -taidon omaava portugalilainen väläytteli etenkin loppukaudesta osaamistaan. Isona plussana pystyy pelaamaan laitapuolustajana kummallakin puolella, joten peliaikaa voi irrota jatkossakin.

Keskikenttäpelaajat

Kevin De Bruyne hyökkäävä keskikenttä
Arvosana: 10

Manchester Cityn kirkkain tähti pelasi elämänsä parhaimman valioliigakauden. 13 maalia ja ennätykselliset 20 maalisyöttöä kertovat jo omaa kieltään De Bruynen mielettömästä kaudesta.

Maalien ja syöttöjen lisäksi belgialainen loi ottelusta toiseen tukun maalipaikkoja sekä oli hyvin vaarallinen vapaapotkujen antaja. De Bruyne nähtiin kentällä 35:ssä ottelussa, eikä mukaan mahtunut montaa heikkoa esitystä. Samalla mies valittiin peräti 10 kertaa ottelun parhaimmaksi pelaajaksi.

Mikäli Ballon d’Or olisi jaettu tältä kaudelta, niin ei olisi ollut suuri vääryys, vaikka De Bruyne olisi ollut palkinnon voittaja.

Tähän näkyyn on saanut tottua. Kevin De Bruyne järjesteli suurimman osan Manchester Cityn maaleista tarjoilemalla ennätykselliset 20 maalisyöttöä. Samaan on pystynyt vain Thierry Henry kaudella 2002-03. Kuva:Getty Images.

İlkay Gündoğan keskikenttä
Arvosana: 7

Gündogan pystyy pelaamaan keskikentällä monellakin eri paikalla. Tällä kertaa vastuuta tuli loukkaantumisten vuoksi eniten keskikentän pohjalla. Saksalainen on luotettava pelaaja, joka ei panikoi tiukassakaan paikassa. Ei ole kuitenkaan lähtökohtaisesti avauskokoonpanon pelaaja, sillä Cityltä löytyy parempiakin keskikenttämiehiä.

Rodrigo ”Rodri” Hernández puolustava keskikenttä
Arvosana: 8

City yritti vahvistaa puolustuspelaamistaan Atlético Madridista hankitulla Rodrilla ja onnistui siinä osittain. Yli 190-senttinen espanjalainen ei pelannut aivan ehjää kautta, mutta toi lisää pallovarmuutta Taivaansinisten keskustaan. Hyvänä pallonriistäjänä ja kovana taklaajana Rodri sai rikottua hyvin vastustajan peliä. Toimitti myös palloa omilleen lähes 93 prosentin tarkkuudella.

Bernardo Silva oikea laituri/hyökkävä keskikenttä/keskikenttä
Arvosana: 8

Ennen kauden alkua monet uskoivat, että Bernardon kohdalla arvosanaksi voisi kirjata kauden jälkeen täyden kympin. Portugalilaiselle oli takanaan erinomainen City-kausi, joka nostatti odotuksia entisestään. Bernardo esiintyi kuitenkin ailahtelevasti. Portugalin maajoukkuemies mahtui avaukseen 23 kertaa ja vastuuta tuli monella eri pelipaikalla. Ensi kaudeksi tarjolla voi olla suurempi ja selkeämpi rooli, mikäli harjoituskausi menee putkeen.

Phil Foden laituri/keskikenttä
Arvosana: 8

Cityn joukkuetta on arvosteltu useaan otteeseen siitä, ettei omia kasvatteja nähdä kentällä. Phil Foden on kuitenkin oiva näyte siitä, että Taivaansinisten junioripuolelta nousee esiin myös hiomattomia timantteja.

Vasta 20-vuotias englantilainen pelasi Valioliigassa 23 ottelua, joissa syntyi komeasti viisi maalia. Saa ensi kaudella entistä enemmän vastuuta David Silvan poistuessa joukkueesta. Nousee pian myös Englannin maajoukkuerinkiin.

David Silva hyökkäävä keskikenttä/keskikenttä
Arvosana: 10

Yksi Manchester Cityn kaikkien aikojen pelaajista ansaitsee arvosanakseen täyden kympin urastaan The Citizensissä. ”El Mago” antoi manchesterilaisseuralla paljon enemmän, mitä kukaan osasi odottaakaan.

Keskikentän maestro on vielä 34-vuotiaanakin pelipaikkansa eliittiä. Silva on taitava syöttelijä ja pallonkäsittelijä, joka luo toisille maalipaikkoja tarvittaessa vaikka tyhjästä.

Kymmenen vuoden aikana Silva on ollut kaudesta toiseen joukkueen parhaimmistoa, eikä suurempia notkahduksia ole tullut. Ei siis ole mikään ihme, että espanjalainen on monien City-fanien suursuosikki. Tätä miestä tulee monilla ikävä.

David Silva ehti pyörittämään The Citizensin peliä kymmenen vuoden ajan. Ensi kaudella espanjalainen jatkaa uraansa muualla. Kuva: Getty Images.

Hyökkääjät

Leroy Sané laitahyökkääjä
Arvosana: –

Vakavan loukkaantumisen vuoksi koko kausi meni pilalle. Päästyään kuntoon ilmoitti seurajohdolle haluavansa Bayern Müncheniin. Siirron varmistuttua peliaikaa ei ollut pahemmin tarjolla. Otti City-urallaan isoja kehitysaskelia. Kivenkova vahvistus Bundesliigaan.

Gabriel Jesus keskushyökkääjä
Arvosana: 8

Tehot, tehot ja tehot. Parempaan suuntaan mennään, mutta petrattavaa riittää. Jesus on saanut kypsyä Valioliigassa jo kolme vuotta, mutta siitäkään huolimatta brasilialainen ei ole vielä riittävän kova maalipyssy huippujoukkueen ykköskärjeksi. Guardiola on antanut Jesusille paljon vastuuta, mutta onko miehestä Sergio Agüeron korvaajaksi?

Menneellä valioliigakaudella Jesus iski 34 ottelussa 14 maalia ja ja antoi 8 maaliin johtanutta syöttöä. Tilastot parantuivat huomattavasti edelliskaudesta, mutta taitava hyökkääjä on yhä ”poika” verrattuna Agüeroon.

Sergio Agüero keskushyökkääjä
Arvosana: 9

Agüero olisi muuten täyden kympin mies, mutta 32-vuotias argentiinalainen ei meinaa pysyä enää ehjänä. Aloitti kauden mahtavalla tavalla, kun kuuteen otteluun syntyi 8 täysosumaa. Tämän jälkeen loukkaantumiset hidastivat menoa.

Kahden vakavamman loukkaantumisen myötä Cityn ykköshyökkääjä nähtiin kentällä 24 ottelussa, joissa syntyi 16 maalia. Ehjänä Agüero olisi taistellut Valioliigan maalikuninkuudesta. Argentiinalaiselle on käyttöä vielä ensi kaudella.

Raheem Sterling vasen laitahyökkääjä
Arvosana: 10

Sterling tykitti urallaan ensimmäistä kertaa 20 valioliigamaalia ja ansaitsee arvosanakseen täyden kympin. Cityn sähäkkä laituri oli läpi kauden alati vaarallinen pelaaja. Haastaa jatkuvasti vastustajan puolustusta ja liikkuu fiksusti linjojen väleihin. Tarjoili maalien lisäksi myös neljä maalisyöttöä. Potentiaalia on kovempiinkin tehoihin.

Riyad Mahrez oikea laitahyökkääjä
Arvosana: 9

33 ottelua, 11 maalia ja 12 syöttöä ovat sellaisia tilastoja, mitä Mahrezilta odotetaankin. Siitäkin huolimatta algerialainen joutui avaamaan väliajoin otteluita vaihtopenkin puolelta, eikä viidessä kamppailussa tullut minuutteja lainkaan.

Mahrez on erittäin taitava ja hyvä 1v1-pelaaja, joka irtoaa liukkaasti vastustajastaan. Samalla hän sortuu kuitenkin väliajoin liian itsekkäisiin ja heikkoihin ratkaisuihin. Oppinut pitämään palloa paremmin omalla joukkueellaan – syöttöprosentti nousi ensimmäistä kertaa uran aikana yli 90:een (90,1%).