Taivaansinisillä on muutosten kesä edessään. Joukkue alisuoritti tällä kaudella Valioliigassa, omiin todella korkeisiin standardeihin verrattuna. Tai no. Pelillisesti Man City oli suvereeni.

City loi maaliodottamaa 102 maalin verran ja päästi vähiten maaleja (37) sarjassa. Pisteodottamaa kertyi myös eniten (87), joten ilman Liverpoolin uskomatonta 25 pisteen ylisuorittamista City olisi ollut mestari. Turha kuitenkaan jossitella.

Paniikkiin ei siis ole aihetta, ja ensi kaudella voimme olla varmoja siitä, että Manchester City jahtaa mestaruutta säälittä. Samalla CAS kumosi Cityn siirtokiellon ja Mestarien liiga pannan, joten panostuksia on varmasti odotettavissa.

Muutokset

Man Cityn riveissä nähdään kaksi isoa muutosta. Leroy Sané siirtyi Bayern Müncheniin 45 miljoonalla eurolla (Transfermarkt) ja David Silvan sopimus päättyi. Korvaaja Silvalle on jo löytynyt omista riveistä Phil Fodenin muodossa. Näin siis Pep Guardiolan mukaan.

Guardiolan Foden kommentista huolimatta, on todennäköisempää, että Bernardo Silva korvaa David Silvan lyhyellä aikavälillä ja Foden pelaa hieman korkeammalla kenttää. Leroy Sané pitäisi kuitenkin korvata. Joukkue tarvitsee laitahyökkääjän, vaikka joku voi myös argumentoida, että joukkueella olisi entuudestaan jo liian monta laitahyökkääjää.

Bayerniin siirtynyt Leroy Sané on korvattava. Kuva: Getty Images.

Sané ei pelannut käytännössä tällä kaudella lainkaan, ja vaikka City oli pisteodottaman valossa paras joukkue tällä kaudella, niin Sanélle oli kuitenkin selkeä tarve. Eliittijoukkueet alkavat siirtymään kolmen maailmanluokan laitahyökkääjän trendiin, hyvänä esimerkkinä Bayern München ja City. Foden ja Bernardo kykenevät pelaamaan vaivattomasti laitahyökkääjinä, mutta spesialistille on mielestäni edelleen tilaa.

Mitä liikkeitä City tekee?

Man City on kiistatta yksi mielenkiintoisimpia joukkueita tulevan siirtoikkunan aikana. Voisi kuvitella, että jopa kolme tai neljä nimeä tulee sisään.

Omista riveistä löytyy superjuniori Jayden Braaf, joka saattaa olla korvaaja Sanélle pitkällä tähtäimellä, mutta hän ei ole vielä valmis astumaan parrasvaloihin. Sanén paikkaajaksi on vahvasti liitetty Valencian Ferran Torresia. Hankinta olisi monella tapaa mielenkiintoinen ja epätyypillinen.

Torres ei olisi suora korvaaja Sanélle, sillä Torres on oikean laidan spesialisti. Torres on profiililtaan erilainen kuin mitä Cityllä on entuudestaan, joten hankinnassa olisi siinä mielessä järkeä. Torres on kuitenkin vielä todella hiomaton timantti.

Ferran Torres on isokokoinen laitahyökkääjäksi ja erinomainen 1v1-tilanteissa. Hänen saldonsa tältä La Liga-kaudelta on kuitenkin vain neljä maalia ja viisi maaliin johtanutta syöttöä. Tehotuotannossa on tekemistä, mutta numerot kokevat varmasti Cityssä inflaation.

Torresin maali -ja syöttöodottama on 0.36/p90, mikä on kelpo saldo. Hieman yli joka kolmannessa ottelussa nähdään Torres siis statistiikoissa, mutta lukeman pitäisi olla joka toinen -tasoa.

Suurin kysymysmerkki mahdollisen Torres hankinnan suhteen on, että kuka korvaa Sanén vasemmalla? Raheem Sterling on ilmiselvä ensimmäinen vaihtoehto, mutta joko Foden tai Riyad Mahrez joutuvat muovaamaan peliään uusiksi, ja ottamaan vasenta laitaa myös haltuun. Mahrez on erinomainen pelatessaan leveällä sivurajan tuntumassa oikealla. Mutta. Ajoittain Pep haluaa venyttää peliä vielä enemmän leveyssuuntaan myös vasemmalle. Se on kuitenkin vasta sen ajan murheita.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.

Toinen fokuksen kohde huhujen perusteella on vasenjalkainen puolustaja. Mielellään pelaaja, joka olisi toinen valinta Aymeric Laporten jälkeen, ja joka kykenee myös pelaamaan vasenta laitapakkia. Vahvimmin huhuissa ovat olleet Nathan Aké ja David Alaba.

Jälkimmäinen olisi erityisen järkevä ratkaisu monipuolisuutensa takia. Sopeutuminen ei myöskään veisi aikaa, sillä hän on tottunut työskentelemään Guardiolan kanssa. On kuitenkin kyseenalaista, tyytyykö hän tietyllä tapaa sivumiehen rooliin. Alaba oli uskomaton topparina Hansi Flickin alaisuudessa, mutta palkkavaatimukset tuntuvat olevan pienoinen ongelma Münchenissä.

Näyttää siltä, että City on myymässä yhden tai kaksi topparia. John Stones ja Nicolás Otamendi ovat nimet, jotka ovat olleet esillä. Herroista saisi kuitenkin varmasti 70-80 miljoonaa euroa, minkä voi uudelleensijoittaa.

Nuori Eric Garciá on astunut vahvasti esiin kauden loppupuolella, joten tilanne vaikeutuu entisestään. Oletetaan, että Guardiola haluaa kaksi vasenjalkaista ja kaksi oikeajalkaista pelaajaa puolustuksen keskustaan. Laporte ja Alaba/Aké olisi lukossa vasemmalle, mutta se herättää kysymyksiä oikealle.

Nathan Aké putosi Bournemouthin mukana Mestaruussarjaan. Kuva: Getty Images.

Jos oletetaan, että City päättää myydä sekä Otamendin että Stonesin, niin he tarvitsevat yhden topparin oikealle lisää. Vahvimmin huhuissa ovat olleet Kalidou Koulibaly Napolista, ja Sevillan Diego Carlos. Molemmat olisivat erittäin laadukkaita vaihtoehtoja. Iän puolesta he sopisivat myös hyvin suunnitelmiin, sillä Koulibaly on 29-vuotias ja Carlos 27-vuotias. Miksi iällä on väliä?

Molemmat olisivat valmiita ottamaan avauksen paikan ja he ovat valmiita pelaajia tässä ja nyt. City olisi entistä kilpailukykyisempi. Samalla Garciá on vasta 19-vuotias, joten se ei myöskään haittaisi hänen kehitystään. Guardiolalla on iso päätös edessään. Kuinka paljon hän luottaa Garciáan, joka on pelannut loistavan loppukauden?

Onko muita tarpeita?

Rehellisesti sanottuna Cityn ei tarvitse tehdä muuta kuin uusia alakertaa ja paikata Leroy Sané. Jokaiselle pelipaikalle olisi silloin käytännössä kaksi pelaajaa. Mielestäni yksi kysymys jää kuitenkin elämään. Kuka korvaa David Silvan?

Joku voi varmasti uskoa tässä vaiheessa, että olen joko tyhmä tai muistini reistailee. Kuten aiemmin todettu, niin Guardiola sanoi, että Foden on Silvan korvaaja. Mutta.

Usealla eri rintamalla kilpaileminen kuluttaa materiaalia. Pohjalle on tarjolla Fernandinho ja Rodri. Se tontti on lukossa. Keskikentälle on tarjolla Kevin de Bruyne, Ilkay Gündogan, Bernardo Silva ja mahdollisesti Phil Foden. Eikö se riitä?

Manchester Cityn materiaali on leveä, mutta ei siitä olisi ollut haittaa, jos David Silva olisi pelannut esimerkiksi 30-40% kaikista minuuteista vielä ensi kaudellakin. Pelaajat olisivat saaneet kaikessa rauhassa kasvaa ja tottua uusiin rooleihin. Kukaan ei lopulta myöskään murra Valioliigassa yhtä tehokkaasti syviä puolustusmuotoja kuin David Silva. Hän ei tarvitse tilaa. De Bruyne on joukkueen tähti, mutta Silvalle löytyisi edelleen oma roolinsa.

Kysymykset eivät ole lopulta painavia ja varmaa on se, että Manchester City lähtee suosikkina kauteen. En usko, että kukaan vedonvälittäjä asettaa Liverpoolia suosikiksi, mutta voin olla väärässä.

Guardiolalle ja Citylle ei kelpaa mikään muu kuin voitto ja voisi kuvitella, että ovesta tulee sisään kolme tai neljä pelaajaa. Vielä on varmasti hieman mietittävää ryhmityksen, tulevaisuuden strategian ja hankintojen suhteen. Ongelmat ovat kuitenkin lähinnä positiivisia Cityn resursseilla. Valinnanvaraa on. Ei ole myöskään poissuljettua, että muoto vaihtuu yhä useammin 4-2-3-1-muodoksi.

Nälkäinen ja hieman uudelleen ravisteltu Manchester City on kuitenkin varmuudella entistä vaarallisempi joukkue. Nälkäinen ja uudistettu City on suurin suosikki voittamaan mestaruuden jo nyt ennen yhtäkään hankintaa.